Kuten Tepu vieraskirjaan kirjoitteli, löytyy tätä naisväkeä tästäkin taloudesta monessa eri koossa. Eilisen naistenpäivän kunniaksi tähän pieni läpileikkaus siihen, millaista naisväkeä täällä asuu.
Kaksi kolmesta lukeutuu vielä tyttökategoriaan. Esikoinen, joka etenkin on kovin tarkka siitä, ettei ole enää muksu eikä skidi tai muukaan sellainen, joksi äiti aina välillä erehtyy kutsumaan, eilen aamusta totesi myös, ettei ole nainen vaan tyttö. Nimittäin kun iskän tuomista tulppaaneista puhuttiin, sanoin minä miehen tuoneen kukat meillä, perheen naisille, korjasi esikoinen vikkelästi, että eikun äiti sinulle, me ei vielä olla naisia vaan tyttöjä. Aivan oikeassahan tytär sinänsä on 🙂 Tyttöjäpä hyvinkin, mutta naisiksi kasvamassa.
Aikoinaan, kun minulla ei vielä ollut lapsia, tuli joidenkin kanssa juttua lapsista ja sukupuolista. Aina sai kuulla, miten tytöt olisivat helpompia ja rauhallisempia lapsia kuin pojat. Jo silloin rohkenin tuota epäillä, oman lapsuuteni muistaen, nyt voin jo faktana kaikille vastata, että tyttöjäkin on monenlaisia. Meillä asustaa kaksi äitiinsä tullutta vilkasta poikatyttöä, jotka leikkivät yhtä lailla autoilla kuin bratzeilla, dinoilla ja legoilla kuin poneilla ja littles’t pet shop -eläimillä. Monipuolisesti kaikkea, mutta vauhtia riittää aina.
Sellainen olin minäkin. Monipuolisesti vähän kaikenlaisia leikkejä ja parhaita ystäviäni ovat olleet pojat ihan yhtä lailla kuin tytöt. Minulla ei ole koskaan ollut mitään "yäk, poikia!" -vaihetta, päin vastoin kun kavereillani oli, olinkin ennemmin kaveria niiden poikien kanssa 😀 En lapsena juurikaan tykännyt pitää hameita, sillä ne olivat vain tiellä, kun piti voida kiivetä puihin ja katoille ja muurien ja aitojen yli ja pelata ja möyrytä. Landellakin olin enemmän puussa ja katolla – ja vedessä – kuin jalat maan kamaralla. Kuten omatkin tyttäreni.
Varhaisteininä minussakin kuitenkin alkoi heräillä se orastava nainen. Kahdentoista vanhana aloin meikkailla (ja kiitos äiti, että opetit silloin minut tekemään sen kauniisti sen sijaan että olisit kieltänyt sen niin nuorelta!) ja kiinnittää huomiota ulkonäkööni. Muistan myös lempihameeni – juu, sellainenkin minulla yhteen aikaan yllättäen oli – ja kuinka pidin itseäni kovin hyvän näköisenä se päällä. Ehkäpä olinkin, ainakin sain silloin(kin) poikien päät kääntymään – mihin on pakko todeta, että saan kyllä yhä miesten päät kääntymään 😉 Olen aina saanut.
Minähän olin vasta neljäntoista tavatessani kuusi vuotta itseäni vanhemman nykyisen mieheni. Naisistumiseni alkumetreillä. Ja kuudentoista, kun aloimme seurustella. Jälkeenpäin ajatellen, se keskeytti jonkin vaiheen villistä ja vapaasta nuoruudesta ja ehkä se on joissakin vaiheissa vähän lyönyt takaisinkin, mutta mieheni on loistotapaus. Hän on kestänyt jo montakin kriisiäni ja auttanut olemisellaan minua kasvamaan. Ja mikä upeinta, hän osasi upeasti tuoda kukkaan puhkeavan naiseuteni.
En minä edelleenkään pidä itseäni minään sellaisena supernaisellisena, jos sen mittari on tietynlainen pukeutuminen, pitkät huolitellut kynnet, you know, the blonde-stuff. En minä ole käytökseltänikään edelleenkään mikään supernaisellinen, jos sen mittarina pidetään sitä, että kiljuu apua hiiren nähdessään tai hakee miehen apuun heti kun pitäisi kantaa jotain raskaampaa tai tehdä jotain perinteisesti "miesten juttuja". Minä teen sen minkä mieskin, toisinaan jopa paremmin 😉 Minä olen myös töissä tyypillisellä miesten alalla, pitää olla aina vähän tougher pärjätäkseen. Ja minähän olen.
Mutta nainen olen silti, isolla ännällä. Nykyisin ehkä entistä vähän enemmän myös pukeutumisessa, kun pidän sentään hameita ja mekkojakin ja käytän melkein aina korkokenkiä. Mutta ei se niinkään ole se juttu. Vaan se on paljon enemmän jotain sisäistä. Sanoipa kuka hyvänsä mitä hyvänsä, pojat ja tytöt, miehet ja naiset, eivät ole samanlaisia vaikka samanlaisiksi kasvatettaisiin. Se y-kromosomi sisältää enemmän kuin tutkijoillekaan selviää. Se sisältää ne miehiset vaistot, jotka saavat miehen suojelemaan perhettään ja italialaisen ystäväni toteamaan, ettei hän antaisi minun käydä töissä, jos olisin hänen vaimonsa. "Kanna minut metsään…" 😉
Yhtä lailla naisella on naisen vaistonsa, jotka tulevat geeneistä asti. Eikä niitä tarvitse piilottaa tai lakkauttaa vain pärjätäkseen naisena tässä perinteisesti miehisessä maailmassa. Niillä ja niiden kanssa voi ola yhtä vahva ja vahvempikin kuin miehet. Tasaveroinen ja tasa-arvoinen, olematta tasapäinen ja samanlainen. Naiseus on sitä, että antaa miehen olla mies. Ja mieheys on sitä, että antaa naisen olla nainen. Ne tasapainottavat ja täydentävät toisiaan – ja niinhän tämä on tarkoitettukin olemaan. Siksi meitä on kaksi sukupuolta. Tai siksiKIN 😉
Kysymyshän on oikeastaan eniten siitä, miten sinua kohdellaan. Ihminen, nainen tai mies, määrittyy sen mukaan, miten muut häntä kohtelevat. Jos kohtelu on ristiriidassa sen kanssa, mitä ihminen on sisäisesti, tulee ongelmia. Mutta kun kohtelu tukee sisäistä minää, tulee loistavia ja terveitä miehiä ja naisia. Naiseksi kasvaminen alkaa tuolta tyttövaiheesta ja minusta on upeaa nähdä, miten mieheni, jolla on ollut tärkeä osa minun poikatytöstä naiseksi kasvamisessa, kasvattaa nyt tyttäristään naisia. Ja minä tietenkin parhaani mukaan myös. Sekä esimerkilläni että tukien heidän omaa orastavaa naiseuttaan.
System Failure for the Masses 
Aika mahtavaa, suuri ja kestävä ikuinen rakkaus. Uskoisin että lähes jokaisesta miehestä löytyy tuo "kannan sinut metsään..ugh" piirre, kenellä voimakkaampana(ja ahdistavampana) kenellä taas tietyissä tilanteissa korostuvana.
Luulisin myöös että jokainen nainen, tempperamenttisin ja omatoimisinkin, kaipaa joskus miehen sanovan ja toimivan tyyliin: Ole hiljaa ,raastan vaatteet päältäsi , ja vastaan ei laiteta. Tai laitetaan,..ja sekös vasta hauskaa onkin.
Naiselleisuus on meidän valttimme, joka puree ja tehoaa monella tavalla vastakkaiseen sukupuoleen. Tuntuu kivalle huomata että päitä kääntyy, vielä kuten nuorenakin. Mutta toisaalta, se ei ole kuitenkaan kaikkein tärkeintä. Minusta ulkoinen olemus on aivan jotain muuta kuin sisäinen kauneus, joka näkyy myös ulospäin itsevarmuutena ja hyväksyntänä. Voi olla katseita kääntävä nainen vaikkei oliskaan kaunis, tai hentovartinen. Tärkeintä olisi antaa loisteen loistaa jokaiseen suuntaan, ylpistymättä.Olla onnellinen täydentäessään sitä toista puoliskoaan, miestä. Silti salaa hymähtää, kun joku meinaa niskansa katkaista, tai kävellä pylvästä päin.
On mahtavaa nauttia päivästä nimeltään naisten päivä. Saada kukkia ja kivoja viestejä.Vaikka toisaalta,..nainen on aina nainen, oli päivä mikä hyvänsä:).Kehut ja tunnustukset hivelevät ja antavat voimaa.Jos joku kehaisee kauniiksi, tai sieväksi hehku näkyy kilometrin päähän. On se niin mukavaa.