Luultavasti se alkoi eilen aamulla niistä auton nappuloista, sillä mikä nyt olisi sen maanantaisempaa kuin olla löytämättä autostaan haluamansa toiminnon nappulaa. En kuitenkaan ymmärtänyt merkkejä silloin, sillä kunhan olin selvinnyt kaupasta kotiin, sujui työpäivä kotona ihan sen kummemmitta kommelluksitta.
Myöhemmin sitten, kun oltiin lasten kanssa lähdössä päiväkodista haettuani tosikoisen hoidosta, lastasin tavaroita auton etupenkille ja jätin peukaloni auton oven väliin. Vähänkö sattui! Tuskissani komensin lapsia autoon ja yritin auttaa tosikoiselle turvavyötä ja lähteä ajamaan peukalossani sellainen big, red and thumping -tunne, tiedättehän, niinkuin piirretyissä käy sormelle, jos sitä vaikka lyö vasaralla.
Selvittiin kunnialla seuraavaan etappiimme, Klaukkalan urheilukentän tuntumaan, jolloin pohdin jo kiivaasti, miksi ihmeessä ei lähdetty vähän aiemmin ja kävellen. Siis kilsan päähän kotoa! Ei vaan tullut mieleen ennen kuin oli liian myöhäistä. Auto saatiin toki parkkiin koulun pihaan ja käveltiin kohti urheilukenttää, jolloin minulle vasta säteili, että esikoisellehan olisi pitänyt laittaa pelipaita päälle "lipuksi" matsiin! Oltiin siis menossa katsomaan 15-v poikien futismaaottelua Ruotsia vastaan ja NJS:läiset (huoltajineen) pääsivät sisään seuran puolesta. Sain meidät kuitenkin puhuttua sisään ihan ilman pelipaitaa, uskoivat minua sentään 😉
Istuttiin sitten katsomossa ja lapsilla oli heti nälkä, joten jakelin evästleipiä ja banaania heille ennen kuin matsi oli alkanutkaan. Tosikoisella oli leipä vielä kesken, kun ottelun alkajaisiksi noustiin seisomaan kansallislaulujen soidessa. Kun istuin takaisin alas, jäi tosikoisen käsistään laskema eväsrasia alleni. Noukin sen pois altani ja istuin uudestaan, tällä kertaa lapseni voileivän päälle. Jee.
Illalla luulin jo huokaisevani, joka viikolle pakollinen maanantai oli ohi, vaikka iskikin päivän verran myöhässä. Liian aikaisin huokaisin, sillä maanantai jatkui tänä aamuna. Puoli viiden aikaan aamusta tosikoiseni hiippaili luokseni, oli pisut tulleet sänkyyn – ensimmäinen vahinko varmaan sitten vaippojen pois jäännin! Tyttö suihkuun ja nukkumaan meidän sänkyyn. Ei puhettakaan, että (enää nykyään) olisin jaksanut alkaa vaihtaa petivaatteita keskellä yötä.
Aamulla jouduin nousemaan sitten jo kuuden pintaan. Yritin pukeutua herättämättä muuta perhettä, mutta yhtäkkiä kaapissani olikin vain sinisiä sukkahuosuja, kun yritin löytää mustat. Ja aurinkolasitkin jäivät kotiin tänään.
Mutta näin sentään hienon auringonnousun tänään matkalla töihin 🙂 Ja lounaaksi odotettavissa sushia kauppahallista.
System Failure for the Masses 
Mistähän se johtuu, että toisen vastoinkäymiset helpottavat omissa töppäyksissä? Minusta tuntuu, että tarvisin jonku henkilökohtaisen avustajan kohta. Kolme kertaa olen käynyt jo ruokakaupassa ja unohtanut saman asian, työromua jää kotiin jatkuvasti, kännykän unohdan laittaa kokouksen jälkeen taas äänelliselle, aamulla kriittisessä risteyksessä pitää äkkiä tajuta kumpi työpiste on tänään vuorossa (vaihtuu 4 kertaa viikon aikana) jne. listaa voisi jatkaa loputtomiin…Ollaan jo keskellä viikkoa, mikä iloisena havaitaan!!!