Valitettava tosiasia on, että vuorokaudessa on vain 24 tuntia. Yhtään enempää tunteja siihen ei saa, vaikka kuinka haluaisi. Asian lohdullinen puoli on, että vuorokaudessa on aina tasan 24 tuntia. Ei siinä ole yhtään vähempää niitä tunteja, vaikka kuinka siltä tuntuisi. Ja koska niin kovin usein haluaisi ja niin kovin usein siltä tuntuisi, mitä ilmeisimmin ne tunnit kuitenkin jotenkin mystisesti aina johonkin katoavat. Mihin se aika minulla oikein kuluu?
Case1: työpäivä
– noin klo 07-08: aamuhärdelli alkaa, esikoisen kouluajoista ja minun työpäiväni laadusta riippuen, töissä olen viimeistään puoli kymmenen maissa
–> 16…17…18…19(…20) olen töissä, riippuen siitä, kumpi hakee tosikoisen hoidosta ja olenko menossa tanssitunnille vai en
–> case scenario tanssitunti: olen töissä tanssituntiin saakka eli noin seitsemään illalla, paitsi jos olen ollut kotitoimistolla ja hakenut tosikoisen, jolloin olen lasten kanssa kunnes lähden tunnille, mistä kotiudun vasta klo 21-22, päivästä riippuen
–> case scenario minä-haen-lapsen: lähden töistä neljältä, kotoa puoli tuntia myöhemmin, haen tyttären hoidosta, laitan lapsille ruuan, olen heidän kanssaan enemmän tai vähemmän läsnäolevasti elleivät tytöt katso dvd:tä jolloin hengaan netissä tai luen (tai hyvällä tsägällä teen jotain kotitöitä)
–> case scenario ei-kumpikaan-edellisistä: lähden töistä kun siltä tuntuu, yleensä kuuteen mennessä, tulen kotiin usein kaupan kautta, kotona odottaa sama kuvio kuin jos haen tosikoisen
– noin klo 20:30 lapset menevät nukkumaan ja jos olen kotona enkä tanssimassa, noin siihen aikaan alkaa oikea oma aikani. Jos mies on kotona (eikä ulkona ole myrksyä tai sada tai ole pakkasta muutamaa astetta enempää), saatan lähtä lenkille, muutoin, heh, hengaan netissä, luen tai katson telkkaria (nykyisin erittäin vähän, epämääräisen säännöllisesti katson Lostia, josku harvoin jonkun leffan – boxissa taitaa yhä olla jotain, mitä olen tallentanut, mutten vieläkään katsonut). Jos on jotain pakollisia choreja tehtävänä, this is the time. Yhdeksän jälkeen, väsyneenä. Kotityöt, phah, odottakoon vapaapäivää!
– noin klo 23-01 viimein saan itseni peiton alle ja nukkumaan.
Case 2: vapaapäivä
– noin klo 07:30-08 herää esikoinen, tosikoinen yleensä puolesta tunnista tuntiin myöhemmin, minä havahdun unestani ensimmäisen kerran esikoisen kolistellessa, mistä lähtien nukun koiranunta kuunnellen jatkuvasti puolella korvalla – tai ehkä neljäsosakorvalla – lasten edesottamuksia ja ihan pakostakin pelien tai telkkarin ääniä, mikäli sellaisia on päällä. Mutta yllättävän hyvin olen oppinut nukkumaan sen kaiken läpi.
– noin klo 09:30-11 heräillään miehenkin kanssa viimein, joskus pakosti lasten riitelyyn ja sitä myöti tosikoisen raivoamiseen, joskus lasten lempeisiin haleihin tai jopa sänkyyn tuotuun aamupalaan. Mennään yhdessä aamupalalle ja päivä pyörähtää käyntiin.
–> ihan sinne iltaan asti tehdään jotain yhdessä, jollain kokoonpanolla
–> case scenario mies-raksalla: tarkoittaa kaikkia normaaleja vapaapäiviä, jollei ole jotain sellaista perheen yhteistä menoa, johon ehdottomasti haluaa mukaan (kuten oman veljensä tuparit) tai jollei minulla ole omaa menoa, johon en voi ottaa lapsia mukaan. Ja siis silloin ollaan tyttöjen kanssa kolmisin, siivotaan, lapset leikkivät, kyläillään, shopataan, sunnuntaisin esikoisella on futistreenit jne. Välillä on minuuttiaikaitaulu, välillä ei. Välillä ehdin lukea tai koneelle, välillä en.
–> case scenario minulla-menoa: mies ei pääse rakentamaan, nämä päivät on koitettu minimoida tai ainakin yritän sijoittaa menoni vasta iltaan, jolloin mies ehtii raksalle päiväksi ja illaksi lasten kanssa kotiin. Obvious, tämä on predefined toimintaa, ei omaehtoista lukemista, nettisurffailua, shoppailua ilman lapsia tai mitään sen sellaista.
–> case scenario perhe-yhdessä: mitä tapahtuu nykyisellään harvoin, mutta lienee toivottavasti väliaikaista 😉 Jos ollaan kotona, saa tehtyä omiakin juttuja. Jos ei, well, sitten ei 😉 Ajalla ennen raksavelvoitteita minulla oli tälläisinä päivinä mahdollisuus omaan vapaaseen.
– noin klo 20:30 lapset menevät nukkumaan (paitsi lomilla, lomarytmi on tunnin-kaksi myöhäisempi tytöilläkin) ja loppu menee kuten työpäivinäkin
Hmm. Suurin aikavaras taidan olla minä ihan itse. Monine intresseineni. Haluan tehdä kaikkea. Haluan olla töissä, olla lasten kanssa, olla miehen kanssa, lukea vaikka koko ajan, hengata netissä, kirjoittaa blogia, tanssia, juosta, shopata, katsoa elokuvia, laittaa valokuvia… Tuntien vähyytenä tuntuu lähinnä se, että kun lapset ovat hereillä, he tarvitsevat ja kaipaavat huomiota, eikä silloin voi linnoittautua kirjan tai läppärin kannen taakse. Enkä toki edes halua! Mutta ne muutama iltatunti heidän nukkumaanmenonsa jälkeen on kovin vähän sille kaikelle muulle, mitä haluaisin tehdä!
Priorisointiahan tämä elämä on. Sen tekee, mikä on itselle tärkeintä (työn ja perheen kanssa olemisen ulkopuolelta). Pois putoaa, tai pikemminkin odottaa aikaa parempaa, sitten se muu. Kuten nukkuminen ja Facebook-applicaatiot ja fun-wall postaukset (tsekkailen ne, mutten ehdi tehdä millekään paljon mitään – paitsi tänään yhdessä tyttöjen kanssa syötettiin Mushley-leppittini ja ostettiin sille tonttulakki 😀 ). Puhumattakaan kaikesta siitä, mitä haluaisin tehdä, mutta millä ei vielä (huomaa 😉 ) olen pientäkään jalansijaa ajankäytössäni, kuten ajaa yksipyöräisellä, parkourata (sitten kun siihen olisi aikaa, olen jo auttamatta liian vanha…), uusia nettisivuja, surfata youtubessa, dis’n dat.
Back to square one. Liikaa tekemistä, liian vähän tunteja. Pitäis varmaan haluta vähemmän 😀 Mutta minkäs sitä aktiiviselle luonnolleen mahtaa? Taisi olla vuosi sitten kun eräs työkaverini sanoi, että elän 120% teholla. Kai siinä tunnit kesken loppuukin!
[Aktiivisina kai yleensä pidetään ihmisiä, jotka osallistuvat aktiivisesti kaikenlaiseen seura- ym. toimintaan. Mutta se on vain yhden sortin aktiivisuutta ja heiltä taas jää väliin kaikki se, mitä minä haluan tehdä. He priorisoivat eri tavalla. Minulla ei seuratoiminta mahdu lähellekään listaa – se vain ei ole minua varten.]
System Failure for the Masses 
:D:Olen törmännyt samaan asiaan myös joskus, kirjoitinkin siitä blokissani. Sattuneesti luin lehdestä faktatietoa juuri silloin-Vuorokauden pituus esim Mars planeetalla on monen monta tuntia pidempi kuin meillä täällä maassa. Suunnittelin kovasti muuttoa toiselle planeetalle, että ehtisin ja pystyisin tekemään kaiken sen mitä haluan, ja mistä voisi tykätä.
Totuus on, että kun on lapset pieniä, väkisinkin se "luksus" oma aika jää vähemmälle, mutei se silloinkaan kokonaan lopu. On vain mietittävä mikä on tärkeysjärjestys.
Elämä kulkee eteenpäin, sisältäen mahtavia hetkiä uusia asioita, mukavia harrastuksia. Kaikkein ihanimpia asioita kuitenkin on omien lasten välitön rakastaminen, pulleat kädet kaulan ympärillä ja tahmainen suukko poskelle. Huomaamattamme lapset kasvavat, ja aika menee vääjäämättä eteenpäin, emmekä voi koskaan palata lastemme lapsuusaikoihin muuta kuin muistoissamme. Silti tiedän että oma aika on luksusta, ja nautin jokaisesta hetkestä jonka omistan vain itselleni. Lukeminen, syöminen,kuntoileminen, käveleminen, koiran ulkoiluttaminen , ystävän kanssa rupatteleminen, saunominen, kyläily,elokuvisa käynti, teatteri, ravintolailta(?)Kaikki aivan mahtavia ja rentoutuaavia asioita. Muutetaan siis Marsiin niin me uraäiditkin ehdimme paljon paljon enemmän:)))))))
Mukavaa viikonloppua:)