Tiedättehän, nämä freudilaiset lipsahdukset sun muut aivojen tuottamat lapsukset? Tiedättehän, miten aivot eivät lue jokaista sanan kirjainta, vaan osaavat kutakuinkin (yleensä) arvata sanan kunhan ensimmäinen ja viimeinen kirjain on oikein; loput kirjaimet saavat olla sikin sokin, kunhan ovat? Toiset sanovat sitä hölynpölyksi, mutten mniä tediä, kun minulle se kyllä toimii.

Toisaalta vastapainoksi aivoni välillä tekevät tepposia ihan oikein kirjoitettujen sanojen kanssa. Sunnuntaina oltiin kaupoissa, ja eräässä kaupassa oli joululta jääneiden kinkkujen vieressä kyltti:

LUUTON
JUHLAKINKKU

Luin se puolhuolimattomasti siinä ohi kävellessäni, että juhlaton luukinkku. Piti oikein katsoa kylttiä uudestaan.

Eilen tytär lähetti minulle Whatsappissa viestin: “onko se miu känny kuori jo tullu?” Tilasin tyttärille Amazonilta kännyköihin uuden kuoret, vanhojen jo rapistuttua; kuoria kun ei oikein saa Suomesta kunnolla kaikkiin noihin erilaisiin Samsungeihin ja maksavatkin monikertaisesti. Ei tosin Amazonistakaan saa mitä vaan tilattua. Tuntuu, että Suomeen toimitettavien ei-kirjojen valikoima sen kun supistuu supistumistaan. Pitäisi kaivaa jostain esiin sen online-kaupan nimi, josta tilattiin ne edelliset.

Niin, anyway, luin tuon viestin ensisilmäyksellä, että “onko se miru jo kuollu?” ja funtsin ohikiitävän hetken, kuka miru ja miksi se olisi jo kuollut.

Aivoni tuntuvat toimivan ihan nurinkurisesti. Yliteholla silloin kun normaalikin riittäisi, aliteholla silloin kun tarvittaisiin särmää, työmuistin se tyhjää aivan liian nopeasti – siirryin hetki sitten googleen etsimään kuvaa, mutten enää välilehden vaihtamisen jälkeen muistanutkaan, mitä kuvaa olin etsimässä… – ja huumorinikin on niin outoa, ettei kukaan muu sitä ymmärrä. Siksi hihittelen aina keskenäni. Teininä sanottiin “omakivajeejee”.

Eilen suihkussa otin hoitoainetta laittaakseni sen hiuksiini, mutta työnsinkin sen kainaloihini. Sen piti olla vasta seuraava vaihe, hoitoaineen ollessa jo päässäni ja suihkusaippuaa käsissäni. Näitä arkeni kommelluksia. Lisätään soppaan vielä puolikuurous ja vilkas mielikuvitus. Tapahtuipa juuri ennen joulua duunissa:
Työkaveri toiselle: “laita se feisbuukkiin kover fotoks” johon minä: “että mikä power botox?”

Elämäni eikä elämä kanssani ole koskaan tylsää. Paitsi kun olen tylsällä päällä.

Jotain hyötyäkin toisinaan on tästä aivojeni kummallisuudesta. Aikoinaan ajalla jälkeen vedenpaisumuksen, ennen älypuhelimia, tabletteja tai edes Metro- ym. ilmaislehtiä kuljin paljon metrolla ja minulla oli tapana lukea päivän uutiset vastapäätä istuneen sanomalehdestä (ihmiset vielä levittivät hesareitakin levälleen metrossa), sillä luen sujuvasti nurinpein, ylösalaisin, peilin kautta sekä oikein päin että kaikin eri tavoin väärin päin. Tämän (tarpeettoman tai tarpeellisen, kuinka vaan) taidon on esikoinenkin perinyt: nelivuotiaana luetteli sujuvasti ylösalaisin olleen kirjan IBAN-koodia matkalla kirjastoon.

Voisi kai sanoa, että aivoni ovat kirjainviisaat. Välillä suorastaan kirjainnäsäviisaat ja ilkikuriset 😉

Jostain syystä tytärten luonteet ovat aina piirtyneet mieleeni karkkeina. Eikä minä tahansa karkkeina, vaan jokaisella on omansa, oma karkkiluonteensa, jolla ei ole mitään tekemistä Candy Kingin karkkiluonnetestin kanssa (josta muuten minä sain saman karkin kuin keskimmäisen karkkiluonne minun mielessäni). Esikoisen ja tosikoisen karkkiluonteet muodostuivat jo varhain, heidän ollessaan parin vuoden ikäisiä, keskimmäisen niinikään siinä vaiheessa kun olin tuntenut hänet noin pari vuotta.

Esikoinen: tummaa suklaata

Esikoisen luonne on kuin tummaa suklaata. Täyteläinen, syvällinen. Pohdintaa, mietteitä, syvältä luotaavaa analyysiä. Esikoinen haluaisi muuttaa maailmaa, auttaa hätää kärsiviä, ja näytellä! Hän on eläinrakas, oikeudetuntoinen, erinomainen tarinankertoja, oman tiensä valitsija, joka määrittää itsenäisesti mitä haluaa ja mitä ei, eikä juuri muita hännystele. Määrätietoinen, iloinen (kun ei ole kiukkuinen 😉 ), jalat maassa kulkeva haaveilija.

Keskimmäinen: jelly beans

Keskimmäinen on kuin pussillinen jelly beanejä. Värikäs, iloinen, pirskahteleva. Tyttö tuntee syvästi ja näyttää tunteensa herkäsi. Iloisena on kuin punainen kirsikkakaramelli, kiukkuisena hapan sitruunabean ja surullisena hailakka persikkakarkki. Keskimmäinen on kekseliäs ja taiteellinen tekijä, joka saa ideioita ja toteuttaa ideoita, eikä lähtötilanteessa voi koskaan tietää millainen spektaakkeli siitä lopulta tulee ideoiden pursutessa matkan varrella.

Tosikoinen: vaahtokarkkeja

Tosikoisen luonne on kuin vaaleanpunaisia ja valkoisia vaahtokarkkeja. Tyttömäistä ja makeaa, iloista ja eloisaa, perheen ainoa extrovertti. Tyttö kulkee tanssahdellen, jalat aina hivenen verran maan pinnan yllä leijaillen. Hänellä on vahva oma näkemys siitä, mikä on oikein ja mikä väärin, mikä on reilua ja mikä ei – ja aina välillä näkemykset menevät vähän ristiinkin vanhempien kanssa. Tosikoinen on taiteellinen ja luova, avulias ja affectionate. Äkkipikainen tyttö suuttuessaan leimahtaa kuin vaahtokarkki nuotiossa, mutta tuli yleensä sammuu yhtä pian kuin on syttynytkin.

Älykkäitä ihania tyttöjä kaikki ❤ Yhdessä kunnon karkkisekoitus ❤

Disclaimers:

• ITKIN = ihan tavallinen keski-ikäistyvä nainen, Marilka, 38
• 'täydellinen' on suhteellinen käsite. Tänä vuonna joulupäivä oli lapseton puolilta päivin alkaen, mutta sillä ei ole mitään tekemistä täydellisyyden tai epätäydellisyyden kanssa, niin vain sattui tänä vuonna olemaan.
• Tämä blogipostaus sai inspiraationsa Hesarin typerästä jutusta “Näin hipsteri viettää täydellisen joulupäivän” (hipsterit: teidän joulunvietossanne ei ole minun puolestani mitään vikaa, Hesarin juttu on pöljä)

0:20 – Menet nukkumaan peiteltyäsi lapset sänkyihinsä. Vaikka tykkäätkin koirasta sängyn jalkopäässä, nautit siitä että se välillä, kuten tänä yönä, nukkuukin jonkun tyttären kanssa. Käperryt miehesi kainaloon tietäen ettei koira tuijota teitä vaikka tekisitte mitä.

9:45 – Heräät omituisesta unesta ja pohdit, onko tytär käynyt jo ulkona koiran kanssa. Jäät lojumaan sänkyyn vielä hetkeksi, jutellen miehesi kanssa.

10:05 – Vääntäydyt ylös sängystä herättämään lapsia, sillä reilun tunnin päästä pitäisi olla viemässä heitä toisille vanhemmilleen. Puhut yhden heistä viemään koiran ulos.

11:30 – Patistat tytöt autoon parikymmentä minuuttia aiottua myöhemmin, pannari- ja paahtoleipäaamiaisen (siis lasten, itsehän et enää sellaisia voi syödä, kun kertyy heti lantiolle) jälkeen, mutta onneksi se nyt ei ole niin pikkutarkkaa. Sisälläsi on pieni haikeus kun viet tyttäriä, mutta tiedät nauttivasi myös lapsettomista hetkistä. Sitä paitsi, hehän palaavat taas ihan muutaman päivän päästä.

12:20 – Palaat kotiin mukanasi paikalliselta ABC:ltä hakemasi 3 litraa maitoa (aina se loppuu kesken juhlapyhien) ja paketti tomusokeria. Päätät käydä suihkussa, kun et aamutuimaan ehtinyt.

13:30 – Istut sohvalle kirjoittamaan blogi-entryä joulusta ja leikkimään kuvien kanssa iPadilläsi.

14:50 – Lähdet koiran kanssa lenkille nauttien päivänvalosta, joskin harmaasta. Kävelette pitkän lenkin pysähtyen välillä juttelemaan muiden koirien ja niiden kävelyttäjien kanssa. Jahtaatte koiran kanssa eteen pompannutta pupua tietäen vallan hyvin ettette saa sitä kiinni (eikä se ole toki sinulla tarkoituksenakaan, koiralla kylläkin, mutta sehän on hihnassa).

16:30 – Palaat lenkiltä, jonka aikana mies on aloittanut keittiöhommat. Siirryt sujuvasti keittiöön valmistelemaan yhdessä banaani-pähkinäleipää ja kuorimaan veriappelsiineja ja granaattiomenoita Tapaninpäivän ateriaa varten. Laitat soimaan Abba Gold CD:n, jonka miehesi sai joululahjaksi isältäsi, saatteella 'Terveisiä museosta'. Pohdit ohikiitävän hetken isäsi huumorintajua.

17:15 – Mies huomaa unohtaneensa fariinisokerin, joten hyppäät autoon ja ajat jälleen ABC:lle hakemaan sitä. Siellä onkin enempi ruuhkaa kuin puolilta päivin, joten jätät auton puolittain jalkakäytävälle tien viereen kun pihaan ei mahdu. Nappaat hyllystä sokerin lisäksi Happy Joe -siiderin itsellesi. Miehellä on kotona omatekemä oluensa.

20:30 – Kananmaksamousse on jääkaapissa tekeytymässä, Tapaninpäivän ankan kastikkeen alku porisee padassa. Banaani-pähkinäleipä on valmista, ja istahdatte pöytään lämpimäisille.

20:45 – Lähdet koiran kanssa ulos, luullen sitä illan viimeiseksi lenkiksi.

21:25 – Siirryt miehen ja koiran kanssa TV-huoneeseen. Valitsette elokuvaksi Matrixin, koska sinä et sen ilmestyessä ollut vielä löytänyt sisäistä nörttiäsi, ja näin ollen leffa oli jäänyt katsomatta silloin aikoinaan. Paikkaat nyt aukon tässä kohdassa sivistystäsi.

22:50 – Noin puolivälissä leffaa koira käy levottomaksi ja pyytää päästä jälleen ulos. Otat pikkutorkut sillä välin kun mies käy tupakalla ja käyttää koiran pissalla. Katsotte elokuvan loppuun.

0:00 – Kello näyttää tasan puolta yötä kömpiessänne taas sänkyyn. Yrität lukea hetken, mutta silmät painuvat kiinni.

ZZZzzz…