Viime keväänä meidän neljän asunnon rivitaloyhtiössämme päätettiin maalata talon ruma betonisokkeli. Mikä tietenkin tällaisessa piskuisessa yhtiössä tarkoittaa sitä, että jokainen maalaa itse oman osuutensa sokkelista. Ahkerat naapurimme maalasivat omat osuutensa jo aikaa sitten, viimeisimmätkin juhannuksen tienoilla. Minä sain maalipurkin ostettua peräti viime viikolla ja tänään ahersin sokkelin harmaaksi, jee!

 

Nimittäin ei meitäkään tietääkseni oikeasti voi syyttää laiskuudesta, meillä vain on muuta tekemistä. Vaikka minua kai joku voisi saamattomana pitääkin, kun herään kymmenen aikaan ja kömmin unisena kahvinkeittoon ja pihalle kahvikupin kanssa, uudessa satiinipyjamassani. Naapurit varmaan katsovat, että nyt on perhe mennyt kokonaan sekaisin, lapset varmaan otettu huostaan (kyllä siellä aina huudettiinkin), mies mennyt menojaan, kun ei koskaan ole kotona ja muija varmaan dokaa kaiket illat, kun näyttää niin krapulaiselta joka aamu sen kahvimukinsa kanssa. Tst, tst, sitä se ässäarpavoitto teettää (päätellen yhtäkkiä kuvaan ilmestyneistä satiinipyjamista ja aamutakeista).

 

Niin siis tosiasiassa mies häipyy raksalla jo seitsemän maissa, käy välillä kotona syömässä (siinä vaiheessa kun minä olen juuri selvinnyt aamukahvistani) ja tulee illalla kotiin yhdeksän maissa. Enkä minäkään laiskotellen ole päiviäni viettänyt (aikaa hitaan aamun jälkeen). Alkulomanhan olin lasten kanssa, tällä viikolla olen käyttänyt aikani valokuvia liimaillen (ihan oikeisiin pahvialbumeihin) tai miestä raksalla auttaen tai peräti kotitöitä tehden.

 

Miehen uurastaessa siellä raksalla on meikäläisen harteilla se sokkelin maalaaminen luonnollisesti. Ensin valmistelutyö: soraa pois sokkelin viereltä, jotta maalattu alue ulottuu sorapinnan alle, tiukka puuralli pois portaalta, heinät sun muut kasvit pois talon reunustalta pihalla ja koivunsiementen lakaisu asfalttipihan puolella.

 

– Sora: miehellä on kaikki meidän hyvät lapiot raksalla, mutta menihän se lumilapiolla ja lasten hiekkalapiollakin

– Puuralli: jäi jumiin ja hiljaa mielessäni ilmoitin olevani syyntakeeton, jos se hajoaa kiskoessani, ei naisihmisen pitäisi joutua kiskomaan sellaista yksin!

– Heinät: noh, pahimmat edes, loput maalautukoot sokkeliin kiinni…

– Koivunsiemenet: gaah! homma olisi pitänyt tehdä ennen kuin koivunsiemenet valtasivat maailman!

 

Tietenkin kaikki työhanskatkin on miehellä raksalla, joten pummin tyttären yhdet vanhat puuvillasormikkaat, sellaiset venyvät. Niistä meni vähän läpi, mutta parempi nekin kuin ei mitään. Ja koska tänään oli vaihteeksi arvottu kuuma ilma vallitsevaksi, laitoin päälleni bikinit – vanhat bikinit, sillä en todellakaan luota taitooni maalata vain sitä mitä pitäisi. En koskaan ole väittänyt sen paremmin tykkääväni kuin osaavanikaan maalata. Duh!

 

Pensselöimään sitten vaan. Ihan kivastihan se sujui, joskin olin todellakin Yki ulkomaalissa yltäpäältä itsekin lopettaessani. Ja sokkeli koivunsiemenissä, joita lenteli tuulen mukana kaikkialle. Jotenkin tunsin itseni Evanovichin kirjan (anti)sankarittareksi, joka pakon edessä tekee asioita, joista hänellä ei ole hajuakaan. Paitsi että nenässäni oli maalista kyllä hajua, on vieläkin.

 

Mutta sokkeli on maalattu ja maalipurkki tyhjä. Nyt vain jännään sitten, joudunko maalaamaan osaan pinnoista toisenkin kerroksen. Good news on, että joka tapauksessa tuplamaalattavaa on korkeintaan puolet koko urakasta, eri pinnat kun näyttävät syövän sitä maalia eri tavoin.

 

Seuraavaksi nautin sitten tuosta auringonpaisteesta jälleen, kun sitä taas vaihteeksi on. Kaveriksi pihalle otan keskuspölynimuriesitteitä, pohjapiirustuksen ja kaappisuunnitelmia. Huomiseksi pitäisi laatia suunnitelmat siitä, millaiset tarjoukset pyydän imureista ja erinäisistä kaapeista. Lisää puuhaa, josta minulla on vain hunch. Elämä on sitten jännittävää 😀