Makaronia ostoskärryn täydeltä

Tässä koronan muuttaessa arkeamme ja aiheuttaessa paniikki-hamstrausta ja muita lieveilmiöitä, näkyvät meidän näennäisesti luokattoman yhteiskuntamme luokkaerot harvinaisen selvästi. Yksi voi jäädä kotiin etätöihin ja pitää lapsetkin poissa koulusta, toinen toivoo koulujen ja päiväkotien pysyvän auki mahdollisimman pitkään, sillä itsekin on töissä käytävä. Joku hamstraa kotiin sata laatikkoa pastaa, toinen jää nuolemaan näppejään, kun ei ole autoa, jolla lähteä etsimään pastapakettia vähän kauempaa.

Kuulun ryhmään, jota vasemmistolaiset kutsuvat kauniisti kaurakermaperseiksi. Kauramaitoa tai -kermaa en juo, but I get the point. Minulla on mahdollisuus valita. Voin linnoittautua viikoiksi kotiini, jonka pakastin ja kaapit ovat ruokaa täynnä ilman koronaakin; vain maitoa pitää hakea välillä. Vessapaperiakin ostetaan normaalistikin säkki kerrallaan, siis yksi (1) säkki kerrallaan. Voin hoitaa työni kotisohvalta, ainakin enimmäkseen, eikä tulonmenetystä juuri aiheudu. Koirani syövät risottoa, joka kelpaisi hyvin ihmisillekin. Kuulun maan varakkaimpaan yhteentoista prosenttiin ja olen tietotyöläinen.

Tänä vuonna 20 täyttävä poikani puolestaan on eri tilanteessa. Poika muutti omilleen syksyllä ja on HUSissa laitoshuollossa töissä. Sieltä ei voi jäädä kotitöihin, ei vaikka kuuluisi astmaatikkona riskiryhmään, kuten hän kuuluu. Samoin kuulumme minä ja kohta 17 vuotta täyttävä tyttäreni. Altistuimme kauan sitten homeelle. Minä kamppailen äidinvaistoni ja äidinvaistoni välillä. Vastakkain ovat halu auttaa poikaa, jos hän sairastuu, ja tarve pitää itseni terveenä toistaiseksi, jotta olen lapsilleni olemassa vielä epidemian jälkeenkin, sillä minulla on paremmat mahdollisuudet selvitä jos sairastun vasta ensimmäisen aallon jälkeen.

Ystävissäni on niitä, joilla ei ole mahdollisuutta kerätä kotivaraa. Rahaa ruokaan on niin niukasti, että päivittäin pitää laskea, minkä verran siihen voi laittaa. Ei paljon naurata, jos lähikaupan hyllyllä on enää kalliita mustekalasäilykkeitä ja ostereita, eikä ole autoa, jolla lähteä merta edemmäs kalaan. Toisen hamstraus voi olla toisen päivittäinen ruoka, kuten ystäväni totesi.

Epätasa-arvoisuus näkyy myös sellaisissa asioissa kuin vaikkapa etäopetus. Varakkaiden Espoo näyttäisi toistaiseksi olevan ainoa kunta, joka ensi viikolla järjestää lukiolaisten opetuksen puhtaasti etänä. Tämän ei luulisi olevan mahdotonta muuallakaan – lukiolainen ei enää tarvitse äitiä tai isää kotiin pitämään kädestä kiinni. Ei yläasteikäinenkään. Ala-aste ja päiväkodit jo vähän eri juttu. Silti Helsingin ja Vantaan lukiolaiset (ja kaikki muutkin koululaiset)  tämän hetken tiedon mukaan tungeksivat taas maanantaina käytävillä ja jakavat pienen ruokasalin lounasaikaan.

Paitsi meidän kermaperseiden lapset, jotka me pahat hyväosaiset pidämme kotona, koska voimme, ja kuormitamme opettajia, jotka joutuvat näin laatimaan etäopiskelutehtäviä niille, jotka eivät kouluun tule. Näin ainakin täällä päin Suomea; ilmeisesti kaikkialla koronaa ei pidetä riittävänä syynä pitää lapsi kotona.

On iso ero siinä, oletko puolen miljoonan Helsingissä, missä suurin osa tartunnoista on, vai Lapissa pienessä kylässä monen sadan kilometrin päässä sieltä, missä se yksi Lapin (nyt jo parantunut) tartuntapotilas oli. On surkeampaa olla työväenluokkalainen Helsingissä kuin vaikkapa Pihtiputaalla (täysin tuulesta temmattu ensimmäinen paikkakunta joka mieleen juolahti). Maaseudulla tartuntavaara on luokasta tai luokattomuudesta riippumatta vähäinen, kaupungissa luokasta riippuen isompi tai pienempi, riskiryhmää tai ei.

Jos nyt tuntuu katkeralta, kun et voi jäädä kotiin turvaan, on hyvä muistaa, että pelkästään jo se, että me jotka niin voimme tehdä, jäämme kotiin. Omalta osaltamme vähennämme ihmisiä liikkeellä. Suomen tartunnat ovat vielä tähänkin saakka olleet ensisijaisesti sellaisilla, jotka ovat matkustaneet ulkomaille viimeisen kuukauden-parin sisällä. Pääsääntöisesti he ovat juuri niitä, jotka pystyvät myös jäämään etätöihin. Toki nyt on jo vähän myöhäistä, sillä kurat ovat tämän viruksen osalta joka tapauksessa housuissa, mutta yksikin tartuttaja vähemmän liikkeellä on kuitenkin juuri sitä: yksi tartuttaja vähemmän liikkeellä riskeeraamassa niitä, jotka eivät voi jäädä kotiin.

Hyvinvointia ruuasta

[Alunperin julkaistu ruokablogissani From Kitchen, with Love]

Eli mitä syö ihminen, joka ei syö sokeria, leipää, puuroa, perunaa, pastaa, riisiä, tai muutakaan runsas-/nopeahiilarista (korkea glykeeminen indeksi) ruokaa.

Disclaimer: en ole ravintoterapeutti, enkä yritä neuvoa ketään, vaan tämän blogipostauksen tarkoitus on kertoa, miten minä voin paremmin ja antaa vinkkejä muille, jotka haluavat välttää “nopeita” hiilareita.

Siitä on jonkun neljätoista vuotta, kun ihan vahingossa ruokavaliostani alkoi jäädä peruna ja pasta pois – kiitos lounasruokalan monipuolisen salaattipöydän. En ollut koskaan ihmeemmin ajatellut, että hiilarit vaikuttaisivat hyvinvointiini niin paljon, joten meni hetki, ennenkuin edes tajusin vireystasoni nousseen, jatkuvan turvotuksen kadonneen ja vyötärlni hoikistuneen, ja yhdistin sen tähän vähentyneeseen hiilarin määrään. Aloin kiinnittää asiaan huomiota kotonakin ja liki kymmenen vuotta elin syömättä nk. nopeita hiilareita kuin erikoistilanteissa.

Mikä kaikki siis silloin jäi normiruokavaliostani pois:

  • kaikenlainen vaalea(hko) leipä
  • pasta
  • riisi
  • peruna kaikissa muodoissaan
  • (puurot – eivät koskaan ole minulle maistuneet manna- ja riisipuuroa lukuunottamatta, mutta nekin vähät jäivät pois)
  • hampurilaiset
  • rasvaiset ja ei-täyslihaiset makkarat
  • leivitetyt ruoat
  • uppopaistetut ruoat
  • karjalanpiirakat
  • juurekset
  • pizzat
  • maissi
  • kakut, pullat, munkit, leivokset, croissantit…
  • limsat
  • mehut (paitsi lasillinen sokeroimatonta täysmehua aamuisin)
  • sipsit, nachot, ym. snacksit
  • karkit

Huomaa, että suklaa eivät ole listalla, sillä sitä opettelin syömään palan silloin, toisen tällöin. Siis ei kiellettyä, vaan rajattua. Rivin sijaan opetin itselleni, että yksi pala riittää – ja ei, vääräleuka, ei yksi pala kerrallaan, vaan yksi pala päivässä tai muutamassa.

Huomaa myös, että listalla ei todellakaan ole rasvoja. En jättänyt pois voita, en vaihtanut Oivariinia Beceliin, en vaihtanut maitotuotteita rasvattomiin saati kasvirasvatuotteisiin, en jättänyt pois pekonia, kananmunia enkä muutakaan lihaperäistä. Vuodessa minulta putosi 30 kiloa, eikä se tullut takaisin, ennenkuin muutama vuosi sitten, kun elämän heittelyiden myötä en jaksanut kiinnittää syömiseeni huomiota. Samalla elämästäni jäi pois kaikki liikunta koirakävelyitä lukuunottamatta. Huono yhdistelmä.

Nyt on kulunut muutama vuosi ja olen palannut vanhoihin mittoihini, joihin silloin kauan sitten vannoin, etten ikinä takaisin luisuisi. Vanhoihin tapoihin, jonkinasteiseen ylipainoon, jatkuvaan turvotukseen, jatkuvaan väsymykseen. Ja sitten sain tarpeekseni. Eräänä päivänä toissaviikolla se vain iski. Näin ei jatku, piste.

Sen enempää asiaa suunnittelematta, tiputin pois yllä olevan listan. Se oli lopultakin äärettömän helppoa. Kuin päässäni olisi kääntynyt vipu takaisin asentoon, josta se oli napsahtanut pois silloin muutama vuosi sitten. En edes tähtää painonpudotukseen – se varsin varmasti tästä tippuukin, vaikka metaboliani on huomattavasti hitaampi kuin nuorena – vaan kehoni hyvinvointiin. Luulen, että vivun kääntymiseen vaikutti myös tanssitunneille palaaminen. Kaikkiaan vanhaan hyvään liikunnalliseen elämään takaisin hivuttautuminen.

Niin, se oleellinen kysymys: mitä sitten syön, jos tuossa yllä on lista siitä, mitä en syö. No:

  • ruisleipää, moni-täysjyväleipää (satunnaisesti)
  • (vähärasvaista) lihaa – broilerin rintaa, kengurua, strutsia (Lidl niitä myy silloin sun tällöin ja mies niitä aina varastoi meidän pakastimeen)
  • rasvaistakin lihaa kohtuudella – pekonia, porsaankylkiä, naudan entrecotea, täyslihamakkaraa (lähinnä nämä ovat niitä viikonloppuruokia)
  • täyslihaleikkeleitä (kinkku, kalkkuna)
  • kalaa ja äyriäisiä
  • kasviksia – parsaa, parsakaalia, kukkakaalia, papuja, pinaattia, salaattia, kurkkua, tomaattia, sipulia…
  • sieniä
  • maitotuotteita – raejuustoa, tuorejuustoa, maitoa, jugurttia, piimää
  • suolakurkkuja (ei sokeri-suolattuja vaan itse säilöttyjä)
  • kananmunia (keitettyjä, paistettuja)
  • kylmäpuristettua mehua (jossa vaihtuva kombo sitrushedelmiä, omenaa, päärynää, granaattiomenaa, mustikkaa, vadelmaa, persikkaa, mangoa, persimonia,
  • kiwiä, banaaniakin joskus) 0,6dl shotti aamuisin
  • avocadoa
  • oliiviöljyä
  • juustoa
  • pähkinöitä, siemeniä

Jos painoa haluaa pudottaa, ei tietenkään riitä vain jonkun vaihtaminen toiseen, vaan annoskoko merkitsee. Viime kädessä pitää joka tapauksessa kuluttaa enemmän kuin syö. Olen itsessäni huomannut sen, että annoskokoni pienenee automaattisesti, kun en lapa hiilareita sisääni – ne jumittavat kylläisyysmekanismini. En ole ekstremisti, vaan uskon kultaiseen keskitiehen lähes kaikessa, mutta valkoiset, nopeat, prosessoidut jne. hiilihydraatit eivät minulle sovi, joten ne on parempi pitää ruokavaliosta poissa.

[Lue lisää hiilareista, glykeemisestä indeksistä esim. Tohtori Tolosen sivuilta]

Throwback to the blog-slow year 2019

[Suomeksi]

This year, 2019, has probably been the slowest one ever, when it comes to posting blogs. It’s not like I’ve stopped thinking and having opinions, it’s just that I haven’t seemed to have the energy to form full blog posts, write actual articles. Maybe I’ve also been a tad more turned toward myself than usual. I’ve been reading books rather than writing anything myself. According to the Goodreads stats, I’ve read approximately 1,5 times as much this year than either of the previous ones (when using Goodreads) – and the year ain’t even over yet.

readingstat2019.jpg
[My Year in Books]

However, there’s more to this year than books, too.

January
Pic of the month: 

2019-01-20 12.18.30
We sure had snow!

New phone (iPhone8), son bought his first car, took a heartbear tattoo on my left arm (my tribute to the animals of my life)
Book of the month: Playing with Fire, Tess Gerritsen – an excellent psychological thriller
Quote of the month: “The fact that Ewan McGregor’s brother Colin McGregor is a pilot in the Royal Air Force and his aviator nickname is ‘Obi-Two’ is my new favorite bit of knowledge” – im not right in the head.com

February
Pic of the month: 

2019-02-02 11.42.38
Horse football at Ypäjä open doors day

Just life, I suppose. Ypäjä (where my son studied) open doors day
R.I.P. Matti Nykänen (the Finnish ski jumping hero)
Book of the month: The Tinker’s Girl, Catherine Cookson – an interesting story from the poorer side of the 1800’s England (than Austens)
Quote of the month: ”Feelings come and go, unless you don’t feel them. Then they stay, and hurt, and grow pear-shaped and weird.” – David Duchovny (Holy Cow)

March
Pic of the month: 

2019-03-10 13.34.32-2
It ain’t spring till the great tit sings…

Overnight in Uusikaupunki (business trip) and while I was gone, daughter and husband changed our broken dishwasher to a new one
Book of the month: Karhunpesä, Venla Hiidensalo – a beautiful story of being a finn over the past hundred years or so
Quote of the month:
“The inner battle of an AD(H)D/OCD:
– okay, good enough
– but it’s not neat!
– okay then (hasty tidying)
– still messed up
– but I don’t have the patience to do better!
– aaarh, that hurts my head, my eyes, I can’t live with that!
– you have to!
– I can’t!
– ok, fine (some more touches here and there)
– well, better, but…
– no! no more buts! walk away and forget!
– but…!
– no!” – me

April
Pic of the month: 

2019-04-06 17.45.31
My beloved orchids ❤

Youngest one turned 16, my orchid family got three additions, growing chilis, parliamentary elections (I voted), MRI of my head (no regrowth)
R.I.P.
Lasse Pöysti (a Finnish actor who also used to read children’s stories on TV)
Book of the month
: Perunkirjoitus, Roope Lipasti – a humoristically written story that actually delves surprisingly deep into human nature
Quote of the month: “I’m a mother. I catch things.” – me

May
Kuukauden kuva: 

2019-05-14 20.25.18
One persistant little violet growing through gravel

Eldest graduated from Ypäjä, youngest finished junior high and thus ended her mandatory school, long weekend in southern France with the middle one, European parliamentary elections (I voted)
Book of the month: The Ministry of Utmost Happiness, Roy Arundhati – slight bit slow and detailed, but very intriguing book about India and sexual diversity (in India)
Quote of the month: “What about the worm? He got up early and died.” – Rat (Pearls Before Swine, Stephan Pastis)

June
Pic of the month: 

2019-06-04 18.45.19
Kayaking with my colleagues

Muse in concert at Suvilahti, kayaking with colleagues, company summer party, building our deck
Book of the month: The Miniaturist, Jessie Burton – a beautiful story about secrets and diversity in middle-age Amsterdam
Quote of the month: “I always feel kinda warm inside when someone says fuck more than me” – me

July
Pic of the month: 

2019-07-08 15.36.31
I read just a few Harry Potters during my vacation (all of them, of course)

Got our deck ready, got a hot tub on the deck, built some boxes and a small storage cabinet on the deck, and I had my four weeks of summer vacation!
Book of the month: Antautuminen, Anja Snellman – a biographic book about life as a hyper-sensitive person (HSP)
Quote of the month: “Toisinaan taikuus on turhaa” [Sometimes magic is unnecessary] – Wizard (The Wizard of Id, Parker & Hart)

August
Pic of the month: 

2019-08-02 21.13.33-1
Crawfish party in our own yard

Terrace warmer! Company kick-off in Suomenlinna, slow-juicer (that has been used weekly ever since), little extension of my library, 25th anniversary meetup of my theology class
Book of the month: Uskollinen lukija, Max Seeck – a thriller of the best sort (published in English as The Faithful Reader)
Quote of the month: “You’ll never find another me. Not sure if that’s a good thing or bad thing, but it’s the truth.” – i’m not right in the head.com

September
Pic of the month: 

2019-09-22 13.44.40-1
There were still some summery days left

Middle one turned 18 and got a proper party, eldest turned 19 (and partied with friends)
Book of the month: The Night Circus, Erin Morgenstern – a beautiful dreamy fantasy
Quote of the month: “Teen beating around the bush about my schedule after work.
Me: What are you getting at?
Teen: I was wondering if you could make me some dinner.
Me: But… you only just ate yesterday!” – me and my youngest

October
Pic of the month: 

2019-10-07 17.27.57-1
Autumn came, again

Conch-piercing in my left ear, daytrip to Tampere (on business, but got myself some lovely new Laura Vitas from the trip too), “Mies joka rakasti järjestystä” (The man who loved order) in the theater
Book of the month: The Clockmaker’s Daughter, Kate Morton – a mystery woven so talentedly, that the mystery itself is almost like an afterthought
Quote of the month: “Do we have enough wine for you to take all the seeds out of these?” – Husband, when looking at the about million rocoto chilis waiting to be de-seeded

November
Pic of the month: 

DSCN2839
We had first snow in November (but nope, it did not stay)

Eldest moved to his own home, I bought myself an Apple Watch, postal workers were on strike for some weeks
Book of the month: Winternight Trilogy, Katherine Arden – a romantic fantasy adventure in the Russian winter
Quote of he month: “Whenever you cry, I wish I was a spider. Then I would spin you a tissue.” – Walter, 6 years old (@fearlessfranny)

December
Kuukauden kuva: 

2019-12-20 18.59.11
In the opera. Husband’s iPhone 11 takes excellent photos in the dark

Crsis that broke our government, company Christmas party weekend in Lehmonkärki, La Bohème in the opera, Christmas break
Book of the month: Surrounded by Idiots, Thomas Erikson – a book everyone should read. Helps understand yourself and others, and maybe communicate a bit better
Quote of the month: “You know what it takes to make a star shine? A shit load of fuking darkness.” – unknown

Katsaus blogihiljaiseen vuoteen 2019

[In English]

Kulunut vuosi 2019 on varmasti ollut blogini hiljaisin. Ajatuksia minulla on aina, mutta niiden kirjoittaminen kokonaisiksi blogipostauksiksi on tuntunut useimmiten ylivoimaiselta. En ole jaksanut. Ehkä olen myös ollut taas keskimääräistä sisäänpäinkääntyneempi. Olen lukenut mieluummin kuin kirjoittanut; Goodreadsin statistiikan mukaan olen kuluneena vuonna lukenut noin puolitoista kertaa sen minkä aiempina parina (Goodreadsia käyttämänäni) vuonna – eikä vuosi ole vielä edes ohi.

readingstat2019.jpg
[My Year in Books]

On tähänkin vuoteen mahtunut kuitenkin paljon enemmänkin kuin vain kirjoja.

Tammikuu
Kuukauden kuva: 

2019-01-20 12.18.30
Lunta, sitähän riitti!

Uusi kännykkä (iPhone8), poika osti itselleen auton, mikä helpotti elämää ja liikkumista Ypäjällä, vasempaan kyynärvarteeni ilmestyi heartbeat-tatuointi (tribuuttini elämäni eläimille)
Kuukauden kirja: Playing with Fire, Tess Gerritsen – erinomainen psykologinen trilleri
Kuukauden sitaatti: “The fact that Ewan McGregor’s brother Colin McGregor is a pilot in the Royal Air Force and his aviator nickname is ‘Obi-Two’ is my new favorite bit of knowledge” – im not right in the head.com

Helmikuu
Kuukauden kuva: 

2019-02-02 11.42.38
Heppajalkapalloa Ypäjän avoimissa ovissa

Vain elämää, kai. Ypäjän avoimet ovet
R.I.P. Matti Nykänen
Kuukauden kirja: The Tinker’s Girl, Catherine Cookson – mielenkiintoinen kuvaus vähän vähemmän vauraasta 1800-luvun englannista (kuin Austenit)
Kuukauden sitaatti: ”Feelings come and go, unless you don’t feel them. Then they stay, and hurt, and grow pear-shaped and weird.” – David Duchovny (Holy Cow)

Maaliskuu
Kuukauden kuva: 

2019-03-10 13.34.32-2
Talitintti, maaliskuussa, mietti näin mielessään…

Pitkästä aikaa työreissu (yön yli Uudessakaupungissa) ja sillä välin mies ja tosikoinen vaihtoivat rikkoutuneen tiskarin uuteen
Kuukauden kirja: Karhunpesä, Venla Hiidensalo – hieno tarina suomalaisuudesta viimeisten noin sadan vuoden pyörteissä
Kuukauden sitaatti:
“The inner battle of an AD(H)D/OCD:
– okay, good enough
– but it’s not neat!
– okay then (hasty tidying)
– still messed up
– but I don’t have the patience to do better!
– aaarh, that hurts my head, my eyes, I can’t live with that!
– you have to!
– I can’t!
– ok, fine (some more touches here and there)
– well, better, but…
– no! no more buts! walk away and forget!
– but…!
– no!” – minä

Huhtikuu
Kuukauden kuva: 

2019-04-06 17.45.31
Rakkaat orkideani ❤

Tosikoinen 16v, orkideaperheeni sai kolme uutta jäsentä, chilinkasvatusta, eduskuntavaalit (äänestin), pään magneettikuvaus (ei kasvua)
R.I.P.
Lasse Pöysti
Kuukauden kirja
: Perunkirjoitus, Roope Lipasti – hauskasti kirjoitettu kirja, joka sukeltaa yllättävän syvälle ihmisen sisimpään
Kuukauden sitaatti: “I’m a mother. I catch things.” – minä

Toukokuu
Kuukauden kuva: 

2019-05-14 20.25.18
Sinnikäs orkidea puski tiensä läpi juuriestokankaan ja soran

Esikoinen valmistui Ypäjältä hevosten hoitajaksi, tosikoinen päätti peruskoulunsa, pitkä viikoloppu etelä-Ranskassa keskimmäisen kanssa, Eurovaalit (äänestin)
Kuukauden kirja: The Ministry of Utmost Happiness, Roy Arundhati – hiukan hidastempoinen ja välillä tylsäkin, mutta silti erittäin mielenkiintoinen kuvaus Intiasta ja seksuaalisesta erilaisuudesta
Kuukauden sitaatti: “What about the worm? He got up early and died.” – Rat (Pearls Before Swine, Stephan Pastis)

Kesäkuu
Kuukauden kuva: 

2019-06-04 18.45.19
Duuniporukalla melomassa Vuosaaren edustalla

Musen konsertti Suvilahdessa, melontaretki työkavereiden kanssa, firman kesäpippalot, terassin rakentaminen
Kuukauden kirja: The Miniaturist, Jessie Burton – hieno historiallinen romaani rakkaudesta, erilaisuudesta ja salaisuuksista
Kuukauden sitaatti: “I always feel kinda warm inside when someone says fuck more than me” – minä

Heinäkuu
Kuukauden kuva: 

2019-07-08 15.36.31
Ihan vain muutaman Harry Potterin luin lomallani (kaikki tietenkin)

Terassi valmistui, pihalle saatiin palju, laatikoiden ja minivajan rakentamista kesäloma!
Kuukauden kirja: Antautuminen, Anja Snellman – erityisherkkyydestä omaelämäkerrallisesti, kuvaa loistavasti elämää erityisherkkänä
Kuukauden sitaatti: “Toisinaan taikuus on turhaa” – Velho (Velho-sarjakuva, Parker & Hart)

Elokuu
Kuukauden kuva: 

2019-08-02 21.13.33-1
Rapujuhla omalla terassilla

Terassilämmitin! Firman syksyn kick-off Suomenlinnassa, kylmäpuristin (jolla on siitä saakka ansiokkaasti tehty tuoremehuja), kirjastoni minilaajennus, teologivuosikurssin 25-vuotistapaaminen
Kuukauden kirja: Uskollinen lukija, Max Seeck – trilleri parhaasta päästä
Kuukauden sitaatti: “You’ll never find another me. Not sure if that’s a good thing or bad thing, but it’s the truth.” – i’m not right in the head.com

Syyskuu
Kuukauden kuva: 

2019-09-22 13.44.40-1
Viel oli syyskuussakin kesää jäljellä

Keskimmäinen täytti 18 ja niitä vietettiin isosti, esikoinen täytti 19 (ja juhli kavereiden kanssa)
Kuukauden kirja: The Night Circus, Erin Morgenstern – Utuisen upea fantasia
Kuukauden sitaatti: “Teen beating around the bush about my schedule after work.
Me: What are you getting at?
Teen: I was wondering if you could make me some dinner.
Me: But… you only just ate yesterday!” – minä ja tosikoinen

Lokakuu
Kuukauden kuva: 

2019-10-07 17.27.57-1
Niin se syksy taas tuli

Conch-lävistys vasempaan korvaan, päivän työreissu Tampereelle (ja uudet Laura Vitat siltä reissulta), teatterissa “Mies joka rakasti järjestystä” (peukku!)
Kuukauden kirja: The Clockmaker’s Daughter, Kate Morton – Upeasti kudottu mysteeri, jossa itse mysteeri on oikeastaan sivujuonne
Kuukauden sitaatti: “Do we have enough wine for you to take all the seeds out of these?” – Mies, noin miljoonasta rocoto-chilistä, jotka odottivat “siementämistä”

Marraskuu
Kuukauden kuva: 

DSCN2839
Marraskuussa satoi ensilumi (joka ei pysynyt maassa)

Esikoinen muutti omaan kotiin, ostin itselleni Apple Watchin, postilakko
Kuukauden kirja: Winternight Trilogy, Katherine Arden – Romanttinen fantasiaseikkailu Venäjän talvessa
Kuukauden sitaatti: “Whenever you cry, I wish I was a spider. Then I would spin you a tissue.” – Walter, 6v (@fearlessfranny)

Joulukuu
Kuukauden kuva: 

2019-12-20 18.59.11
Oopperassa. Miehen iPhone11:lla saa hyviä kuvia pimeässäkin

Hallituskriisi, firman pikkujouluviikonloppu Lehmonkärjessä, La Bohème oopperassa, joululoma
Kuukauden kirja: Idiootit ympärilläni, Thomas Erikson – kirja, joka kaikkien pitäisi lukea. Auttaa ymmärtämään niin itseä kuin muita ja ehkä auttaa kommunikoimaan paremmin
Kuukauden sitaatti: “You know what it takes to make a star shine? A shit load of fuking darkness.” – tuntematon

Koivut vilisee silmissä

Haukkaan aamupalaleipääni ja hörppään kahvimukista välttävää suomalaista litkua au lait. Siirrän katseeni takaisin ohi vilistäviin koivuihin ja yritän ignoroida täpötäyden junanvaunun ja vieressä istuvan ihmisen. Kaivan käsilaukusta kuulokkeet ja avaan Spotifysta Muse-soittolistani. “You are offline”, ilmoittaa Spotify. No ttu. Fine, Foo Fighters sitten; se on ladattu offlineksi.

Töitä en tässä ainakaan voi tehdä, toisen istuessa vieressäni, suora näköyhteys screeniini – en nimittäin siedä niitä näkösuojakalvoja, joten ei minulla sellaista ole edes tarjolla. Kirja on aina vaihtoehto, mutta tämä tilanne junassa houkuttaa kirjoittamaan. Every so often nostan kuitenkin katseeni ruudusta ja vilkaisen ulos ikkunasta.

Heräsin aamulla viittä vaille kuusi, viisi minuuttia ennen kelloni soittoa. Otin kännykän käteeni ja käperryin miestä vasten odottamaan herätystä ja pakkoa nousta. Viisi minuuttia oli ohi aivan liian pian. Sipaisin herätyksen pois ja puristin silmäni kiinni vielä minuutiksi, kunnes pakotin itseni heilauttamaan jalkani sängyn laidan yli. Varpaat osuivat pehmoiseen mattoon, mutta ilma makuuhuoneessa tuntui kylmemmältä kuin se todellisuudessa oli.

Raahustin hampaidenpesun kautta valmistamaan aamucappucinoja, mikä sujuikin varhaisesta aamusta huolimatta rutiinilla ja ilman katastrofeja. Eilen aamulla melkein pudotin kanelisirottimen kahvimukiini; se lensi voltin ilmassa, mutta sain kuin sainkin sen kiinni. Tänään ei olisi moisille havereille ollut aikaakaan. Maidon vaahdottuessa valmistin itselleni voileivän evääksi junaan. Kuudelta en vielä voinut kuvitellakaan syöväni mitään, mutta tiesin nälän iskevän oltuani hereillä pari tuntia tai noin.

Hipsin kahvimukien kanssa takaisin pilkkopimeään makuuhuoneeseen. Napsautin pienen pöytävalon päälle ja asetin miehen mukin yöpöydälle. “I made you a coffee”, sanoin. Ei reaktiota. Mies oli yhä syvässä unessa. Kumarruin halaamaan koiraa, joka oli yhtä syvässä unessa über-fluffyn peittoni uumenissa ennen kuin kävelin oman kahvini kanssa takaisin kylppäriin hoitamaan aamutoimiani.

Pukeuduttuani puoliksi pimeässä makuuhuoneessa käännyin miehen puoleen: “Well honey, I’m about to leave now.” Miehen silmät rävähtivät auki hänen käännähtäessään selälleen. “Smooch!” Kumarruin antamaan suukon ja sammutin valon. “Have a safe trip”, mies mumisi perääni. “Sure, if I can find my way out of this bedroom first. I can’t see shit here”, vastasin tunnustellessani tietäni kohti ovea. Minullahan on tapana törmäillä.

Löysin tieni yläkertaan, missä ensi töikseni vaihdoin sidospaketin peukalooni. Eilen nimittäin leipää voidellessani mitään ajattelematta yritin pyyhkäistä jotain voiveitsestä, joka vetäisi melkoisen vekin peukaloni tyveen, halkaisten peukalon pääverisuonen. Siitä muuten tuli sitä verta! Opinpahan, että uudet Fiskarsin voiveitset ovat vaarallisempia kuin ne muoviset, joita meillä ennen oli. *eyeroll*

Tilasin taksin Taksi Helsingin appillä ja aloin vetää kenkiä jalkaa ja takkia päälleni. Tietenkin toinen hanskani oli hukassa, jossain siellä pimeässä takkikomerossa. Otin taskulampu tuulikaapin naulasta ja etsin hetken ja löysin. Vilkaisu puhelimeen kertoi, että taksi oli sinä aikana ehtinyt jo talomme luo. Nappasin käsilaukun, repun ja kännykän, ja viime hetkellä vielä kotiavaimetkin (jotka toivon mukaan laitoin takkini taskuun enkä pudottanut taksin penkille) ja syöksyin ovesta ulos. Siellähän se taksi peruutteli pihatiellemme.

Saavuin Pasilan asemalle, hain Ärrältä seuraavan cappucinon ja kävelin kohti laituria. Siinä laskeutuessani portaita huomasin jonkin pienehkön poukkoilevan sinne tänne portaiden edessä ja ensimmäinen ajatukseni oli: “Oho, ne on laittaneet maassa kulkevan kamerabotin valvomaan laituria. Aika erikoista!” Parin askeleen päästä tajusin, että puluhan se siinä tietenkin poukkoili, eikä mikään botti. What was I thinking?!

Sytytin tupakan siinä junaa odotellessani. Hetken kuluttua kuulin viereltäni äänen: “Anteeksi, mun on pakko kysyä.” Käännyin ääntä kohti ja näin jonkin verran itseäni vanhemman naisen – minulla on ongelma: en osaa enää kutsua noin kuusikymppistä vanhaksi, tai edes vanhahkoksi – joka halusi tietää, onko varmasti oikealla laiturilla. See! En ole ainoa neuroottinen tässä maailmassa!

Juttelimme hetken, kunnes juna oli saapumassa ja nainen lähti kohti laiturin toista päätä, minä toista. Nousin junaan etsimään extra-luokkaa ensimmäisestä vaunusta, kunnes lipun katsastus muistutti, että extrahan on intercityissä kakkosvaunun yläkerta, ei ykkösen. Löysin paikkani, käytäväpaikka vaunussa, jonka tiesin tulevan täyteen, sillä kun toissapäivänä ostin lippuni, oli extrassa paikkoja jäljellä enää joku viisi.

Asetuin silti ikkunapaikalle arvellen, että jos ja kun se toinen henkilö tulee junaan myöhemmin, on helpompaa, että olen siellä perällä kuin reunassa kaikkine kamoineni, asettuneena. Tikkurilasta junaan tulikin sellainen Alec Baldwiniä muistuttava mies, joka asteli penkkirivini viereen, tuijotti minua ja sanoi vain: “Seiskytseitsemän.” “Sopisiko sulle, että istut siinä [seiskytkasilla]? Istuin tänne reunaan, kun ajattelin, että on helpompi näin.” “Ei kun tuon mä varasin”, sanoi mies. Pyöräytin mielessäni silmiäni, aloitin tavaroideni keräämisen ja mumisin: “No, asiat voi tehdä helposti tai vaikeasti”, jolloin mies: “No mä voin istua tässä.”

Pyysin häntä nostamaan takkini laukkutelineelle pois tieltä ja sen hän tekikin ennen kuin lykkäsi laukkunsa penkille ja meni hakemaan kahvia.

Nostan katseeni ja tuijottelen taas koivuja. Vanajavesi katkaisee koivujen ketjun ja Hämeen linna tulee näkyviin, heijastuen komeana peilikirkkaan järven pinnasta. Näyttää olevan tyyni aamu, tuulenvirekään ei häiritse veden pintaa. Harmittelen, etten voi pysäyttää junaa enkä aikaa sen vertaa, että ehtisin ottaa linnasta kuvan. Ajatuksen myötä linna on jo kadonnut näköpiiristä.

Tampereelle on matkaa enää puolisen tuntia. Päätän lukea sen ajan Mma Ramotswea, kirjaa, jota en meinaa jaksaa lukea, sillä se on kuin lapsille kirjoitettu. Rasittavan sieluton kirja, jonka Botswanan kuvaus on mielenkiintoista, mutta puuduttavalla tavalla pinnallista. En halua jättää sitä kesken kuitenkaan. Yritän kahlata sen loppuun ennen kuin siirryn ehkä toivottavasti mielenkiintoisempiin kirjoihin, jotka minua Kindlessäni odottavat.