Miksi blondi vahtii pistorasiaa? -Se odottaa sähköpostia.

Mistä tietää, että blondi on ollut tietokoneella? -Näyttöruudussa on korjauslakkaa.

 

Blondi-parat, vitsejähän riittää. Ja helppohan niitä on kertoa, kun itsellä on omasta takaa tumma tukka, joka tosin jo kymmenkunta vuotta on ollut purkki-punainen. Ei sillä, että edes oikein ostaisin sitä, että hiusten värillä olisi mitään tekemistä älykkyyden tai muunkaan käyttäytymisen kanssa, ellei sitten ole kyse vetyperoxidi-blondeista, jotka blondaavat hiuksensa on account of "blondeilla on aina hauskempaa" 😉

 

Hassua on silti se, että meidän shakkinappulatyttäristä (toinen tumma, toinen vaalea) juuri se vaalea käyttäytyy "blondimaisemmin". Lienee tosin enempi ikäkausi- kuin hiustenvärijuttu, sillä onhan esikoisellakin ollut aika, jolloin minun kehuttuani hänen upeita pitkiä ripsiään, tytär totesi: "Mun tarvii sitten isona meikata ne." Ja kiillot ja meikit ovat aika-ajoin olleet esikoisellekin pop. Juuri nyt ei. Vaikka ei hän mikään jätkäkään ole, kuten siskolleen kerran kivahti, kun pikkusisko tyrkkäsi isosiskolle lippiksen väärin päin päähän 😀

 

Tällä hetkellä tosikoisella on siis meikkikausi menossa. Viime aikoina on keikaillut prinsessahepenissäänkin, mutta juuri huulikiillot ja ne kimallejutut-whatever-joitavoilaittaaposkiin ovat tärkeitä aarteita. Koko kuluneen viikon ne ovat olleet joka päivä myös päiväkodissa mukana. Tänä aamuna tytär pakkasi vähän isompaa reppua (kun tähän asti mukana on ollut käsilaukku), kun piti saada parit bratzit ja hepat mukaan. Haki vielä sen käsilaukunkin, jolloin minä yritin, että jos nyt kuitenkin vain yhden laukun ottaisit. Tyttö katsoi minua hyvin närkästyneenä: "Mutta kun pitää nää huulikimalteet ottaa mukaan, kun mä laitan niitä päiväkodissa aina välillä!" Ne sitten pakattiin myös reppuun…

 

Onhan se tärkeä osa naiseksi kasvamista, se kaunistautumisen opetteleminen. Meillä esimerkki sen suhteen on hiukan niin ja näin, itse kun viihdyn parhaiten au naturell, meikkaan vain kun olen asiakkaiden kanssa tekemisissä. Mutta meikkaan välillä kuitenkin. Ja ainakin laitan hiukseni, ainakin jotenkin 😉 Joskin lapset kuorossa ovat aina vaatimassa: "Ei saa pörröttää!" Heistä hiustyylini on liian pörröinen ja sekainen. Höh, siinä on luonnetta!

 

Sitä paitsi, parhaatkin puhujat, kun omat hiuksensa ovat vain hätäisellä ponnarilla ja aina takussa. Tosikoisen kaunistautumisinnostus ei ole vielä saavuttanut hiuksia. Tai jaa, onhan hänellä panta hoidossa aina mukana, sellainen kimalteleva panta. Ja aina niitä hiuksia ihastellaan pesun jälkeen, kun ovat sileät ja kiiltävät. Mutta loppuviikon ennen seuraavaa pesua kumpikin on kyllä varsinainen Ronja Ryövärintytär takkuisen hiuspehkonsa kanssa. Touhukkaiden lasten näköisiä siis, niinkuin pitääkin – ja niinkuin ovatkin!