On ollut todella kiire viikko, lähinnä duunissa tietenkin. Tällä viikolla oli se mega-haaste duunissa, joka kieltämättä imi kaiken energiani, vei kaiken huomioni. Nyt se on onnellisesti ohi, en kuollut siihen, eikä minua ammuttu alas 😉 Paremminkin olisi voinut sujua, mutta päätin olla itselleni armollinen tällä kertaa. Toivottavasti muutkin ovat. Ensi kerralla suoriudun paremmin. Olettaen, että ensi kertakin tulee…

Flunssani hellitti jo sunnuntaina, mutta jo heti alkuviikosta huomasin, ettei kuntoni ollut sittenkään ihan sitä mitä sen olisi kuulunut olla. Pää oli tukossa, aivoja myöten – mikä ei tietenkään erityisemmin helpottanut haasteesta selviytymistä. Tanssitunnit jäivät tällä(kin) viikolla väliin tuon flunssan vuoksi. Eilen viimein selvitin itseni lääkäriin, korvatulehdusta epäillen sillä korvissa tuntui jatkuvasti samalta kuin olisi ollut koko ajan nousevassa lentokoneessa. Ja korvatulehdushan siellä oli, sen totesi lekuri, joka hassusti epikriisiä kirjoittaessaan koko ajan saneli samalla itselleen ääneen, välimerkkejä myöti 😀

Korvatulehduksesta ja sen vuoksi saadusta antibioottikuurista huolimatta menin eilen kiipeilemään. Duunikaveri oli järkännyt meille kiipeilyvuoron ohjaajan kera ja taisi siinä lähes sata metriä kertyä kiipeämistä, kun kaikki seinää pitkin nousut lasketaan yhteen. Se oli ihan älyttömän kivaa! Alkuun oli vaikea päästää seinästä irti, pudottautua sen köyden varaan, mutta kyllähän se piti. Ja sitten pääsikin tekemään sitä, mistä olen myös aina haaveillut: laskeutumaan köyden varassa seinää pitkin alas. Voimille tuo kiipeily kyllä otti, lopulta ei kerta kaikkiaan jaksanut enää, lihakset kieltäytyivät. Ei silti ole tänään erityisemmin lihakset kipeinä.

Etyj-kokous on tällä viikolla haitannut vähän minun(kin) elämääni. Ei niin pahasti kuin olisi voinut, mutta vähän. Olen nimittäin iltapäivisin onnistunut lähtemään duunista aina sopivasti sellaiseen saumaan, etteivät poliisit menoani pysäytelleet, vaikka tänäänkin oli sitten jo vastaantuleva liikenne Hakamäentiellä stopattu. Ilmeisesti oli sitten hetikohta perääni tulossa letkaa kohti lentokenttää. Lähinnä siis Etyj haittasi aamujani, kun parkkihalliin päästäkseni piti olla duunissa ennen kahdeksaa – juu, normaalisti olen duunissa aikaisintaan puoli ysin, ysin maissa – joten sain lähteä kotoa oikein seitsemältä! Mutta se oli toisaalta ihan hyväkin juttu tällä kertaa, olla töissä jo puoli kasin jälkeen.

Tänään lähdin kotia kohti sitten jo neljältä – aikaista minulle sekin, lähden yleensä aikaisintaan kymmentä yli neljä ja sitäkin vain kun pitää ehtiä hakea tosikoinen. On ollut mukavaa viettää perjantai-iltaa kotosalla 🙂 Laitoin meille iltapalalle luumutorttuja ja miehelle ja minulle punaviiniterästettyä glögiä. Lasten mentyä petiin (nukkumisesta ei ihan heti voinut puhua, en tiedä mikä heitä on viime aikoina taas kukuttanut) istahdin hiipuvan takkatulen ääreen kirjoittelemaan blogia. Nyt on takassa jo tuli sammunut ja punaviinilasi tuossa vieressä melkein tyhjä. Aika tehdä jotain muuta…

Ai muuten, Tepu kirjoitteli spacen uudistuksista – jep, en minäkään ihmeemmin tykkää näin ensinäkemältä. Lähinnä siksi, ettei ole ollut aikaa rauhassa ihmetellä, mikä tuo kuvio on nyt vaan oletusvirheet ovat näyttäytyneet epämiellyttävinä ylläreinä. Mutta eiköhän ne uudet toimintatavat tästäkin löydy! Heh, tässä taitaa näkyä nyt työroolini – uutta päin uhallakin! Uudistukset eivät ole pahasta, uuteen pitää vain oppia 🙂 Sen sijaan, Sarpan blogi ei jostain syystä näy tällä miniläppärilläni lain, siis space näkyy, mutta blogi sen sisällä ei, ja se harmittaa!