Kolibri

Kolibri on pieni lintu, mutta monella tapaa hyvin erityinen. Se on mm. ainoa lintu, joka kykenee lentämään takaperin ja oikeastaan mihin suuntaan vain, jopa ylösalaisin. Sillä on uskomaton kyky "leijua" paikallaan imiessään mehiläisen tavoin mettä kukasta. Mehiläisen tavoin se myös kuljettaa siitepölyä muassaan, hedelmöittäen kasveja, joista se imee mettä. Kolibrit ovat erakkolintuja, jotka pienestä koostaan huolimatta ovat vahvoja ja määrätietoisia puolustaen reviiriään paljon itseään isompiakin lintuja vastaan.

Kolibri on kaunis kuin mikä. Tai onhan niitä erilaisia ja erinäköisiä. Ihan pieniä ja pikkuisen isompia. Kolibreista pienin ja samalla maailman linnuista pienin, kimalaiskolibri, painaa vain 1,8grammaa ja on 5,7cm kokoinen. Suurinkin kolibri, jättikolibri, painaa vain 20grammaa ja on 21,5cm kokoinen. Kolibreja on värikkäitä ja vähemmän värikkäitä. Toiset ovat vihertävän harmaita, toisissa on lähes sateenkaarimaisesti kauniita värejä.

(Kolibrikoriste mutsin kanarianpartsilla)

Kolibri on ollut jo pitkään minun – kuten varsin monen muunkin 😉 – suosikkilintu. Eihän niitä täällä Suomessa ole, enkä ole koskaan sellaista luonnossa nähnyt missään muuallakaan, mutta sen pienuuden ja vahvuuden yhdistelmässä ja upeissa väreissä ja lentotaidossa on jotain kiehtovaa ja hienoa. Samoin kuin minuun vetoaa niiden yhteys värikkäisiin kukkiin, mikä saa kolbrin vaikuttamaan vielä värikkäämmältä kuin se oikeastaan itse aina onkaan.

Kolibrissa on minulle jotain henkilökohtaista symboliikkaa. Jotain tulevaa, jotain nykyistä. Kuten pupuissa ja liljoissa. Ne merkitsevät minulle enemmän kuin vain pupuja ja liljoja. Ne liittyvät elämäntilanteisiin, kasvuuni ja sisimpääni. Siksi pupu pääsi olkavarteeni kuutisen vuotta sitten. Siksi lilja pääsi nilkkaani nyt. Siksi kolibri pääsee lapaluuhuni kunhan aika on oikea. Ei vielä. Mutta jonain päivänä. Kun aika on oikea.

Voi olla että minussa on jotain vikaa 😉 Nilkkani lilja ei ole ehtinyt vielä parantuakaan, kun jo suunnittelen uutta tatuointia. Oikeastaan peräti kahta. Kolibria oikeaan lapaluuhun ja jotain vielä määrittämätöntä, luultavasti kukkaa, alaselkään selkärangan vasemmalle puolelle. Voi olla, ettei toinen tai kumpikaan toteudu pitkään aikaan, tai ehkei koskaan, tai sitten ehkä hyvinkin pian. En tiedä 😀

Mies tosin taitaa tarvita vähän aikaa tottua ajatukseen, että tatskoja tulisi vieläkin lisää. Pupusta puhuttiin kuukausia ja vastustus oli ankara, kunnes lopulta vain totesin, että vartalo on minun, joten päätös on minun, ja otin tatskan. Kyllähän mies siihen tottui ja kun otin puheeksi toisen tatuoinnin, vähän enempi puun takaa tyyliin "aion muuten ottaa toisen…", kysyi vain, millaisen ja totesi, että sehän on ihan kivan näköinen. Mutta kun eilen otin puheeksi kolmannen mahdollisuuden, nousi taas sieltä "no eikö nyt kaksi jo riitä?!".

Anoppi tänään totesi liljastani, että no tuohan ei ole pahassa paikassa, että sitten kun kaduttaa… Mitenniin kaduttaa? Mistä hän päättelee, etten olisi ajatellut asiaa kunnolla ja loppuun asti! Nämä on tarkkaan mietittyjä, nämä tatuointini. Ne ovat osa minua. Enemmän kuin vain siksi että ne ovat ihossani. Ne ovat ihoni alla, niiden merkitys on syvällä minussa.

Tämä on minun kolibrini:

Jääköön siis nyt mieleeni hautumaan ja odottamaan oikeaa hetkeä – sikäli kuin se joskus tulee.

4 thoughts on “Kolibri”

[…] pysyy?) myöhemmästä toteutuksesta en tainnut koskaan blogiini kirjoittaakaan; hakutuloksena siis Kolibri tai entrystä löytyvä […]

Kolibri pääsi oikean lapaluuni oikeastaan viereen syksyllä 2010, elämänvaiheessa jossa olin jo eronnut sekä ex-miehestäni että yhdestä erheeksi osoittautuneesta miesystävästä. Kuva toteutuneesta tatuoinnista flickrissä: http://www.flickr.com/photos/marilka/5105035771/

[…] much as I expected 🙂 The top stories continue to be “No pun intended” and “Kolibri” with “Tulistuva Lapsi (ja aikuinen)” not far behind. But the fun fact that I […]