Jos viettää ravintola Teatterissa aikaa yhtä mittaa n. 10-11 tuntia, ehtii nähdä yhtä jos toistakin. Ja tehdä yhtä jos toistakin. Tiedän mistä puhun, kokeilin sitä viime yönä 😉 Korjattiin nimittäin ystäväni kanssa se parin (vai kolmen?) viikon takainen missimme istua paikallisessa (tai sen pihalla) ja lähdettiin eilen stadiin ja Teatterille iltaa viettämään. Jo varttia yli neljän dösällä…

 

Teatterin kahvilassa on mielettömän hyvät salaatit ja mielettömän hyvät toastit. Ensitöiksemme istuttiin siis siihen syömään rucola-vuohenjuusto-toastit. Siitä sujuvasti siirryttiin seuraavalle tasolle, alakerran baariin, istumaan ja juttelemaan. Välillä piti käydä hytisemässä ulkona kylmässä – että osaakin olla kylmää viime viikonlopun ihanien bikinikelien jälkeen! Ja päälle vielä satoikin. Terassi oli katettu jättivarjolla, mutta kuivaa oli silti vain aivan keskellä. Sisällä pari ulkokuntalaista miestä istui naapuripöytään kuuntelemaan meidän päättömiä juttuja ja kyselemään, mistä löytyy Rymy-Eetu. Niinkuin me tiedettäis… Mutta kaverilta löytyi kaveri, joka tiesi 😀 Joten siis, edellisen lauseen voinee korjata, että niinkuin me oltais tiedetty – koska nyt mekin tiedetään 😀

 

Yläkerran yökerhossa oli alkuillasta yksityibileet, joten se avattiin isolle yleisölle vasta kymmeneltä. Me hipsittiin sinne puoli yhdentoista aikaan, jolloin siellä oli aika tyhjää vielä, ilmeisesti lähinnä ko. yksityistilaisuuden ripejengi, osa aika hurjassa kunnossa jo, myötähäpeä oli välillä suuri. Suomi pelasi Ruotsia vastaan, mikä näkyi paikan hiljaisuutena, kun ei matsia siellä voinut seurata. Minä tunnustan kyllä tsekkailleeni kändellä tilannetietoja ja lopputuloksen myös (entisenä himofanina pakko hehkuttaa väliin, että hyvä Suomi! Ruotsi pitää löydä aina kun tilaisuus tulee!).

 

Istuttiin pitkään yläkerran terdellä – hauska lähes sisätila, katettu ja seinätkin tehty muovisista "verhoista", jotka saa kelattua kesällä ylös. Lämpölamput (ja yön jatkuessa matsin päätyttyä huisisti lisääntynyt väkimäärä) pitivät tilan niin lämpimänä, että hihattomassa topissanikin pärjäsin siellä mainiosti. Paitsi alkuun, kun istuttiin avoimen nurkan luona. Siellä piti vähän kääriytyä huopaan, joita siellä myös oli tarjolla.

 

Siirryttiin jossain vaiheessa tanssilattialle siitä. Musiikki oli sitä kamalaa yksitoikkoista jytkettä, jota kaikkialla tiettyyn aikaan soitetaan. Povailin, että eiköhän sieltä jossain vaiheessa läjähdä vähän kasariakin kehiin ja joo, tulihan sieltä sitäkin 😉 tosin himmeellä tavalla miksattuna, mutta tunnistettavana thrillerinä sun muuna. Loppuvaiheissa yötä musa oli jo kunnolla tanssittavaakin, lattarityylistä stuffia – sääli, että siinä vaiheessa oli jo leikin lopun aika käsillä! Mutta mikä ihme siinä on, me and italian guys? Törmään noihin italianoihin aina kaikkialla 😀 Joko ne on niin nopeita tai suomalaiset miehet niin hitaita tai sitten vain miellytän italialaista silmää, mutta taas minut poimi ensimmäisenä tanssiin italialainen mies. Myöhemmin tanssin vähän yhden hänen kaverinsakin kanssa, joka het kättelyssä tokaisi: "you are a dancer, i can see." "Yeah, sort of…".

 

Yö kului nopsaan, eikä aikaakaan kun jo oli valomerkin aika. Ei nyt ihan saman tien rynnätty ulos pilkun jälkeen, mutta melko pian. Alkoi ulosmeno"hupi". Se härdelli siellä narikoilla on aina yhtä huvittava. Tuupitaan ja tönitään ja jopa siellä pari jätkää ryhtyi uhoamaan toisilleen ja pukareita yritti rauhoitella joku nainen. Eipä siitä sentään tappelua tullut, olipa sitten tuon naisen ansiota tai ei 😉

 

Takkia päälle vaan ja ulos taksijonoon, kunhan narikan ruuhkasta selvittiin. Yllättävän lyhyt jono oli, mutta syy taisi olla se, ettei siitä oikein taksia meinannut saada kirveelläkään, joten useimmat varmaan talsivat suosiolla jonnekin ihan muualle taksia kyttäämään. Siellä sitten jonossa jo yksi sammui kadulle, toinen murjotti täydellisen kettuuntuneena, kolmas ilahtui siitä, että neljäs huolestui sammuneesta. Kolmas oli sammuneen kaveri turkkusest ja neljäs ei jeesinyt sammunutta huolestaan huolimatta. Minä lopulta autoin turkulaista nostamaan kaiffarinsa jaloilleen ja aina välillä vähän pitelemään pystyssäkin.

 

Turkulainen oli sangen hauska kaveri, vaikkei ensin ollenkaan ymmärtänyt, miksi minä ja kaverini kikatettiin aavistuksen hysteerisinä muiden murjottaessa taksijonossa, joka väheni noin taksi kymmenessä minuutissa -tahdilla. Minä nyt en yleensäkään vaivaudu pottuuntumaan asioista, joille en mitään mahda, mutta täytyy myöntää, että kanssajonottajien edesottamukset kutkuttivat nauruhermojani – ja kaverini nähtävästi myös – kovasti. Etenkin kun tämä sammuneen kaveri kertoi olevansa Turusta. "Figures :D" totesin jo toisen kerran sinä yönä – ensimmäinen kerta oli tanssilattialla, kun se tanssikaverini kertoi olevansa Italiasta. Jotkut jutut ne vaan ovat niin selittäviä 😉

 

Loppujen lopuksi päädyttiin samaan taksiin turkulaisen ja kaverinsa kanssa. Todettiin heidän viemisensä olevan kustannustehokkaampaa kuin että oltaisiin menty samalla taksilla siinä välissämme seisseen murjottajan kanssa. Taksimatka näiden kundien kanssa oli kerrassaan hauska (lähinnä sen turkulaisen ansiosta, toinen oli aika hiljasta jätkää). Mietin hiljaa mielessäni, jotta näinköhän saadaan lukea omista edesottamuksistamme iltiksen taksi-blogista sitten viikolla 😛 Loppumatka oli vähän hiljaisempi, kun alkoi jo väsymys hiipiä minuun ja kaveriini. Johan se kellokin kävi melkein viittä tuolloin…

 

Kotio siitä ajallaan päästiin, ihan kunnialla. Puoli kuuden aikaan olin nukkumassa, puoli yhdentista aikaan taas hereillä. Tänään käytiin esikoisen kanssa vaateostoksilla jumbossa ja haettiin tosikoinen yökylästä kaverin luota. Tosikoinenkin sai jumbosta uuden kesämekon, mekoista kun tyykkää 🙂 Esikoiselle yritin kaupitella edes yhtä mekkoa, mutta kun ei niin ei.

 

Kotiintultua tytöt vaihtoivat heti uusia vaatteita päälleen ja koska minullakin sattui olemaan keskiviikkona ostettu uusi toppi päällä, piti ihan ottaa kuvia perheen naisista uusissa kesävetimissä 😉