Fingerpori

Ei siis Miele-imurin päältä. Luen selvästi aivan liikaa Fingerporia, kun alkaa olla tiettyjä sanoja, joita ei enää kykene käyttämäänkään ilman että joku fingerporilainen tulee mieleen. Yleensä Asko.

Kissa kehdossa

Näin eilen Facebook-virrassani artikkelin (enhän minä sitä enää tietenkään löytänyt) vanhuksesta, joka toivoi saavansa ystävänpäivänä kortteja. Lävitseni pyyhkäisi surumielinen huokaus, pieni pistokin tuntui sydämessäni. Ei niin kauan aikaa sitten isoäitini oli yksinäinen vanhus, joka toivoi ja odotti puhelinsoittoja ja korttejakin. Lähetteli meille niitä toisinaan, muisti jokaisena merkkipäivänä, soitteli kun ei meistä mitään kuulunut.

Ja sitten isoäiti kuoli. Nyt mietin, miksi se oli niin vaikeaa soittaa, laittaa joskus kortti. Isoäitini oli mielessäni kyllä paljon, jatkuvasti, ihan silloin eläessäänkin. Aina oli vaan mukamas niin kiire. Minullako? Eihän minulla edes ikinä ole kiire! Elän mukakiireisenä, tohotan omia juttujani, ja se että työpäivän jälkeen pitää käydä ruokakaupassa tuntuu kiireiseltä päivältä. Taitaa olla vain pääni sisällä koko kiire.

Niin tai näin, aina on mukamas väärä hetki soittaa. Aina ajattelin – samoin kuin yhä isäni suhteen – että soitan kun on hetki aikaa istua ja puhua rauhassa. Sitten en lopulta soittanut ollenkaan, sillä kun oli se hetki istua ja puhua rauhassa, olin jo unohtanut koko soittamisen ja lysähdin lukemaan tai jotain. Facebookkaamaan. Ankeeta. The road to hell is paved with good intentions. Isoäitini oppi lopulta onneksi soittelemaan minulle. Kun olin riittävän monta kertaa hänelle sanonut, etten tahallani ole soittamatta, että mielelläni puhun. Aina vastasin, tai jos en juuri silloin voinut, soitin takaisin heti kun pystyin. Jostain syystä sen muistin tehdä melkein aina.

Eilen soitin isälleni heti näitä mietittyäni. Totesin, ettei ole parempaa aikaa kuin *nyt*. Yritän parantaa tapani.

Imperiumin (eikun siis kansan) vastaisku

Kehä ykkönen on valjastettu peltipoliisein ja sensorein kansalaisten valvontaan. Valtion “sakkotulot” eivät kuulemma ole nousseet odotetusti, joten tartti tehrä jotain. Anteeksi, mitä? Sakkotulot? Aika jännittävä käsite ja ajatus sinänsä, että valtio nojaa sakkotuloihin edes osittain budjetissaan (virallisessa tai epävirallisessa). Eikö sakkojen ja muiden rangaistusten tarkoitus ole alunperin ehkäistä lain rikkomista, noin niinkuin uhkauksena joka toteutetaan kun on tarve? Eikö ideaalitilanteen pitäisi olla, ettei sakkoja tarvitsisi määrätäkään?

Mitä ilmeisimmin tämä ajatus on hukkunut jonnekin ja tilalle on tullut ajatus “kun ei kansa riko lakia tarpeeksi, että saataisiin sakkotuloja tarpeeksi, kiristetään ehtoja ja valvontaa niin johan alkaa ropista!” Ehkä hivenen tyhmä ajatus, anteeksi nyt vaan. Kansa ei halua sakkoja. Kansa iskee takaisin: sakoilla on saatu aikaa se yllättävä tulos, että kehällä ajetaan hiljempaa! Ei enää paahdeta satasta niinkuin ennen!

Kolarien määrä ei tietääkseni ole laskenut mihinkään, mutta siihenhän tällä sakkorysäajattelulla ei kai pyrittykään. Pelti rytisee kun ihmiset jojoilevat välttääkseen niitä sakkoja. Ajavat toistensa perässä, vaihtelevat kaistoja ihan yhtä holtittomasti kuin ennenkin ja niin edes päin. Silti. Pitkä nenä sakottajalle.

Tolkun ihmiset

Somessa kohkataan nyt tästä tolkusta ja tolkuttomuudesta. Tiettävästi Niinistö piti puheen, jonka autuaasti missasin ja siinä käytti tuota sanaparia, tolkun ihmiset. Kun en tiedä, mitä arvon presidenttimme sanoi, en ala puhetta ja tarkoitustaan ruotia kuulopuheiden perusteella. Luottamukseni Niinistön tolkkuun on kuitenkin sen verran suuri, että kehtaan väittää mm. Kirkko ja kaupunki -lehteen piirroksiaan piirtelevän Ville-mikäsennimiolikaan ymmärtäneen tarkoituksen väärin (ei, en laita kuvaa, en edes linkitä sitä tähän, koska en halua enempää sitä tolkuttomuutta levittää).

Tolkku eli järki on tiettävästi positiivinen asia. Järjen käytön pitäisi oleman sallittua, joskaan en aina ole siitä vakuuttunut tässä meidän holhousyhteiskunnassamme. Tolkun ihminen käyttää maalaisjärkeään (jos sitä on), ei kohkaa, ei mene äärimmäisyyksiin vaan ymmärtää, että ihmisiä on erilaisia ja että on eri asia hyväksyä jokainen henkilö henkilönä kuin hyväksyä kaikki mitä ko. henkilö tekee. Tämän kanssa kamppailee tosikoiseni, hilkun vaille 13v, joka yrittää löytää paikkaansa maailmassa ja yhteiskunnassa ja huutaa minulle, etten rakasta häntä, koska moitin hänen käytöstään. Keskenkasvuinen. Aikuisen pitäisi jo tietää paremmin.

Tolkun ihminen ei käännä katsettaan, kun joku pahoinpidellään. Tolkun ihminen ei mene ja pahoinpitele pahoinpitelijää, vaikka tämä kuinka sen ansaitsisi. Tolkun ihminen pyrkii auttamaan, mutta muistaa taata myös oman turvallisuutensa, sillä omistaan(kin) pitää pystyä huolehtimaan. Tai näin itse ajattelen. Näin oma maalaisjärkeni sanoo. Kaipa sekin on kuitenkin jokaisen omien korvien välissä, mitä kohtuulliseksi ja tolkulliseksi määrittää.

X-Files

Revival. Jotain niin hulppean hienoa siinä, että Mulder ja Scully – Duchovny ja Andersson! – ovat palanneet ruutuun ja vieläpä aidosti vanhentuneina, tarina jatkuu eikä ole joku remake. Remake jäisi varmasti katsomatta, mutta tämä, tämä jatkosarja, joka on faniensa ja näyttelijöidensä tavoin kasvanut, aikuistunut, syventynyt, vanhenemisen tuoman insightin ja seesteisyyden myötä. Miten sen parhaiten sanoisi? Matured. Niin sarja kuin sen näyttelijät kuin hahmot kuin fanitkin. Ihan parasta ❤

En tiedä näkyykö tänään hotellihuoneessa keskellä ei mitään telkkarista FOX vai olenko tämän illan jakson suhteen FOX Playn varassa. Jos olen, en tiedä jaksanko valvoa yhteentoista ja katsoa jakson melkein kahteentoista, kun tänään on junailupäivä ja huomenna koulutuspäivä ja junailu himaan. Voi kuitenkin olla, etten malta odottaa katsomista huomisiltaan saakka. Junassahan se olisi hyvä katsoa, mutta rohkenen epäillä, että siellä verkko tai kännykän kaista riittää videon striimaukseen.

MRI

Kohta se taas koittaa, vuotuinen magneettikuvaus. Maaliskuun alkupuolella saan tietää, mitä kasvaimelle päässäni kuuluu. Sanooko se “kas vain” vai onko ihan hiljaa.

Suomessa uskotaan yhä luokattomaan yhteiskuntaan. Uskotaan tasavertaisuuteen – ei vain ihmisyydessä vaan myös mahdollisuuksissa. Kaikilla on samat mahdollisuudet terveydenhuoltoon, lasten päivähoitoon, kouluun ja jatkokoulutukseen. Kuulostaahan se kauniilta, ylväältä, humaanilta. Kaikilla suunnilleen samantasoiset tulot, samat verovaroin kustannetut palvelut, yksi yhtenäinen kansakunta, jossa kenenkään ei tarvitse kadehtia naapuria, sillä kaikilla on asiat yhtä hyvin. Humanistinen idealisti olen minäkin, kuulostaahan tämä aivan mahtavalta!

Kuinka kummassa tässä sitten kävi näin? Olemmekin ehkä kateellisin kansa maan päällä. Jokainen kyttää naapuriaan, ettei hänellä vaan olisi jotain enemmän kuin minulla. Jokainen uskoo olevansa “sen arvoinen”, oli se sitten bemari tai lomamatka Hawaiille. Jokainen uskoo ansaitsevansa saman. Olenhan suomalainen. Me suomalaiset olemme tasavertaisia, tasa-arvoisia ja muutenkin samaan oikeutettuja, kaikki. Jos ei muuta, niin ainakin sossun pitäisi maksaa minulle auto, sillä niinhän kaikilla muillakin on. Ei ehkä bemaria, kyllä minulle Volvokin kelpaa.

Kuinka kummaassa tässä sitten kävi näin? Valtion pohjaton kassa ei olekaan pohjaton? Verorahat ei riitäkään kaikkeen mitä pitäisi niillä kustantaa. Pitää keksiä uusia veroja. Makeis- ja sokerivero! Miten hieno idea maassa, jossa karkkia kuluu! Harmi vaan, että EU päätti, ettei se käy. Niinpä se sitten puretaan. Vuoden 2017 alusta. Koska en oikeasti ole poliitikko, enkä ekonomisti enkä edes yritysjohtaja, en oikeasti ymmärrä, miten sellaisen asian purkamiseen menee yli vuosi. Sivujuonne, eikä minua sinänsä kiinnosta, kun en niitä juuri kuluta (eikä minua kovin haittaa sekään, että lapseni joutuvat maksamaan korkeamman hinnan siitä, jos ostelevat karkkia ja limsaa kuukausirahoistaan).

Ottamatta kantaa asioihin, joista en oikeasti mitään tiedä – siihen siis, mihin verovaramme todellisuudessa uppoavat, menevätkö oikeasti kohteisiinsa, vai päätyykö niistä kohtuuton osa esim. ylikalliisiin tietoteknisiin ja rakennushankkeisiin? – sanon jälleen. Tämä rakenne ei vain toimi. On aika romuttaa ajatus siitä, että kaikki voivat olla samalla viivalla, että tuloerot pitää tasoittaa ja jokaiselle tarjota (vain) samat palvelut kuin kaikille muillekin. Sitä muuten kutsutaan kommunismiksi. Kaikille sama tulo, äiti-valtio hoitaa palvelut. Kommunismi toimii ydinperheessä niin kauan kuin vanhemmat ovat lasten ainoat elättäjät. Mutta kun yksi menee töihin ja saakin enempi palkkaa, ei sitä jaeta sisaruksille, eikä vanhemmat peri siitä veroa (vuokraa kenties). Se on tuon yhden tuloa.

Suomalaisetkin irtisanoutuvat kyllä kommunismista sankoin joukoin. Siitä huolimatta vallalla on kovasti sosialistinen ja vasemmistolainen – ihan huomaamattakin kommunismiin kallellaan oleva – näkemys siitä, miten asioiden pitäisi olla. Vasemmisto pitää pahana yksityistä terveydenhuoltoa ja sitä, että työssä käyvillä on työteveyshuollon kautta osin mahdolisuudet parempaan hoitoon kuin ei-työssäkäyvillä tai edes toisilla työläisillä, sillä työterveyssopimuksissakin on eroja. Näin yhden esimerkin heittääkseni. Kansalle opetetaan ministeritasolta alkaen, että on väärin, jos jollakin on (ansionsa mukaan) enemmän kuin muilla. Ei ihme, että kateus iskee.

Sillä paradoksaalista kyllä, koko hieno suomalainen luokattoman ja tasa-arvoisen yhteiskunnan idea on kääntynyt itseään vastaan. Meillä on tasapuolisella koulutuksella ja ilmaisella jatkokoulutuksella pyritty takaamaan kenelle tahasna, lähtötilanteeseen katsomatta yhtäläiset mahdollisuudet kouluttautua ja menestyä. Kuitenkaan täällä ei saisi menestyä, sillä kaikki eivät voi menestyä. Sanotaan, ettei Suomessa työllä voi rikastua. Ei voi ei, sillä silloinhan ei kaikki olisikaan enää tasa-arvoisia kansalaisia. Tuloerot kavennetaan – tai pyritään kaventamaan – keinotekoisesti määrittämällä minimipalkka ja verottamalla keskiluokka (jota ei siis ole olemassa oikeasti) työväenluokan kanssa samalle nettotulotasolle.

Luokattomuus ei toimi. Se synnyttää ahneutta siellä, missä voidaan ahnehtia. Se synnyttää kateutta, siellä missä voidaan kadehtia. Se synnyttää ongelmia yhteiskuntarakenteessa. Se synnyttää ongelmia markkinataloudessa.

Suomessa kehotetaan jatkuvasti suosimaan suomalaista, jotta suomalaisten työpaikat säilyvät. En suosi, sillä tukisin sillä kieroutunutta tilannetta. On vähintään järjenvastaista, että voin ostaa samanlaisen vaikkapa Saksassa valmistetutn ja tänne tuotetun tuotteen puolta halvemmalla kuin naapuripitäjässä valmistetun. Tämä yritetään myydä kansalle korkealla kotimaisella laadulla. Katin kontit! Suomalainen laatu on myytti. Kyllähän täällä osataan tehdä laadukastakin, mutta osataan myös tehdä roskaa halvalla. Myös muualla maailmassa on samat taidot. Laatu ei selitä kotimaisen korkeita hintoja.

Suomalaisessa markkinamentaliteetissa ei tuotteen hintaa määrää kysyntä ja tarjonta, kuten kuuluisi, vaan työvoiman hinta. Työnantajilla ei ole mahdollisuutta rukata palkkoja yrityksen tuoton mukaan, vaan kaikille maksetaan vähintään minimipalkka ja kaikenlaiset (palveluvuosi)lisät, koska AY-liike ja TES niin määrää. Siksi on halvempaa irtisanoa 120 vanhaa tekijää ja ottaa sitten “uusiin muuttuneisiin tehtäviin” nuorta väkeä suoraan koulunpenkiltä. Samaan aikaan yrityksen johto nostaa huikeita osinkoja. Miksi? No siksi, että jos nostavat (vain) huikeita palkkoja, verottaja vie niin paljon, ettei siitä kamalan paljon enempää käteen jää kuin sille tuotantolinjan duunarillekaan, jonka palkan on AY-liike hilannut pilviin joskus 80-luvulla. Lakko!!

Minä en todellakaan ihannoi “amerikanmalliakaan”, en ihannoi suoranaista kapitalismia. Se, mitä en idealismissani ymmärrä, on miksei sellainen kultainen keskitie voisi toimia. Sellainen, missä palkat määräytyvät yrityksen tuottavuuden mukaan, missä peruspalvelut taataan kaikille, joiden palkka on alle tietyn raja-arvon (lasten lukumäärä huomioituna). Sellainen, missä verotuksella ei yritetä puskea kaikkia tuon rajan alapuolelle, vaan keskiluokalle jää vähän enemmän rahaa käteen, mistä hyvästä he voivat maksaa palveluistaan – terveys- ja päivähoitopalveluista, lastensa koulusta jne. Sellainen, missä julkisen puolen palvelut ja yksityisten tuottamat elävät rinnakkain. Sellainen, missä kouluttautuminen – näiden meidän koulutusmahdollisuuksien hyödyntäminen – oikeasti kannattaa ja palkitsee.

Nythän täältä pakenee ulkomaille kaikki kynnelle kykenevät. Moni hyvä veronmaksaja, lähtee paremman elämän, paremman osaamisen arvostuksen perässä ulkomaille. Nalle Wahlroosille haistatellaan sosiaalisessa mediassa, kun helvetti kehtaskin karata täältä, eikä maksa enää veroja ja silti sillä on otsaa vieläkin selittää, miten täällä pitäisi asiat tehdä! Oletteko valittajat miettineet niin päin, että Wahlrooskin verorahoineen olisi täällä nyt, jos täällä saisi olla rikas? Meillä voisi olla montakin hyvää veronmaksajaa rikkaissa, jos ei heitä yritettäisi kaikin keinoin vetää samalle viivalle duunariväestön kanssa.

Suomessa on lähes rikollista olla rikas. Ehkä senkin vuoksi, että kuten sanottua, ihan työtä tekemällä se harvoin onnistuu. Pahinta rikollisuutta on periä omaisuutta! Siihenhän et ole itse nostanut tikkua tikun päälle! Meillä siitäkin ilosta peritään perintövero. Moni perillinen joutuu omaisuutensa myymään – kotitalonsa, vanhempiensa perustaman yrityksen jne. – jotta saa verot maksettua. Se on kerran verotettua tuloa! Se on perheen omaisuutta! Ei siihen pitäisi Valtion enää puuttua mitenkään! Valtio perii kiinteistö- ym. verot siitä jatkossakin joka tapauksessa. Ruotsissakin on jo ymmärretty, että mikä perheessä on, perheeseen kuuluu, eikä siitä pidä verottaa.

Meillä kun on rikollista olla rikas, tai edes varakas, tai edes hyvätuloinen. Tai siis, jokaisenhan täällä pitäisi olla hyvätuloinen. Mitä se sellaianen hyvätuloisuus on, jos kaikilla on sama tulotaso? Se on vain tuloisuutta enää. Se rahamäärä, jolla toimeen tullaan. Nipinnapin.

Ei, luokaton yhteiskunta ei toimi. Se on suorastaan luokaton monella tapaa. Vaikeahan sitä on näin jälkikäteen murtaa, kun se on jo kerran näin pitkälle toteutettu. Se murtuu luontaisesti sen minkä se voi, sillä ihmisillä on luontainen taipumus pyrkiä menestymään. Osa lähtee ulkomaille, osa pyristelee sen minkä voi. On mielenkiintoista nähdä, mitä tästä yhteiskunnasta tulee. Millaiseen maailmaan omat teinit tässä kasvatan. Millaisen Suomen he meiltä perivät (sikäli kuin tänne jäävät – jokaisella heistä on jo ulkomaillemuuttosuunnitelmia).

Valo, jota tunnelin päässä näin vielä jokin tovi sitten, on taas sammumassa. Hallituksen toimet tuntuvat pimeässä haromiselta – ei siksi, että pyörsivät lisienleikkauspäätöksiään ja vaihtoivat ne lomarahaleikkauksiksi jotka minuakin koskevat. Vaan siksi, etten usko tämän nappikaupan lopulta muuttavan ja auttavan mitään ja se päättäväisyys ja johtajuus, jota hetken luulin näkeväni, taisi sittenkin olla vain harhaa.

Puhutaan kahdesta asiasta, julkisen sektorin kuluista ja yritysten kilpailukyvystä. Rehellisesti sanoen en usko kummankaan muuttuvan miksikään ilman radikaalia yhteiskuntarakenteen muutosta, eikä tälläkään hallituksella tunnu olevan visiota ja/tai uskallusta toteuttaa sitä. Sen sijaan sörkitään vähän jotain, jotta nyt jotain tehdään. Ja ei, älä älähdä vielä. En valittanut muutoksista. Sanoin vain, etten ole laisinkaan varma niiden tehosta tai edes siitä, onko ne askel oikeaan suuntaan. Siihen, että ihmiset työllistyisivät. Siihen, että tämä suomalainen yhteiskunta nousisi taas raiteille.

Aika on ajanut AY-liikkeen ohi. On aika miettiä työelämää toisella tavoin. Itse olen ollut ERTOn jäsen muutaman vuoden ajan, työskennellessäni työnantajalla, jolla oli vaikeuksia pitää kiinni edes lain vaatimista työntekijöiden oikeuksista. Ei meillä TESiä ollut, ja liitosta hain lähinnä lakimiesapua, jotta sain mm. oikeuden käydä raskausneuvolassa työaikana ilman ansionmenetystä, kuten lain mukaan on oikein.

Oma näkemykseni työnantajista lienee aika vinoutunut, oltuani tässä konsultointibisneksessä koko työikäni. Tuota ekaa työnantajaa lukuunottamatta työpaikoissani on vallinnut yhdessä tekemisen kulttuuri ja työnantaja on paljolti kuunnellut työntekijää ja panostanut siihen, että työntekijöillä on hyvä olla (ja kun se edellisessä muuttui, nostin kytkintä). Niin olisi oikein. Työnantajan tulisi ymmärtää, että lojaalius ja työn tekemisen motivaatio tulee siitä, että työnantaja aidosti välittää hyvinvoinnista ja pitää huolen, että työntekijöiden asiat ovat hyvin. Vastavuoroisesti työntekijät sitten ovat valmiita joustamaan vaikeissa tilanteissa ja ymmärtävät myös työnantajan näkökulmaa tilanteissa, joissa asiat ei voi mennä oman mielen mukaan. Minun työnantajani on sanonut pyrkivänsä rakentamaan yritystä, jossa itsekin haluaisi työskennellä työntekijänä (ja molemmat omistajat toki myös työskentelevät). Hatunnosto.

Isoäitini minulle kertoi tarinan, ihan siis tositarinan, tässä tänä kesänä, kun viimeisen kerran vietin päivän hänen kanssaan kahden, jutellen. Isoäiitini isällä oli kumiliike ja autoliike Viipurissa ennen sotia, sodan jälkeen muistaakseni vain kumiliike Helsingissä. Eräänä aamuna hänen myymäläesimiehensä (tai mikä sen vastuuhenkilön nimitys olikaan silloin) löytyi myymälästä kuolleena. Hän oli tehnyt itsemurhan, ja jättämässään viestissä kertoi syyksi, että oli kavaltanut firman rahoja niin paljon, ettei enää selviäisi siitä mitenkään ja päättänyt ottaa henkensä ennen kuin asia oli edes tullut ilmi. Firma oli konkurssin partaalla, koska kassavarat oli viety ja käytetty. Konkurssia se ei kuitenkaan tehnyt, sillä kaikki työntekijät, sitä tiukimmilla elänyttä pienten lasten sotaleskiäitiä myöti, ilmoittivat osallistuvansa talkoisiin jotta firma pysyy pystyssä. Palkan alennus väliaikaisesti, sitähän se tarkoitti, sillä yritys ei juuri palkkaa kyennyt hetkeen maksamaan. Yhdessä he saivat firman takaisin jaloilleen ja kumiliike menestyi vielä pitkään – sitä en muista, miksi se lopulta lopetettiin, vai myytiinkö se jonnekin. Perheessä se ei kuitenkaan ole enää ollut aikoihin, ei koko minun elinaikanani ainakaan.

Tätä yhdessä tekemisen meininkiä peräänkuuluttaa nyt Sipilä. Siitä puhui myös evakko-isoäitini ja siksi tuon tarinan minulle kertoi. Isoäitini eli 90-vuotiaaksi. Hän näki sodan, menetti siinä kotinsa, eli pulavuodet, näki maan kasvun, seurasi ay-liikkeen nousua, kärsi siitä ettei jo maksettuja eläkkeitä maksettukaan eläkeläisille vaan rahat menivät ay-liikkeen aikaansaaman liian kalliin työvoiman ylläpitoon ja sen lieveilmiöihin. On aika tämän yhteiskuntamme rakenteen muuttua ja ennen kaikkea ihmisten minäkeskeisen asenteen muuttua jälleen yhteen hiileen puhaltamiseksi. Nopeasti on unohtunut kansan kollektiivisesta muistista, miten vaikeasta tilanteesta noustaan. Hienosti on vasemmisto propagandansa levittänyt ja vaikka asumme entisen kommunistivallan naapurissa ja päivittelemme sitä millaista siellä on, on suomalaisten yleinen asenne oikeistolaisuutta kohtaan silti negatiivinen. Joko se nyt viimein menisi jakeluun, ettei tasapäinen sosialismi onnistu?

Päälle supisuomalainen kateus. Rikkaitahan ei saisi ollakaan, kun ei kerta kaikki voi olla. Rikkailta vaaditaan osallistumista yhteiskunnan talkoisiin (vaikka he jo maksavat tässä maassa enemmän veroa kuin työväestö tienaa), ja kun joku vaikkapa tarjoaa tyhjillään olevaa taloaan pakolaisille, ei sekään kelpaa. Liian hienoa, joku voi vaikka tulla kateelliseksi, kun kaikki ei sinne mahdu kuitenkaan. Rikkaiden ainoa oikea osallistuminen lieneisi koko omaisuutensa luovuttaminen valtiolle, jottei kukaan yksityishenkilö vaan hyötyisi siitä vaan varat otettaisiin kollektiiviseen käyttöön (lue: yksi hyvävelikauppa saadaan taas rahoitettua – en todellakaan usko Suomen hallinnon korruptoitumattomuuteen). Ensi kertaa pitkään aikaan olen näkevinäni valon pilkahduksen Suomen politiikassa, kun meillä on Presidentti, joka puhuu fiksuja ja pääministeri, joka puhuu kansalle telkkarissa kinttaista, joita ei vielä viskata naulaan (vai minne se olikaan).

Koitetaanpa ymmärtää, ettei päämisnisterin puheet Suomen vaikeasta taloustilanteesta ole propagandaa vaan tosiasia. Ettei siellä kukaan ilkeyksissään vaan halua kiusata kansalaisia (melkoinen poliittinen itsemurhahan se olisi!). Että suomalaisten on oikeasti aika unohtaa se oma napa ja saavutetut edut, hypätä yhteiseen junaan ja uskoa, että kyllä tästä selvitään vielä pinnalle. Muuten me hukutaan kaikki. Ehkä se tarkoittaa, ettei lapsi harrastakaan sitä kallista juttua (meillä on jo niitäkin karsittu). Ehkä se tarkoittaa sitä, ettei ostetakaan sitä skumppapulloa vaan kuohari. Kelle mitäkin. On aika toimia ja tehdä! Onhan se pelottavaa, ja totta kai itse kullakin on huoli omasta toimeentulosta. Muistetaan kuitenkin, että ollaan samassa veneessä ja lopussa kiitos seisoo – kun tuotteiden ja palveluiden hinnat laskevat laskeneiden palkka- ym. kustannusten vuoksi, voi taas alkaa hengittää vapaammin.

Näen tässä sellaisenkin potentiaalin, että ehkäpä tämä individualistinen ja itsekeskeinen kansakunta alkaisi taas myös nähdä muut ja auttaa toisiaan. Jos vielä valtio ymmärtäisi alkaa karsia kaikkea sitä onnetonta byrokratiaa, joka estää pienyrittäjyyden, joka estää auttamisen palkitsemisen (verot…!) jne. Jos valito vetäisi näppinsä pois yksityisten elämästä ja keskittyisi siihen, mikä heidän tehtävänsä on: elinmahdollisuuksien ja toimeentulomahdollisuuksien turvaamiseen. Herätys! Katkaiskaa kateuden kierre! Yritteliäisyydellä on Suomi rakennettu sotien jälkeen, sillä se nostetaan nytkin. Ei naapurin kyttäämisellä!

[Kirjoitin tämän alunperin tarkoituksenani jakaa FB-seinälläni Hesarin parin päivän takainen artikkeli Perjantain mielenilmaus jakaa ay-liikkeen vahvasti kahteen leiriin, mutta ajatuksia olikin päässäni niin pitkästi, että siirsin tekstin tänne blogiini ja jaankin tämän.]

En tiedä, milloin minusta on näin yhteiskunta-aktiivinen tullut, mutta kieltämättä nyt hieman keittelee yli. Lakot ja muu hurja huuto meinaan. SAK ja muut ammattiyhdistykset itkevät, että nyt hallitus romuttaa sopimusyhteiskuntaa, nouskaa kaikki barrikaadeille! Sairaanhoitajat valittavat, että kun lomaoikeus lyhennetään 8 päivällä, on se palkanalennus. Tehyn pääluottamusmies siitä oikein kirjoitti faktaakin.

Ammattiliitot. Hei, on meillä ennenkin ollut työaikalaki sopimusten pohjana, vai joko olette sen vallanhuumassanne unohtaneet? Se on se minimi, jota työnanatajan tulee noudattaa. Yksityiyrityksiä ei kait kukaan kiellä tekemästä omia sopimuksia, kunhan ne eivät alita työntekijöiden turvassa lain määräämää minimiä. Juu, minimiä ollaan nyt alentamassa. Ja juu, pusketaan muutosta ohi yleisten sopimusten, jolloin varmaan aika moni työnantaja menee sen mukaan. Julkinen sektori edellä, sillä onhan valtio viime kädessä heidän työnantajansa. Ammattiliittojen ylipalkatut pomot pelkäävät valtansa puolesta. Joo, mennään lakkoon! Silleen me on ennenki! Oho, just romutettiin hyvä pala Suomen vientituloista. No, mitäs pienistä. Kunhan saadaan mieltämme ilmaista!

Julkisen sektorin työntekijät. Arvon työntekijät, joiden työn arvoa en mitenkään vähättele. Ihan ensiksi, loman lyhentäminen viikolla ei ole palkan alennus. Se voi olla saavutetun edun menetys, muttei palkan alennus. Vai menetättekö samalla 8 päivän palkan? Veikkaan että päin vastoin tienaatte lisinenne noina 8 päivänä enemmän töissä kuin lomalla.

Toiseksi. Tiesittekö: palkkanne maksetaan verovaroista. Niitä ei ole pohjattomasti, vaikka valtion verokassa pohjattomalta vaikuttaakin. Olen jollain tapaa jopa kanssanne samaa mieltä siitä, että joudutte nyt maksumiehiksi tilanteessa, jossa verovarojen käyttö pitäisi kaikkiaan suunnitella uusiksi. Loppujen lopuksi, 25% vähennys sunnuntailisistä on valtiolle nappikauppaa, kun vertaa sitä vaikkapa Eduskuntatalon remonttiin tai niihin kaikkiin hyväveli-hankkeisiin, joihin ne meidän veroeuroset lopultakin uppoavat.

Tosiasia valitettavasti on kuitenkin nyt se, että meillä on julkinen sektori, joka nielee aivan liikaa rahaa. Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta on tiensä päässä. Tarvitaan remontti ja jostain se täytyy aloittaa. Noidankehä, jossa tämä meidän yhteiskuntamme on, on pakko pysäyttää. Se sattuu. Toisiin enemmän toisiin vähemmän.

Meillä uskotaan yhä idealistisesti sosialistiseen, vasemmistolaiseen yhteiskuntamalliin. Kaikki samalle viivalle, tuloerot pois, jos ei muuta niin veroilla. Ammattiyhdistysliike on ajanut duunariluokan tulot tasolle, jossa suomalainen tuote on luvattoman kallis. Jossa pelkkä talonrakentaminen maksaa aivan liikaa, sillä jollakin pitäisi olla varaa asuakin siinä. Lääkkeeksi ehdotetaan: “osta sinäkin vaikka 30 eurolla kotimaista, tuet suomalaista työtä.” Vaikka minulla olisi rahaa säiliössä kuin Roope Ankalla en ostaisi ylihintaista suomalaista tuotetta.

Miksikö? No siksi, etten kannata tätä ylihinnoitteluärjestelmää. Toisin kuin suomalaiset yhä tuntuvat uskovan, suomalainen laatu, tuote, palvelu EI ole niin ylivertaista sanotaan nyt vaikka saksalaiseen nähden, että siitä kannattaisi maksaa moninkertainen hinta. Ylivertaista on meillä vain tuottajaluokan palkat ja virkakoneiston kulut. Meillä pitää saada tuotteiden ja palveluiden hinnat ja julkisen sektorin kulut alas, jotta voidaan laskea verotusta, jotta voidaan nostaa kansan ostovoimaa. Raha pitää saada kiertämään yhteiskunnassa sen sijaan että se uppoaa valtion tynnyriin, mistä lopultakaan ei kukaan tiedä, mihin se viime kädessä menee.

Yhteiskunta sairastuu, kun tuloerot kavennetaan väkisin. Hyvätuloiset tulevat huonompituloisten apajille. Puhutaanpa vaikka päivähoidosta. Vasemmisto ajoi läpi suhteellisen päivähoito-oikeuden. Kaikki saa alle kolmevuotiaansa kunnalliseen hoitoon halutessaan. Entä jos kunnalliselle, julkisin verovaroin pääsääntöisesti kustannettavalle (vai luuletteko oikeasti 220e/kk kattavan mukelonne päivähoitokustannukset? think again!) päivähoidolle asetettaisiin tuloraja? Hyvätuloiset joutuisivat laittamaan lapsensa yksityisiin päiväkoteihin. Saataisiin raha kiertämään suomalaisessa bisnestoiminnassa.

Puhutaanpa perussairaanhoidosta. Onhan se eriarvoista jo nyt juu, sillä osalla on työterveyshuolto. Toisilla laajempi, toisilla vähemmän laaja. Loput – ja osin edellä mainitutkin – käyttävät terveyskeskuspalveluita. Ja jottei vaan mitään eriarvoisuutta pääsisi syntymään yhtään enempää, kaikki pyrkimykset siirtää hyvätuloiset yksityisille on tähän mennessä kauniisti vasemmisto torpannut. Entä jos terveyskeskuskäynneille asetettaisiinkin tuloraja? Näin saataisiin hyvätuloisemmat siirtymään yksityisille. Kenties ostamaan sairausvakuutuksia. Saataisiin raha kiertämään suomalaisessa bisnestoiminnassa.

Esimerkkejähän riittäisi. Yhteistä tässä on se, ettei niitä, ei kumpaakaan edellä mainittua tai useimpia muitakaan skenaarioita voi toteuttaa yksinään, nykyisellä yhteiskuntamallilla. Verot pitää saada alas, jotta hyvätuloiselta jää jotain käteenkin. Duunariluokan palkat pitää saada alas, jotta tuotteiden ja palveluiden hinnat saadaan laskemaan järjelliselle tasolle.

Tiedän, tämä kaikki sotii vahvasti meihin iskostettua sosialistista tasapäisyysajattelua vastaan. Mutta kun! Kaikki me ollaan tasa-arvoisia ja ansaitaan sama! Mutta kun! Kuiskaan salaisuuden: me ei olla. Osa syntyy rikkaiksi, osa köyhiksi. Osa syntyy fiksuiksi, osa ei niinkään. Osa menestyy koulussa ja työelämässä, osa ei. Osasta on yrittäjiksi, osasta ei. Kaikkia meitä tarvitaan, mutta se ei tarkoita, että kaikille pitäisi taata sama toimeentulo. Tästä ajatuksesta lähtöisin on se kieroutunut bisnesmalli, jonka niin monessa näkee: tuotteen arvo on se, minkä myyjä sille määrää. Vaan kun ei olekaan! Tuotteen arvo on se, minkä ostaja on siitä valmis maksamaan.

Entäs ne huono-osaiset sitten, sossun luukun kuluttajat, vanhukset ja sairaat? Toimiva ja terve yhteiskunta pitää huolen kyöhistään, sairaistaan, heikoistaan. Kun sillä muulla kansanosalla on mahdollisuus huolehtia itsestään, jää yhteiskunnalle varaa huolehtia heikko-osaisista. Nyt iso osa meidän verovaroista kuluu sen kansanosan palvelemiseen, jolla kuuluisi tuloluokkansa perusteella olla varaa huolehtia itsestään. Mutta kun se vero. Se vero, joka syö tulot siltä luokalta.

Lähtökohtaisesti suomalaisen hyvinvointivaltiolaisen suuri harha on, että meillä kaikilla on oikeus. Että me kaikki ansaitsemme. Sitä, tätä, mitä vaan, kaiken saman kuin muutkin. Jos kert naapuri saa työkännykän, kyllähän minunkin kuuluu saada. Jos naapuri kert voi ajaa Bemarilla, kyllähän sen oikeuden täytyy kuulua minullekin. Vaan kun ei kuulu.

Kirjoitin tämän Facebookkiin. Päätin lopulta julkaista saman tässä blogissanikin. Vihaisena ei pitäisi mitään julkaista, mutta teen poikkeuksen sääntööni – myös kirosanojen viljelyn suhteen. Pardon my French jo näin etukäteen. Sillä minua suututtaa tämä jumalaton marina, jonka hallituksen leikkaukset (jokta sinänsä mielestäni ovat vähän pimeässä sohimista, eikä mun maalaisjärkeni jaksa ymmärtää ihan kaikkien noiden toimien älykkyyttää säästömielessä eikä edes kilpailukykymielessä – julkisella puolella ne ehkä tuo säästöjä, yksityisellä? en tiedä).

Kielenkantani (näppäimistöni) kirvoitti Mirja Mansikkamäen vuodatus Facessa. Ihan niin ja omat päälle.

Tuolla nyt itkee turuilla ja toreilla “matalapalkkaiset” (jotka ei edes mun yksityisellä työskentelevän näkökulmasta ole niin kovin matalia, olen tehnyt ihan tätä samaa it-hommaa huomattavasti em. peruspalkkoja alemmallakin peruspalkalla ja ihan ilman sunnuntailisiä) huutavat ja itkevät sunnuntailisiensä madalluksesta (200% palkasta 175% palkkaan) ja siitä, että loma-aika lyhenee 38 päivästä siihen 30 päivään, jolla me muutkin pärjäillään. Kun ne saavutetut edut, vittu! Ja meidän työ on tärkeempää kuin teidän työ!

Ja sitten mulle sanotaan, että ole sinä hiljaa, kun ei sun päivärahoihis ja kilsakorvauksiis koskettu. Ei koskettu ei, mutta sit jos koskevat, koskevat. Jos se on se mikä säästön tuo, siittä vaan. Ei se tosin valtion kassaan mene sekään, sillä meillä ne maksaa asiakas. Julkisellakin puolella sunnuntailisät maksaa juu asiakas, veroissaan.

Nyt vittu oikeesti! Ei tästä ikinä tule mitään, kun teki niin tai näin, aina joku parkuu suureen ääneen! Eniten huutaa AY-liike, jolla on ollut aivan liikaa valtaa. Mistä te luulette, että meidän helvetin korkea hintataso johtuu jos ei siitä, miten AY-liike on saanut työn tässä maassa niin pirun kalliiksi?

Ja muuten, kyllä nämä leikkaukset koskee minuakin. Olen joskus sairaana ja juu, jo yhden päivän palkan menetys kirpaisee. Ihan on arkipyhät olleet kiva juttu, mutta vastaisuudessa olen ne (lue: jopa ne kaksi, jotka karsittiin) töissä.

Menkää ruikuttajat katsomaan kuinka Jenkeissä on 10 päivää vuosilomaa, sairaspäivät vähennetään niistä ja loppujakaan ei saa yleensä putkeen pitää. Meillä on täällä näiden leikkaustenkin jälkeen työntekijöiden asiat aika hemmetin hyvin.

Ja vielä:

Must on niin jotenkin huippua, kun kuntapuolen ihmiset itkee kun ei oo etuuksia ja sitä ja tätä. Ei se kuulkaa yrityspuolella ole vältsisti yhtään sen paremmin. Päin vastoin – ei ole virkoja vaan yt:t vaanii vuoden välein monissa yrityksissä, jatkuvasti pelkäät työsi puolesta, palkankorotuksia ei ole, koulutuksiin ei pääse mutta silti vaatimukset osaamisen kasvattamisesta on kovat – ja jos et jatkuvasti opi ja mukaudu olet siellä yt-listan kärjessä.

Miksei yrityspuolen ihmisten itkua näy eikä kuulu? Itse ainakin ajattelen, että olen oman onneni seppä, sitä niitän mitä kylvän ja niin eespäin. Itse olen työni ja työpaikkani valinnut – tai päätynyt sinne mihin huolittiin, kuka mitenkin. Leikkaukset koskevat nyt pahiten julkista sektoria, koska se on se, mikä valtion kassasta tulee.

Lakatkaa oikeesti ihmiset tuijottelemasta omaa napaanne itsesäälin vallassa!

Eniten vituttaa pakolaisten sotkeminen tähän keskusteluun. Siinä menee jo puurot ja vellit ja läskisoositkin sekaisin.

UGH. Olen puhunut. Kiitos ja näkemiin.