Muinaisjäänne mikä muinaisjäänne. Lasten suusta se totuus…?

 

Eilen olin lasten kanssa sen verran liikkeellä, että käytiin auto tankkaamassa ja heittämässä pahvia ja lehtiä kierrätyslaatikoihin. Sillä välin kun minä näitä tein, käytiin autossa mistä lie kummunnutta keskustelua napanuorasta. Kun palasin autoon, väänsi nuorimmainen itkua, että sisko oli sanonut, että hänellä on vielä napanuora. Isosisko virnisteli ilkikurisena vieressä ja rallatti, että pikkusiskolla lähtee napanuora nenästä.

 

Kaikkea sitä kuulee. Komensin isomman olemaan hiljaa, sanoin pienemmälle, ettei kannata mokomaa kuunnella ja vakuutin, ettei hänellä enää ole napanuoraa. Sanoin, että kyllä se ihan kummaltakin poikkastiin heti vauvana. Esikoisen tiedonjano iski heti. Ensin sain selvittää, miten se poikkastiin ja miten se sitten irtosi kokonaan. Sitten sain selittää koko napanuoran funktion ja anatomian. Joskus on äitiä ikävä noiden lasten kysymysten kanssa 😉 Mutta enköhän ihan kunnialla selvinnyt.

 

Sitten käytiin laskemaan, milloin itse kukakin meistä on ollut vauva ja millon meiltä on se napanuora irronnut. Esikoisen vauva-ajasta sanoin olevan viisi vuotta. Mistä lie mokoma laskuvirhe, mutta neiti näppäräpä olikin tarkkana ja kysyi hölmistyneenä, että mitenniin viisi? miksei kuusi? Jolloin oli myönnettävä, että oikeassahan se tyttö oli, kuusi vuotta tietenkin! Ei sitä enää auta mitä vaan suustaan päästääkään.

 

Pikkusiskonkin vauva-ajasta on jo 3,5 vuotta, mutta sittenpä esittikin pikkarainen sen pahan kysymyksen: "Millon äiti oli vauva?" Siihenpä ehätti sanavalmis isosisko vastaamaan, että ainakin tuhat vuotta sitten! No ei nyt ihan niin kauan aikaa sitten… Vaikka kaipa se lapsen näkökulmasta on ihan sama, onko se 30+ vai tuhat vuotta sitten. Etenkin kun taas yhtenä päivänä hämmästytettiin miehen kanssa lapsia kertomuksilla siitä, millaisia puhelimet, televisiot jne. tekniset vempaimet olivat äitin ja iskän lapsuudessa. Kyllähän siinä itsensä muinaisolennoksi välillä tunteekin!

 

Illalla kerroin tätä huvittuneena miehellekin, jolloin esikoinen pisti väliin: "Miljoona vuottapas sitten!" Ehkä SE oli jo vähän liioittelua. Muuten meillä kai olisi dinolapsia.