Meidän tuuriahan sen piti olla, että kun ollaan menossa Tallinnaan, siellä on meneillään mellakat. Viime vuonna kun samoihin aikoihin suht samalla porukalla piti mennä (minä tosin en silloin muuten vaan olisi päässyt), oli vielä jäät Suomenlahdella, eikä katamaraanit kulkeneet ja matka peruuntui. Tällä kertaa otettiin varman päälle ja varattiin iso paatti – "turhaan", kun ei ollutkaan jäätä – mutta sittenpä olikin ne mellakat.

 

Rohkeasti vaan kuitenkin sinne Tallinnaan lauantaiaamuna lähdettiin, onhan siellä ollut päivisin ihan rauhallista. Shopattiin (meitä oli siis viisi naista) Viru-keskuksessa – vanhaan kaupunkiin ei kuitenkaan arvattu lähteä ostoksille tällä kertaa – ja käytiin mukavissa hoidoissa hotellillamme. Minulla on nyt kaksivärinen jälleen siistitty pää. Ja lapset saivat vaatteita ja vähän lelujakin tuliaisiksi ja itsellenikin ostin uuden mokkatakin ja avokkaat. Muita vaatteita en itselleni sieltä löytänyt, joten kesän kynnyksellä tarvii vielä käydä vaikka Itiksessä.

 

Illalla pohdittiin, uskalletaanko lähteä syömään vanhaan kaupunkiin Ravintola Oliveriin, josta meillä oli pöytä valmiiksi varattuna. Seitsemän aikaan oli varaus, joten takaisin arveltiin – aivan oikein – tulevamme vasta ysin maissa. Siinä miettiessämme hotellimme aula ja ilmeisesti katto täyttyi poliiseista ja yhdeltä kysyttiin, onko sinne vanhaan kaupunkiin vielä turvallista mennä. Poliisi arveli, että eiköhän, joten virkavallan luvalla me sitten käveltiin se varsin lyhyt matka Oliveriin, ihan poliisisaattueessa 😉

 

Olihan se vähän jotenkin jännää, kun poliiseja oli kymmenittäin, kulkivat meidän edellä parijonossa mellakkavarusteissa.

 

Ihan rauhallista siellä kuitenkin oli vielä silloin yhdeksänkin aikaan, kun palailtiin hotellille. Poliiseja oli kaikkialla, mutta mitään ihmeellistä ei tapahtunut. Turvassa päästiin takaisin hotellihuoneeseen, mistä ei sitten mihinkään enää arvattu lähteäkään – tai jaksettu sen puoleen. Hurjat mammat Tallinnassa, joivat vettä ja söivät suklaata, katsoivat telkkua ja pelasivat korttia 😀

 

Katseltiin siis vähän paikalliselta tv-kanavalta – aivan ulkoministeriön ohjeiden mukaisesti 😉 – mitä siellä ulkona tapahtuu. Hotellihuoneiden ikkunoista kun ei mitään näkynyt. Telkussa näyttivät välillä live-kuvaa suht hiljaisesta keskustasta ja välillä selostivat kuinka väkijoukko oli edellisyönä riehunut ja mm. "pesäpallipulikalla" (siis pesäpallomailalla) poliisiakin hakannut. Ja sekös nauratti jopa meitä aikuisia (väsyneitä) naisia 😉

 

Puoli kahdentoista aikaan illalla oltiin menossa nukkumaan ja vielä kurkin oman huoneen ikkunasta kadulle. Vähän oltiin pettyneitä, kun sentään oltiin keskellä "sotatannerta", muttei mitään äksöniä nähty. Tusinan verran poliiseja kuljeksi hissuksiin siinä meidän hotellin ja Viru-keskuksen välissä ja yksi yksinäinen poliisiauto pyyhälsi ohi. Ilmeisesti mellakat olivat jo rauhoittumaan päin – kaikki mellakoitsijat oli vissiin jo edellisyönä pidätetty… Parempi tietenkin niin.

 

Aamulla oli poliisien yövalvonnat ohi ja hotellimme aula jälleen täynnä poliiseja. Varmaan kotia kohti suuntaamassa, rauhallisina siinä tupakoivat ja turinoivat. Niinhän mekin, siis kotia kohti suuntaamassa, ei tupakoimassa. Pieni kiekka vielä Viru-keskukseen, viimeiset ostokset ja sitten laivalla kotiin. Mies ja lapset oli satamassa vastassa. Voi sitä jälleennäkemisen riemua, vaikka vain yhden yön oli äiti poissa!

 

[Kauppojen sunnuntaiaukioloja muuten kaipaan kovasti!]