Yksi parhaita puolia äitiydessä – ts. vanhemmuudessa – on saada seurata lastensa kehittymistä. Näin työn raskaan raatajana se tosin ei ole aivan yhtä kokoaikaista kuin kotiäidillä. Lapset tekevät päiväkodissa paljon sellaista, mistä ei kotona näy jälkeäkään ennen kuin aivan yhtäkkiä.

 

Näin on käynyt tosikoisen kanssa jo monta kertaa. Esikoinen on aina piirrellyt ja askarrellut ja puuhaillut kotonakin kaikenlaista, joten hänen kehityksessään on jotenkin pysynyt kärryillä paremmin. Mutta tosikoinen on kotona tähän asti lähinnä riimustellut, vaikka todistettavasti on jo viime keväänä piirtänyt ihmisen.

 

Luulen tosin, että tosikoinen on lähinnä riimustellut myös päiväkodissa tähän asti. Joulun jälkeen hän siirtyi pienten ryhmästä isojen ryhmän junioriksi ja päätti sitten vissiin näyttää, ettei ole pekkaa pahempi. Onpa tyttö siis aivan yhtäkkiä alkanut piirrellä niin ihmisiä kuin muitakin juttuja tarkasti ja taitavasti. Ja leikkaa viivaa pitkin ja värityskin pysyy viivojen sisällä hienosti. On tässä äiti ja iskä olleet ällikällä lyötyjä. Etenkin, kun tyttö alkoi kirjoittaa. Ei nyt silleen ihan itsekseen, paitsi nimensä osaa, mutta kirjaimet piirtyvät kerrassaan loistavasti paperille, osa mallin mukaan, osan kirjaimista muistaa.

 

Esikoinen alkoi myös kirjoitella neljän vanhana, tai ehkä vähän yli. Nyt kirjoittelee vähän ihan itsekin ja lukee samaten joitakin sanoja. Piirtää paljon ja halutessaan ja keskittyessään oikein hyvin. On vaan niin itsekriittinen tapaus, ettei yleensä mikään miellytä. Samoin on kyllä tosikoinenkin.

 

Kai meissä asuu kaikissa pieni taiteilija, joka haluaa saada kaunista jälkeä paperille. Olen minäkin oman osani maalannut ja piirtänyt ja niitä eilen tyttärille näytin ja he ihastelivat. Heh, olihan se hauskaa välillä niinkin päin 😉 Jotenkin vain sitten joskus lannistuin, kun tuntui, että kaikki muut piirsivät paremmin. Perfektionisti-porukkaa me taidetaan olla.

 

Ehkä siitä johtuukin sitten se, että olen näin aikuisena tyytynyt askartelemaan lähinnä hiirellä. Valmiita palasia paikalleen. Kaunista ilman että minun vajavainen hienomotoriikkani pääsisi pahasti pilaamaan tavoiteltua tulosta.

 

Tosin ihan hienoja hevosia minä eilen lapsille piirsin, vaikka itse sanonkin. Pitäisiköhän sittenkin alkaa taas taiteilla enemmän ihan manuaalisestikin? Njääh, on tässä muutakin tekemistä. Antaa lasten taiteilla vaan. On pajlon hauskempaa ihastella heidän töitään kuin arvostella omiaan 😀