Kun joskus on vaan liikaa asioita päällekkäin. Liikaa epävarmuustekijöitä, liikaa epäselviä asioita. Liikaa pelottavia ja huolettavia asioita. Liikaa muistettavaa, selvitettävää, osattavaa, opittavaa. Liikaa tehtävää. Liikaa stressitekijöitä, liikaa ahdistavia asioita. Kuten rakentamista, työtä, miestä jonka kaikki vapaa-aika menee rakennuksella, lapsia joissa olen kiinni yötä päivää, kotia yksin hoidettavana ja asioita tehtävänä kotona ja lasten hyvinvoinnin puitteissa. Odotuksia töissä ja kotona.

 

Mies, jonka ajatuksiin ei mahdu muu kuin rakentaminen niin että joka kerta kun erehdyn puhumaan jostakin muuhun elämäämme liittyvästä, minua katsotaan kuin kiusankappaletta, joka tulee häiritsemään Tärkeämpiä Tehtäviä ja Asioita. Toisaalta, joka kerta kun hän kysyy minulta jotain taloomme liittyvää, joudun toteamaan, etten osaa sanoa asiaan mitään. Koska en enää tiedä mistään mitään. Nimittäin mistään mistä mieheni minulle puhuu. Rakennusasioista.

 

Ja kun on vaan liikaa asioita ja yleistä ahdistusta, ei tarvita kuin se yksi pisara, joka saa maljan vuotamaan yli. Menee kuppi nurin. Ja tänään se oli sinänsä viaton lausahdus (ei onneksi tosin mieheni suusta): "teillä on kova homma saada tämä koti siivottua myyntikuntoon".

 

Siis ei tämä ehkä ole mikään kiiltävän puhdas mallikoti, mutta ei tämä myöskään ole mikään LÄÄVÄ, jota ei kukaan toista kertaa katsoisi! Täällä asuu kaksi vilkasta LASTA, jotka levittävät tavaraa nopeammin kuin minä ehdin kerätä! Täällä asuu MIES, joka enää lähinnä nukkuu täällä, niin ja käy syömässä. Ja tuo KURAISIA vaatteita raksalta päivittäin! Ja VAIMO, jolla on elämässään muutakin tekemistä kuin SIIVOTA täyspäiväisesti! Siitäkin huolimatta tämä on ihan KAUNIS JA SIISTI KOTI!!! Mutta täällä toki ELETÄÄN!

 

Siis "#¤%&!!! (jos oikeasti latelisin painokelvotonta tekstiä)

 

Sori vaan, mutta sappeni kiehahti. Minusta ei siis ole auttamaan raksalla eikä pitämään kotiakaan kunnossa. NIINKÖ MITÄ HÄ? Sisuunnuin niin että pesin ikkunat, leikkasin nurmikon, käskin lasten siivota huoneensa ja siivosin loput heidän jälkeensä ja imuroin. Kun en omista nyrkkeilysäkkiä, sille olisi nyt ollut tilausta. Tosin tämä oli yleishyödyllisempi tapa purkaa aggressiota.

 

Sisuunnuin minä tänään siellä raksallakin. Mitään en siellä osaa tehdä, oma-aloitteisesti, enkä ilmeisesti muutenkaan sillä joka kerta kun meinaan auttaa, seisoo mies lapsenvahtina katsomassa etten tee pieleen. Siksi kai en mitään viitsi siellä alkaakaan, vaikka kyllä minäkin osaisin! Siis taidon puolesta, jos kerrotaan mitä tehdä. Niinpä rakensin jämäpuusta kauan kaivatun pöydän. Siitä tuli ihan hyvä pöytä. Nih.

 

Täytyy sanoa, että olisi niin kiva palata normaaliin elämään. Talon rakentaminen on perheelle aivan liian rankkaa. Paine päässäni kasautuu, tähän asti olen löytänyt kohtalaisen, heh, rakentavia tapoja päästellä pahimpia höyryjä ulos, mutta AllyMcBeal-mäisesti näen pääni paisuvan ja paisuvan ja lopulta räjähtävän. Niinkin voi käydä.