Meillä piti olla lauantaina vähän jäljellä hommaa vanhalla talolla ja sitten piti olla Vappu-breikki. Pari ansaittua lepopäivää. Kai se on sitä maailman tasapainotusta sitten, että toimihenkilöt raataa Vappuna? Ehkei sentään tänään, mutta eilen kyllä, ihan iltaan saakka.

Lauantaina heräiltiin puoli yhdeksän aikaan ja lähdettiin liikkeelle kymmeneltä hakemaan pakettiautoa Suomenojan Nesteeltä. Ajettiin enstöiksi länärin toiselle puolelle Bauhausiin ostamaan seinälaattoja ja parkettia; laatat keittiön välitilaa ja kaapitonta seinää varten ja parkettia keittiön ja tosikoisen huoneen lattioita varten. Keittiön lattia on muuten vaan ruma muovimatto, mutta tosikoisen huoneesta revittiin pois homeinen huopamatto. Joskus tulevaisuudessa ehkä korvataan myös kahden muun makuuhuoneen muovimatot parketilla. Ehkä.

Sieltä ajettiin vanhalle talolle irrottelemaan lamppuja sekä keittiöstä hella  ja liesituuletin ja tyhjentämään mancave ja muu kellarikerros loppuun, sisältäen mm. palvelinfarmimme kahta isointa palvelinta lukuunottamatta. Laittamaan ovenkarmit paikalleen sinne mistä ne oli pitänyt ottaa pois, jotta pesukone ja kuivuri mahtuivat sisään pesuhuoneeseen. #rintamamiestalo

Jossain vaiheessa talon uudet omistajat tulivat käymään, tarkastamaan jälkemme ja ottamaan avaimet, vaikkemme vielä olleet valmiit edes. Minä pakenin kaaosta vähäksi aikaa asioille, mutta vielä siellä oli tekemistä kun palasin. Siinä vaiheessa, kun mies purki vielä yhtä varastohyllykköä, jota en olisi halunnut mukaan, aloin huitoa käsilläni ilmaa ja lopulta painuin autoon istumaan vähäksi aikaa. Koko homma uhkasi laukaista paniikkikohtauksen. Etenkin kun alkoi sataa lunta.

Lopulta kaikki oli pakussa ja suljimme ovet perässämme. Kotona odotti järjestelyhommat ennen kuin voitiin edes purkaa pakukuormaa. Kello kävi puolta yhdeksää, kun pakettiauto viimein oli tyhjä ja lähdimme sitä palauttamaan. Kotimatkalla tilasin Pizza Onlinesta meille ruokaa, miehen vastusteluista huolimatta. Mies alkaa olla kyllästynyt take awayhin. Ymmärrän. Mutta mitä sitä muutakaan, kun ei ole keittiötä.

Heräsin sunnuntaiaamuna aivan liian aikaisin ajatukseen “unohdettiin sitten katsoa vesi- ja sähkömittareiden lukemat”. Yritin hätistellä uusia omistajia, mutta Vappuaatto.

Pukeuduin pitkästä aikaa viikonloppuna muihin kuin työverkkareihin, kun oltiin lähdössä viemään esikoista isälleen, minne ekaa kertaa oli tulossa tyttöystäväkin. Bussilla täältä Tammistoon menee liki tunti… “Kevätsää” oli kirpakan kolea jälleen, joten kaivoin kevytuntsini esiin (olisin sitä kaivannut monesti, mutta koittanut pärjäillä ilman) ja yritin korjata sen vetskarin. Lopulta päädyin vain ompelemaan vetoketjun kiinni, niin että takista tuli anorakki, ja lähdettiin. Autossa tsekkailin Uniqlon verkkokauppaa, mutta se toimittaa vain Jenkkeihin. Figures.

Tiputettuamme esikoinen Tammistoon, suunnattiin kulkumme Kaareen. Piti käydä apteekissa ja Prismassa – sanoinko, että mies on kyllästynyt take awayhin? Ihan ensimmäiseksi kuitenkin otin Espressohousesta isoimman mahdollisen cappucinon, extra-espressoshotilla ja miehelle mochaccinon. Sitten siinä matkalla apteekkiin, miehen mentyä edeltä Prismaan, pikakävelin läpi kaikki matkan varren vaatekaupat uuden kevytuntsin löytämisen toivossa. Väärä vuodenaika, no luck.

Prismasta sellaisen löysin. Kivemman mallinkin kuin tuo Berliinistä Uniqlolta ostamani (joka oli miesten malli, sillä siellä ei ollut naisille mustaa takkia ollenkaan!), eikä hintakaan ollut paha, näin keväällä. Etsin miehen, joka oli jo täyttänyt ostoskorin Tomahawkilla ja halsteribroilereilla. Haettiin vielä koirille kuivattuja kanafileitä ja pari tölkkiä olutta ja lonkeroa ja lähdettiin kassan kautta kotiin. Vanha rotsi meni roskikseen siinä noin kassan kohdalla.

Luulin meidän siitä suuntaavan kulkumme kotiin – vaikka olin niistä vapaapäivistä puhunut, eivät aivoni oikein siihen olleet suostuneet, vaan päässä pyöri ne muutamat jutut, mitä kotona olin jo herätessäni suunnitellut päivän aikana tekeväni. Miehellä oli kuitenkin muut suunnitelmat. Hän käänsikin auton nokan jälleen kerran kohti vanhaa kotia. Yritin jälleen hätistellä uusia omistajia, sillä meillähän ei enää ollut avaimia, mutta turhaan. Vapunvietossa kai olivat.

Ei meillä sisälle muuta asiaa olisi ollutkaan, kuin ne mittareiden luvut. Miehen agenda oli purkaa puusuoja, jonka viime kesänä rakensi, mutta joka ei ikinä päässyt käyttöön. Ei niillä lavoilla väliä, mutta se metallikama siitä. Järeät kulmaraudat ensisijaisesti. Tietenkin sitten juuri sillä hetkellä alkoi taivaalta tulla taas rakeita niskaan. Onneksi oli kunnon takki päällä. Sen urakan jälkeen käytiin vielä Lidlissä hakemassa pakastepizzoja ja muuta ruokaa.

Oltiin me kotona ennen neljää sentään. Vielä oli kuitenkin monta pientä juttua, jotka piti tehdä ennen kuin voi heittäytyä laakereilleen lepäämään. Ensimmäiseksi piti kantaa alakertaan lauantaina eteiseen jätetyt lipasto ja pieni kaappi. Sitten piti hakea autotallista pieni pöytälevy ja sille jalat ja rakentaa pöytä. Sitten piti roudata autotallista uuni-mikro-combo keittiöön sen pöytälevyn päälle. Mainitsinko, että mies on kyllästynyt take awayhin?

Puoli kuuden aikaan mies laittoi briketit startteripiippuun palamaan aloitti pitkällisen grillausoperaationsa. Kahdella grillillä, ruokaa paitsi samalle illalle, myös viikon varrelle. Kaksi halsterikanaa ja kaksi tomahawkia. Sillä välin minä järkkäilin kamoja lauantaina sisään tuotuihin laatikostoihin ja tunsin väsyneenäkin huikeaa tyytyväisyyttä siitä, että sain taas kotia pykälän verran valmiimmaksi. Laitettiin makuuhuoneeseen stereotkin kuntoon ja myöhemmin illallisen jälkeen kuunneltiin raukeina Guns ‘n’ Rosesia ennen nukahtamista.

Tänään on sekä ihmiset, että koirat saaneet Vappuherkut aamupalaksi. Tai no, teineistä en tiedä, kun eivät ole kotona – esikoinen ja tosikoinen kavereillaan, keskimmäinen äidillään kai – mutta me miehen kanssa syötiin sunny side up -kananmunat, parsaa, hollandaise-kastiketta ja muutama pieni siivu tomahawkeista cappucinojemme kanssa (vain skumppa puuttui) ja koirat saivat tomahawkien luut.

Tänään paistaa aurinko ja ulkona on lämmin. No, 12 astetta, mutta siinäkin on kymmenen enemmän kuin eilen pahimmillaan. Tänään ei tehdä töitä, vaikka mies ehdottikin, että voitaisiin rakentaa se pesukoneen ja kuivurin taso, jota jo eilen niin kaipasin. Totesin, ettei se ole NIIN tärkeä, että haluaisin sitä Vappuna rakentaa. Ensi viikonloppuna sitten. Silloin pitäisi säänkin oleman taas viidessä asteessa, joten yhtä hyvin voi tehdä juttuja sisällä.

Oma palvelin on offline yhä vaan, sillä muutto ja sen sivujuonteet on vieläkin vaiheessa. Tuntuu, että muutto muutolta kamamäärä vaan kasvaa ja muuttaminen muuttuu aina vaan painajaismaisemmaksi. Syytän tällä kertaa mancavea. Kyllähän minä mieluusti sen miehelleni suon, mutta kun tämä muuttaminen…

Meillä on myös sellainen paikallaan ollensa todella magee telkkariseinä, jossa on lattialla kuusi laatikkoa ja yläpuolella kuusi kaappia ja molemmilla sivuilla korkea kaappi; systeemiin menee oikein kivasti dvd/BlueRay-kokoelmamme, pleikkapelit, ohjaimet ja kaukosäätimet sekä tietenkin ne tv:n lisälaitteet. Seinä itsessään koostuu kahdeksasta lasilevystä, jotka asennetaan metallikehyksiin.

Viime muutossa, siis kun muutettiin sinne mistä nyt muutettiin pois, tuo tv-seinä jäi keittiön jalkoihin. Silloin ostettiin kokonainen vanha keittiö talon uudeksi keittiöksi ja se vei puolet olohuoneesta, juuri siltä to-be tv-seinältä. Nyt haluttiin tehdä toisin, saada seinä varsinaisen muuton jaloista pois, joten ihan ensimmäiseksi huhtikuun alussa pakattiin kaappien ja laatikoiden sisältö laatikoihin ja purettiin seinä ja tuotiin kaikki peräkärryllä tänne uuteen kotiin.

Kun sitä sitten täällä kasattiin, ensimmäinen lasilevy, jota olin paikalleen laittamassa, osui ihan vaan pikkuisen johonkin ja räjähti käsiini. Karkaistu lasi menee miljoonaksi pieneksi palaseksi ja ritisee ja rätisee hajottuaan. Siivottiin sirut ja mies yritti löytää lasilevyjä Ikean nettisivuilta, mutta eihän niitä enää myydä. Tori.fi:stä löytyi mies, jolla oli niitä myytävänä, Porissa.

Kiirastorstaina tuli Niemen miehet ison kuorma-auton kanssa muuttamaan isointa settiä kodistamme. Kuorma-auto tuli täyteen, vaikkei kaikki huonekalut edes olleet tulossa mukaan, eikä kaikki mukaan tulevakaan sinne mahtunut. Olen hämilläni. Oli se se isoin lasti silti ja kun laatikot ja huonekalut olivat täällä, pääsin pääsiäisen mittaan laittamaan kotia kuntoon. Sain purettua kaiken paitsi 17 laatikkoa, joiden sisältö edellyttää keittiötä.

Täälläkin nimittäin tarvittiin keittiöremppa. Isoäitini oli kyllä oikein kivan ja toimivan keittiön silloin aikoinaan suunnitellut ja puuseppä oli sen paikalleen rakentanut, siis vuonna 1958. Mies teki kaverinsa kanssa ison urakan, kun purkivat vanhat kaapit pois puukkosahan ja rälläkän avulla, minkä jälkeen kaikki ne isot kolot piti paikata ja peräseinälle levittää laastia oikein urakalla, sillä se oli aivan vino. Siinä tilassaan keittiö on yhä.

Siinä siinä vaiheessa, kun minun olisi pitänyt olla kotona pakkaamassa viikolla ennen muuttoa, ravattiin miehen kanssa Ikeassa ja Gigantissa ihmettelemässä uusia keittiönkaappeja ja jääkaappia. Lopulta silloin sunnuntaina vietettiin koko päivä siinä puuhassa, Ikean näpsä keittiösuunnittelija suunniteli kanssamme uuden keittiön ja saman tien tilattiin koko setti, joka toimitettiinkin meille heti keskiviikkona. Sen jälkeen ajettiin Giganttiin ja tilattiin uusi jääkaappi-pakastin, jossa jääpalakone; sekin toimitettiin keskiviikkona. Nyt keittiökaappilaatikot makaavat kirjastossa ja jääkaappi seisoo olohuoneessa ja on ihan käytössä.

Tässä isovanempieni entisessä kodissa on kyllä aika kiva pohja, vaikka makkarit yhtä lukuunottamatta onkin aika pieniä. Yläkerta on keittiötä lukuunottamatta yhtä isoa tilaa, jossa on olohuone ja kirjastonurkkaus (johon lisäsin yhden kirjahyllyn seinäjakajaksi) ja ruokailutila, joka on kaappiseinällä erotettu eteisestä. Ruokailutilan ikkunaseinälle rakennettiin meidän väliaikainen minikeittiö: apupöydällä on kahvikone, yksi keittolevy, leivänpaahdin ja mikro. Vain vesipiste puuttuu.

Kaikkiaan siis uusi kotimme on ihan ok ja toimiva, ottaen huomioon, että keittiö on pahasti kesken. Vanhassa kodissa on kuitenkin vielä(kin) kamaa ainakin yhden pakettiauto/peräkärry-lastin verran, vaikka tämä viime viikonloppu siellä uurastettiinkin kaikkien teinienkin voimin. Viikolla pitäisi luovuttaa avaimet, joten vähän tässä tulee kiire. Esikoinen, the vahvin meistä muista, kaiken lisäksi eilen nyrjäytti nilkkansa kantaessaan pöytäjiiriä autotalliin, missä kompastui aurinkovarjon jalkaan.

Itselläni on oikea olkapää kiukutellut jo ainakin kuukaudenpäivät, aina siitä saakka kun vanhassa kodissa käsisirkkelillä pilkottiin jämäpuuta saunapuuksi viimeisiä saunoja varten. Kerran se jo parani, mutta muutto ärsytti nivelen uudelleen. Napsin siihen särkyyn Panacodia, pari-kolme päivässä, aina siihen saakka, kun tajusin, että codeiini on syypää jumalattomiin mahakipuihini, jotka viime keskiviikkona alkoivat.

Heräsin tuolloin neljän aikaan aamuyöstä siihen, että selkääni sattui. Käännähdin hieman ja kipu siirtyi mahan puolelle ja voimistui voimistumistaan. Luulin saaneeni jonkin todella ärhäkän mahaflunssan tai ruokamyrkytyksen. Kipu ja pahoinvointi vain yltyivät, kun siinä yritin nukkua uudestaan. Jotenkin onnistuinkin nukkumaan pari sykliä, heräten niiden välillä, kunnes tuska sai minut itkemään. Silloin mies käski varata ajan Diacoriin.

Diacorissa ottivat verta ja koska veriarvot oli ok ja kipukin hälvennyt, sanoi lääkäri, että kotiin vaan lepäämään. Käski soittaa hänelle, jos kipu palaa, niin laittaa lähetteen Meilahden päivystykseen. Muutaman tunnin kuluttua taas jo kiemurtelinkin tuskasta ja hätyyttelin miehen töistä kotiin viemään minua Meikkuun. Sinne jäin laverille makaamaan ja kipu alkoi taas väistyä. Minusta laskettiin lisää verta ja minut kärrättiin mahaultraan, minkä jälkeen vain odottelin lääkäriä.

Kännykkäni piippaili jatkuvasti, kun huolestunut siskoni tsättäili kanssani mesessä ❤ Samalla hoidin liutaa muita asioita siitä päivystyslaveriltani, muun muassa koordinoin uuden lasilevyn (ja parin ekstran) saapumista meille. Siskoni ihanat porilaiset appivanhemmat olivat nimittäin lupautuneet ne meille hakemaan ja tuomaan, kun tulevat taas pk-seudulle ja sehän tapahtui tietenkin juuri kun makasin siellä päivystyksessä. Toivat levyt meille kotiin saakka, joten sitten lauantai-iltana sain tv-seinän finaaliin.

Odotus päivistyksessä tuntui ikuisuudelta. Lopulta varttia vaille puolen yön lääkäri tuli päästämään minut kotiin. Ultrassa ei kuulemma näkynyt kummempia ja veriarvot oli ok, joten ei muuta kuin kotiin. Palasin himaan ja otin olkasärkyyn Panacodin. Heräsin kolmen tunnin päästä jälleen järkyttävään tuskaan. Soitin Meikun päivystykseen, mistä käskivät Haartmaniin. Tilasin taksin ja lähdin. Haartmanissa lykkäsivät reisiini Litalgin-piikit ja käskivät odotushuoneen puolelle, missä minusta laskettiin jälleen lisää verta.

Torkuin siinä sitten kolmen taittotuolin päällä pari tuntia, kunnes lääkärillä oli verikokeiden tulokset. Ei edelleenkään mitään. Kirjoitti minulle Litalgin-suppoja (sillä pillerit on tukusta loppu) ja lähetti kotiin. Soitin miehen minua hakemaan ja siinä odotellessani alkoi viimein päässäni hahmottua tämä ilmeinen Panacod-yhteys kipuihin.

Myöhemmin päivällä Diacorin lääkäri soitti ja juteltuani hänen kanssaan, hän totesi, että mitä todennäköisimmin siitä on kyse. Codeiini nimittäin tosiaan voi aiheuttaa sappitien kramppia, minkä mies oli jo aiemmin googlannutkin. Hassua vaan, ettei yksikään lääkäri aiemmin ollut tätä arvellut. Päin vastoin, Meikun päivystyksen lääkäri sanoi, että voin hyvin ottaa Panacodia olkaani.

Nukuin tämän kaiken jälkeen pari päivää, sillä olin sen kivun jäljiltä super-uupunut. Perjantai-iltana voimat alkoivat viimein palata ja niin viikonloppuna jaksoin kantaa ja roudata ja siivota. Tämä muutto ehkä vie minulta hengen ennen kuin se on kokonaan ohi. Tai ehkä tästä selvitään. Onhan se kuitenkin jo voiton puolella.

Aurinko paistaa, lumet sulavat vauhdilla, maasta puskee vihreää, linnut visertelevät iloisesti, vanhemmat opettavat lapsia ajamaan pyörällä ja koirat ovat kaiken päivää levottomia. On kevät.

Tänään lopetellessani työpäivääni, katseli jälleen kaksi paria nappisilmiä minua odottavin katsein. Vaikka edellisestä ulkoilusta oli aikaa vasta kolmisen tuntia, oli kummallakin jo kiire uudestaan ulos. Kevään tuoksut kutsuvat koiria kuin seireenit Odysseusta. Aurinko ja lintujen liverrys kutsuivat kyllä minuakin, joten totesin, että oli sopiva päivä lähteä kevään ensimmäiselle pitkälle koiralenkille.

Huolimatta siitä, että nautin noiden metsiköidemme rauhasta ja lintujen laulusta kävellessäni ulkona koirien kanssa, pitkästyn myös kovasti helposti, joten päätin ryydittää kävelyäni musiikilla. Avasin Spotifyn kännykässä ja etsin sieltä soittolistani. Minulle on aivan vasta jokunen aika sitten selvinnyt, että Spotify on ihan käyttökelpoinen mobiilistikin, ilman Premiumiakin. Teineille maksan Premiumia, itse tulen toimeen ilmankin. Etenkin kun kerran soittolistatkin löytyvät ilmaistunnuksellakin.

Laitoin koirat valmiiksi ulkoilua varten, vedin jalkaan klunkyt tex-kengät, joista en erityisemmin pidä, mutta jotka ovat tälle keväiselle välivaiheelle juuri oikeat jalkineet, työnsin napit korviini (kyllä, myös siihen kuuroon) ja napsautin My Chemical Romance -listani shufflelle lähtiessäni koirien kanssa ovesta ulos. Minulla on kaksi viimeisintä albumia CD-levyinä (autokuuntelua varten), mutten ole koskaan tainnut kuunnella tuota listaa kunnolla, sillä siellä oli paljon sellaistakin, mitä en ennen muista kuulleeni, mm. vallan hyvä coveri yhdestä all-time favoritestani Under Pressuresta (joskin David Bowie ja Freddie Mercury on löymättömiä).

Luonto tuoksui keväältä: märältä maalta ja mätäneviltä lehdiltä ja koirankakalta. Vaikka tuo “tuoksu” saa nenäni nyrpistymään, on se yksi parhaista hajukoktaileista mitä tiedän. Kevät! Se tarkoittaa sitä, että kohta ei enää ole harmaata ja märkää, vaan luonto pukeutuu taas vihreään ja minunkin soluni heräilevät horroksesta yksi kerrallaan.

Käveleminen maistui, vaikka kenkäni hiersivätkin vähän kantapäätä. Vielä meinasin kävellä pitemmälle, kun huomasin tosikoisen matkalla kaverilta kotiin. Huusin hänen nimeään ja hämmästyin, kun tytär kuulikin huutoni; yleensä on napit korvissa, mutta nyt kaveri käveli vieressä kohti bussipysäkkiä, joten korvat olivat musattomat. Käveltiin yhdessä kotiin ja lenkkini jäi näin puolisen kilsaa lyhyemmäksi kuin olin aikonut, mutta eipä sen niin väliä.

Kotiin palatessamme koirat olivat kainaloita myöten ravassa. Tuumasin, ettei pelkästä pyyhkeestä ole juuri apua, joten komensin koirat suihkuun. Timmy onkin jo oppinut, ettei se ole NIIN pelottavaa, ja tulee suihkuun vähän varovaisesti, mutta itse (kunhan sen ensin saa kylppäriin saakka). Meggie on vähän vaikeampi tapaus, mutta toisaalta pienempi ja helpommin käsiteltävä.

Pohdiskelin siinä kävellessäni tulevia polkuja uudella asuinalueella. Tämän nykyisen olen kunnolla oppinut vasta viimeisen vuoden aikana, tai sanotaan että löytänyt uusia ja parempia reittejä. Uusi koti on lapsuuteni maisemissa, joten mannut on tutut. Silti en ole varma sopivista koiralenkeistä. Hetki voi mennä hakiessa, mutta onneksi kesällä voi kävellä pitempiäkin matkoja lyhempiä kivoja reittejä hakiessa. Ennen kaikkea odotan sitä, että meri on taas kävelymatkan päässä!

Lienee kohtalaisen stressitason merkki, jos toistuvasti unissaan syöksyy omaan kuolemaansa. Viikonloppuna olin taksissa matkalla uuteen kotiin, vuorenrinnetietä pitkin, kun yhtäkkiä tie olikin sortunut ja taksi syöksyi alas varmaan kuolemaan. Viime yönä olin matkalla toimistolle hakemaan unohtunutta läppäriä, kun astuin nelikerroksisen talon katolta tyhjyyteen, after failing to grab the fire escape.