Äiti

Äiti on sana, joka sisältää niin paljon. En edes yritä ylittää, ohittaa, keksiä jotain uutta, pohtia äitiyttä. En. Yritän kertoa jotain omastani. Äidistä siis, en äitiydestä. Oma äitiyteni on vielä kesken. Onneksi. Onneksi omat lapseni eivät menettäneet äitiään akustikusneurinoomalle tai millekään muullekaan vielä. Toivon, että he ovat vielä vanhempia kuin minä olin äitini kuollessa. Minun äitini on enää muisto sisälläni. Ristiriitainen, kuin äitiys itse.

Äiti – sittemmin stadilaisittain mutsiksikin kutsuttu, kaikella hellyydellä ja perheemme jonkinlaisen tradition mukaisesti vasta aikuisena – eli haasteellisen elämän. Kuten useimmat meistä muistakin. Jokainen omansa. Rikkinäisen sillä uniikilla tavalla kuin hänen elämänsä sattui olemaan rikkinäinen. Ja siitä rikkinäisyydestä käsin äiti oli äiti. Siitä rikkinäisyydestä minä ammensin yhtä lailla kuin rakkaudestaan. Saaden oman rikkinäisyyteni rakkauden rinnalle.

Mitä kaikkea äidin lapsuuteen ja nuoruuteen kuului, en edes tiedä kaikkea. Olen kuullut tarinoita, mutsilta ja kummitädiltäni, isältä ja enoltani. Mutta mitäpä se minulle kuuluu? Äidillä oli omat seikkailunsa maailmalla ennen kuin minä tulin maailmaan, jonkinlaiseksi äitini maailman keskipisteeksi jopa. Äiti asui lapsena hetken Italiassa, ja se on värittänyt minunkin elämääni. Jonkinlainen lukkarinrakkaus Italiaa kohtaan.

Minä synnyin tuoreeseen avioliittoon, vähän odottamatta ja pyytämättä, mutta alusta asti toivottuna ja rakastettuna. Äitini aina loukkaantui, kun kutsuin itseäni vahinkolapseksi, mutta jostain syystä ajatus kiehtoi minua. Antoi jonkun mystisen tarkoituksen elämälleni. En ollut suunniteltu lapsi. Synnyin kierukan läpi. Minulla mahdollisesti oli jopa kaksossisarus, joka tuli ulos kesken. Mutta minä olen selviytyjä. Selviydyin maailmaan, joten selviydyn varmasti maailmassa.

Äitini oli syntyessäni nuori. Ei mitenkään ylenpalttisen, mutta nuori, 22-vuotias, jonka jo omasta kokemuksestani tiedän olevan vielä verrattain lapsi loppujen lopuksi. Vaikka kuinka olisi jo useamman vuoden ajan tehnyt toimittajan töitä ja ollut naimisissa ja mitälie. Parikymmpinen, hädin tuskin aikuinen, eikä ainakaan ihan sinut itsensä kanssa. Ainakaan useimmat meistä, vaikka jo kolmentoista vanhana luulemmekin tietävämme maailmasta ja itsestämme kaiken.

Äiti teki parhaansa äitinä, aivan kuten nyt minä teen parhaani äitinä omilleni. Ja kuten jokainen äiti tietää, se on joskus enemmän, joskus vähemmän, mutta täydellistä ei olekaan. Rakkautta elämästäni ei koskaan puuttunut. Pikemminkin se meni suorastaan vähän tukahduttavan takertumisen puolelle. Minulla ei ollut aina tilaa hengittää ja kasvaa minuksi, joten sitten aikuisena revin ja riuhdoin itseni irti ja itsenäiseksi. Viimeiset riuhtaisut tein vasta talvella ennen äitini kuolemaa. Syistä, jotka eivät kuulu koko maailmalle.

Onnistuin aina säilyttämään (tai ainakin palauttamaan) välini äitini kanssa hyvinä. Siitä huolimatta, että kamppailin jatkuvasti oman itseyteni ja äidin vahvuuden välissä. Äiti oli tukenani, kun minulla oli vaikeaa. Olin kiitollinen tuesta, vaikka samalla puskin vastaan, kun äiti yritti päättää puolestani, mitä minun pitäisi tehdä. Ottaa elämäni ohjat hänen käsiinsä. Kontrolloida. Ja syyllistää, kun tein itse omat päätökseni. Syyllistää, kun otin etäisyyttä, jotta voisin elää omaa elämääni itse.

Silloin kun omat tyttäreni olivat pieniä, mutsi asui aika lähellä ja teki töitä kotona varsin vapaalla aikataululla. Mutsi tuli monesti avukseni, kun minun piti päästä hammaslääkäriin/yksin kauppaan/hoitamaanjotainmitävaan ja tarvitsin lapsille hoitajaa. Tai kun vaan tarvitsin seuraa yksinäisinä päivinä. Lapsilleni syntyi läheinen suhde maamoon, mistä olin onnellinen. OlEn onnellinen.

Eräänä kylmänä tammikuun päivänä mutsi nousi ystävänsä kanssa koneeseen ja vietti viikon Gran Canarialla Tauritossa, ja jätti sydämensä sinne. Ei minkään miehen luo, vaan tuolle saarelle, jolla hän ei ennen ollut vieraillut. Äiti ja kylmä eivät sopineet yhteen – aivan kuten en minäkään sovi yhteen kylmän kanssa, vaikka vielä täällä sinnittelen talvetkin, lasteni vuoksi – joten mutsi alkoi haaveilla muutosta tuolle saarelle.

Vaikka tunsin menettäväni siinä paljon (mutten niin paljon, sillä äiti asui siinä vaiheessa jo sadan kilometrin päässä meistä, eikä enää ollut osa jokaviikkoista elämäämme muutenkaan), annoin mutsille siunakseni. Näin, että se oli jotain, mitä hän todella halusi, ja mikä tekisi hänet onnelliseksi. Seuraavana syksynä lähdin tyttöjen kanssa matkalle saattamaan mutsin uuteen kotiinsa Playa del Curaan. Paikkaan, jossa vierailimme monesti, ja josta jäi läjä ihania muistoja. Tuolla reissulla tosikoinen 4v oppi uimaan ilman kellukkeita, toisen kellukkeen hajottua. Isosisko opetti 🙂

Mutsin ensimmäinen jakso siellä oli vain puoli vuotta, mutta seuraava kylmä kesä Suomessa (silloin oli talvi kuten viime talvi, ja kesä kuten tämä kesä) sinetöi diilin. Äiti muutti saarelle kokonaan. Opetteli espanjan kielen, hankki itselleen “residencian” (jostain syystä en tuota sanaa meinaa muistaa kuin espanjaksi 😀 ), pysyvän asumisluvan. Äidistä tuli niin espanjalainen, että viime talvenakin vielä espanjan sosiaaliturva maksoi kaikki hoidot Helsingissä!

Mutsi asui Kanarialla monta vuotta, viimeiset niistä Las Palmasissa. Gran Canaria, jota olen aina katsonut vähän alaspäin, onnettomana turistirysänä, on nyt ikuisesti pala elämääni, rakas pala elämääni. Pidän Las Palmasista, pidän vuoristosta, pidän etelästäkin, kun välttää ne pahimmat turistipaikat. En enää koe itseäni turistiksi saarella, en edes mutsin poismenon jälkeen, vaan vierailijaksi. Minulla on sinne side. Minulla on siellä ystäviä.

Äidin aika täällä Suomessa syöpähoidoissa viime talvena oli myrskyisä ja pahimmillaan aika kamala. Syistä, joita en ala puida tässä. Se oli viimeinen tuuletus meidän välillämme, ja vaikka välit kertaalleen menivät poikki suorastaan, ne lopulta korjattiin. Ainakin minun mielestäni, ja toivon, että äitikin kuoli rauha sydämessään senkin osalta. Ei se silti surutyötäni helpommaksikaan tee.

Ei liene vanhempi-lapsi-suhdetta, joka ei olisi jollain tapaa ristiriitainen. Se jotenkin vaan kuuluu elämään. Vanhemman eläessä on helpompi luotailla tunteiden välillä, rakastaa, riidellä, vihata ja antaa anteeksi. Vanhemman kuoleman jälkeen olet yksin tekemässä tiliä tunteistasi. Tuntuu väärältä tuntea pahoja tunteita kuollutta kohtaan. Muistutan itseäni, että ei se poista rakkautta ja kaipuuta. Maailma, elämä, ihmiset, tämä ei ole mustavalkoista. Vain hyvää tai vain pahaa. Elämässä on mukana koko väriskaala, ei edes vain harmaan eri sävyt.

Olohuoneessamme on kuva äidistäni sellaisena kuin hänet haluan muistaa. Kun hänellä vielä oli omat hiukset, kun syöpä ei vielä ollut vienyt väriä hänen kasvoiltaan. Unissani silti äiti on aina kuten viimeisessä skype-puhelussamme. Kalpea, väsynyt, hiukset lähteneet kemoterapian jäljiltä. En oikein koskaan tottunut peruukki-äitiin. Mutta vaikka syöpä veikin voiton ruumiista, henkisesti äiti ei koskaan antanut periksi. Elämänhalu oli voimakas, mutta se ei lopulta riittänyt sittenkään viime toukokuuta pitemmälle.

Olohuoneen seinällä on maalaus, jossa äiti on kahden. Työhuoneessani on mummini muotokuvamaalaus (tai oikeammin valokuva maalauksesta, alkuperäinen lienee enollani), jossa äitini istuu taustalla teininä risti-istunnassa lukemassa kirjaa. Rakkaus lukemiseen, kirjoihin ja kirjoittamiseen ovat äidiltäni perittyä pääomaa.

Ne, ja viiden dollarin sanat. Äitini mixasi suomea, stadia, englantia, loppuvaiheissa espanjaa, sekä sivistyssanoja sujuvasti. Eikä kukaan voinut koskaan sanoa äidin pröystäilevän sanoillaan. Ne vain soljuivat. Minä puhun samalla tavoin. Espanja nyt ei sekoitu puheeseen normaalioloissa, mutta englanti ja suomi ovat iloisesti sekaisin, olleet aina, ja sekaan eksyy tuon tuosta suuriakin sanoja. “Äiti, liian hieno sana, suomenna,” sanovat tyttäreni silloin. Ja imevät itseensä tätä samaa sekakielisyyttä.

Äiti. Lapset. Äitiäni ei enää ole kuin niiden sydämissä, jotka äitiä rakastivat. Minä olen nyt äitini puolelta (lähi)suvun (sillä en laske mukaan serkkupuoliani, joita en edes tunne) vanhin nainen. Minä? “Tältäkö se tuntuu, kasvaa aikuiseksi?” kysyin kun purettiin siskon kanssa mutsin viimeistä kotia Las Palmasissa. Kaipaan äitiä, mutta suren arjessa vähemmän kuin olisin olettanut. Työstän asioita taustalla, unissani. Omat tyttäreni pitävät visusti arjessa kiinni. Elämä jatkuu. Silloinkin kun vähiten siltä tuntuu.

Omat tyttäreni ikävöivät maamoa omalla tavallaan. Lapselle ja nuorelle surutyö on vielä vaikeampi ja vieraampi asia kuin minulle, aikuiselle. Eikä teini enää oikein päästä lähelle auttamaan siinä. Se on toisaalta harmi, toisaalta ok. En halua tehdä samaa kuin äitini teki, tukahduttaa, pakottaa avautumaan. Tytöt osaavat tulla lähelle kun itse haluavat. He tietävät, että olen aina heitä varten aivan kuten omakin äitini oli minua varten.

Haluaisin voida tukea, tukahduttamatta. Ja silti erään kerran keskimmäinen sanoi minulle: “Kun sä olet niin vahva ja aina sanot niin vahvan mielipiteen asioista.” Aivan kuten äitini oli. Liian vahva. Tosin kai se vähän kuitenkin on äidin tehtäväkin, johonkin rajaan saakka. Neuvo, opastaa, kasvattaa, eikä aina pelkästään kuunnella. En tiedä, mutta teen parhaani. Toivon, että muisto minusta eräänä päivänä jää sittenkin plussan puolelle, aivan kuten kaikesta huolimatta muisto äidistäni on plussan puolella. Paljonkin.

Wappua wuosien warsilta

On Vapunpäivä, kello on kymmenen aamulla. Ulkona on viitisen astetta lämmintä, mutta tiedän Stadin olevan jo täynnä juhlijoita, joista osa ei ehkä ole sänkyä viime yönä nähnytkään. Ulliksella levitellään jo vilttejä ja availlaan sima- ja skumppapulloja, puhallellaan serpentiinejä ja tyhjennetään eväskoreja.

Missä minä olen? Lojun sängyssä kirjoittamassa blogiartikkelia. Miehen MacBookissa soi äsken Dio, nyt ACDC – Stormy May Day. Koira on jo käytetty ulkona; lojuu nyt tyytyväisenä aamutorkulla jalkojeni vieressä. Cappucinot on juotu ja Vappusalaatti valmistettu ja laitettu ulos kylmään – viiden asteen auringottomasta lämpötilasta on hyötyä, kun jääkaappi on täynnä.

Me vietetään koti-Vappua. Stadin tungos ei houkuttele ei ollenkaan. Faija eilen soitteli ja kyseli ollaanko tänään sinne päin tulossa, niin voitaisiin tavata. Sanoin ettei varmaankaan. Eikä ole kyllä lapsetkaan tänään meidän hoivissa. Heitähän se faija olisi mielellään tavannut.

Aika monena Vappuna olen ollut Stadissa. Piknikillä kerran – olihan se ystäväperheen kanssa ihan hauskaa, mutta kerta riitti silti. Kerran myös katsomassa Mantan lakitusta Vappuaattona kaverin kanssa – olihan sekin ihan hauskaa, mutta kerta sitäkin hupia riitti minulle. Viime vuosia lukuunottamatta olen Vappupäivänä kyllä kuljeskellut kaupungilla, lapsena, nuorena, nuorena aikuisena, omien lasten kanssa.

Silloin kun itse olin lapsi, meillä oli ihan selkeät Vappu-traditiot. Faija usein ihan keskenään pyrähti käymään Ulliksella aamusella – mikä se olikaan se radiolähetys sieltä, jota sitten ainakin kuunteli jos ei paikanpäälle mennyt? Joskus siinä puolilta päivin ehkä lähdettiin meidän joukkio ja isäni vanhemmat yhdessä Stadiin, Laulumiehiin Vappu-lounaalle. PK, johon isoisänikin kuului, järkkäsi aina tuon lounaan.

Jossain välissä yleensä mielestäni ennen lounasta, tai sitten kai viimeistään sen jälkeen, käveleskenneltiin Stadissa, ja käytiin Vappu-torilla. Tietty. Piti saada Vappu-pallo (joka ei ollut foliopallo ennen kuin joskus 80-luvulla), markkinapallo (muistatteko ne sahanpurutäytteiset värikkääseen folioon käärityt jojon esiasteet?), Vappu-keppi, Vappu-hattu ja Vappu-huiska. Kovin monta Vappu-palloistani en muista, mutta yhden kyllä: sen lumiukkopallon, jonka nimesin Leena-Akka-Poskiseksi.

Laulumiesten ja Stadi-kävelyiden jälkeen mentiin joko meille tai isovanhemmilleni simalle ja tippaleiville. Parhaina Vappuina oltiin pihalla tai parvekkeella, huonompina Vappuina sisätiloissa. Stadissa käveltiin silti aina, satoi tai paistoi. Paitsi yhtenä vuonna, kun satoi ja oli kylmä ja systeri oli kipeä; silloin mutsi meni siskon kanssa isovanhemmilleni, minä ja faija pyörähdettiin pakollinen Vapputori-pyörähdys.

Vanhempani ja isovanhempani tekivät maailman parasta simaa! Faija kai tekee simaa joka vuosi vieläkin. Ajalla ennen lapsia sain faijalta yleensä pullon tai pari meillekin. Sitten tyttöjen syntymän jälkeen aloin tehdä simaa ihan itse. Ja nyt minä teen maailman parasta simaa. Suvun ei-niin-salaisella reseptillä 😉

Yhteen aikaan, Laulumies-lounaan jo ollessa kauan sitten menneiden Vappujen lumia, faija ja vaimonsa järkäsivät Vappu-brunssin, jonne meidätkin kutsuttiin. Sekin vei meitä Stadiin Vappupäivänä, Ulliksessa kun asuvat. Käveltiin siis usein vähän torilla ja Kaivarissa, ja mentiin sitten faijalle käymään. Nykyisistä brunsseista en tiedä, mutta ainakaan minua ei ole kutsuttu… Sen sijaan faija tosiaan mieluusti aina treffaisi Stadissa, jos vaan sinne mentäisiin.

Ei vaan enää juuri mennä. En tiedä miten exä viettää Vappua tyttöjen kanssa, mutta minä en eron jälkeen ole Stadiin vaivautunut. Nyt vältän sitä hälyä vielä vankemmin, tämän akustikusneurinooman jälkeensä jättämän toispuoleiskuurouden ja huippausherkkyyden vuoksi. Miksi mennä sinne olemaan huonovointinen (ehheh, ei sillä etteikö siellä huonovointisia olisi muutenkin 😛 ), kun voin olla rauhassa kotona ja voida hyvin?

Tämä on nyt neljäs Vappu yhdessä nykyisen mieheni kanssa. Tokana yhteisenä Vappuna oltiin miehen Herttoniemen-kodissa. Mies sai päähänsä idean vähän erilaisesta salaatista ja valmisti sellaisen meille lounaaksi. Syötiin parvekkeella, missä tuulensuojassa ja auringossa oli ihan suht lämmin, vaikka muuten taisikin olla vähän vilpoista. Salaatti oli hyvää, keveän keväistä. Nimettiin se Vappusalaatiksi, ja tehtiin siitä meidän oma Vappu-traditio.

Se traditio pitää yhä. Vappusalaatti on terassilla tekeentymässä. Perinteisiä nakkeja ja perunasalaatteja ja patonkeja ei meillä näy, ei edes tippaleipiä ja munkkeja tänä vuonna. Omatekoista simaa on kylläkin, ja pullo kuohuvaista. Tippaleipää söin palasen eilen duunissa. Munkit eivät kuulu ruokavaliooni enää. Viime Vappuna nautiskeltiin mansikka-daiquireja, tänä Vappuna meillä ei ole rommia, eikä kyllä tuoretta minttuakaa.

Kerran olen paistanut ison läjän munkkeja Vappuna, silloin kun mentiin sille piknikille ja otin koko läjän sinne mukaan. Olen kyllä ajatellut, että kun lapset taas ovat Vappua meillä, voisi munkkeja paistaakin – ehkä tosin puolet (tai kaksi kolmasosaa…) vähemmän 😉

Tein eilen Hesarin Vappu-testin ja sain tulokseksi, että olen Vappu-konservatiivi. Ehkä siksi, että kun örvellykset Stadissa eliminoi, vastausvaihtoehdoiksi jäi vain sivistyneitä Vapunviettotapoja. Itse kuitenkin sanoisin, että olen Vappu-anarkisti. En ole koskaan viettänyt opiskelijavappua, en työväenjuhlaa. Tykkään laittaa lakin päähäni kotonakin, eihän sitä muuten tulisi käytettyä ikinä!

Vappu. Tavallaan minusta on hauskaa, että meillä on edes yksi iloinen karnevaalipäivä vuodessa. Se karnevaali nyt vaan ei ole (enää) minun juttuni, joten juhlitaan Vappua kotosalla. Ja vaikka tänään onkin kylmä, nyt on siitä harvinainen Vappu, että koivuissa on jo lehdet. Sitä sattuu vain silloin tällöin.

Onkohan tytöillä vielä tänäkin vuonna Vappupallot? Varmaankin 🙂

 

My Helsinki

Except for a short time of seven years or so, I have lived my life in Helsinki. I was born here, I went to school here, I had my daughters here, I studied in the university here, I have always worked here. Even though I dream of living in a warmer climate place, I love Helsinki. It is the city of my heart. And out of Helsinki, my very favorite place will probably always be Munkkiniemi where I grew up.

When I was born, we lived in Pasila, an ugly 70's concrete jungle. I grew up in Munkkiniemi, practically a village of it's own by the sea. My first own home with my ex was in Kontula, a drug area in the eastern parts of Helsinki, with cheap housing. Had my kids while we lived in Puotila, a nicer area in the east, near Itäkeskus and the sea. Moved to Klaukkala for a few years and then to Pakkala after the divorce. Now we live in a nice house in an area close to Paloheinä with my new husband, and we love it 🙂

Helsinki is so many things. It is the biggest city in Finland, albeit only a mid-size town in global scale, the capital city. It has a nice downtown area with green parks and long shore-lines – Helsinki is all around the sea, built on a lot of islands and peninsulas – and sort of ok night-life on three nights of the week, mostly dead the other four. It is at it's best in the summer time, when th city bathes in the sun.

A river flows through Helsinki, the Vantaa River, but it is not as big of a deal as, say, Thames in London, for the river flows through suburbs, fields and these rental garden patches. There's a nice central park – quite different from the one in New York, for our central park is all forest and those garden patches. The central park area stretched all the way to the forests of Paloheinä, where there are the best skiing grounds and sledding hills of the city.

There are some manors and farms with vast fields even within the city limits, like the Tuomarinkylä manor and it's grounds and the biggest horse stables in the city, and Haltiala. Haltiala is vast fields and cows, pigs, sheep, chicken and roosters, and an ice cream stand that can have a line longer than half an hour in the summer time when families flock to Haltiala to see the animals and spend the day out.

Like I said, we live close to Paloheinä, which is also close to Haltiala, and regularily go for walks through the Haltiala fields and the forests by the Vantaa river flowing right next to it. We sometimes walk all the way to Pitkäkoski, where there is one of the many excercise points of the criss-crossing forest paths, a dog park for dogs to roam free inside a fenced area, and a funky twisted tree – the love affair of a birch and a fir tree.

The downtown area evolves around the Central Railway Station and the square next to it (our office is just around the corner from there!), the Stockman (department store) area, and spanning towards Kamppi in the other direction, and the Kauppatori main market square in the other direction. The National Theater is by the railway station, and in the winter time there is an ice skating rink on the square. Not that I'd ever skated there; I'm not much for these winter sports (though I do know how to skate and ski, of course!).

Starting behind Stockman, by the Swedish Theater, the city's main boulevard Eplanadi, or “Espa” reaches out to the Kauppatori. It is lovely in the summer time, with busy people scurrying through, and idle people relaxing on the grassy areas. Tourists taking their photos everywhere you look. I love walking down Espa, with a cappucino in my hand, maybe stopping to sit on a bench to look at the passers-by for a while.

Around Kauppatori things get busy. At the very end of Espa, there's the fountain-statue Havis Amanda, with seals on the edges of the pool – probably every Helsinki-kid has had their photo taken riding one of them at some point of their life. On Vappu, May Day, Havis Amanda the statue girl gets a full wash and a high-school graduation hat at six pm on May Day's eve.

From Kauppatori, there's the Suomenlinna ferry leaving every 20 minutes (in summer time) – Suomenlinna being this fort or citadel built to protect against attacks from the sea, but these days a home for many and a popular outing place for Helsinkians.

The Presidential Palace is right next to Kauppatori. And then there's Katajanokka, like a thumb in the sea, the home of our famous ice breakers, Viking Line cruise ships and the beautiful orthodox Uspenski Cathedral. There's a new big ferris wheel (oh well, scale it: London:Helsinki – London ferris wheel:Helsinki ferris wheel 😉 ) at the edge of Katajanokka this summer. Ships and boats dock all along the shorelines of Helsinki.

There's Senaatintori square on one side, surrounded by university and government buildings, an artisans' market and coffee shops, and the main cathedral of Helsinki, with about a hundred steps leading to it. Senaatintori is a place for all sorts of celebrations, like New Year's for example, and the starting place for parades and such. The church steps are a favorite haunt for university students in between classes, since they are right in the Helsinki University campus.

To the other side of Kauppatori there is the Olympic terminal (built for the Helsinki Olympics in 1952) where the Tallink-Silja Stockholm-going ships dock. From there starts the Kaivopuisto(Kaivari)-Ullanlinna-Tähtitorninmäki area, with rolling grassy hills and rocky slopes on the inland side, with the long shoreline promenade on the sea side. Between there is the narrow road where people ride to show off their fancy coupés and motorcycles. And then there is, of course the legendary Café Ursula.

On the hills of Kaivari people go for picnics and play some ball and spend the day with friends. Especially Vappu, May Day, sees crowds of picnicing people with their white high-school graduation hats, serpentine and bottles of bubbly. I've tried it once, and though it was fun, it's not really my scene – too many people everywhere!

I do love the area on a regular day, though. And my dad lives right there in Ullanlinna nowadays with his wife. Still, I especially much like the Kruunuhaka area behind the cathedral. Funny that I don't have any photos of that area,, except for the part facing the bay between Kruunuhaka and Hakaniemi, but probably that is because I used to roam the streets of “Krunikka” when I was still studying, which was way before the time of cell phone cameras.

Right there in Eira, same area, sort of, there is the nicest fire station of Helsinki, one of the oldest ones too. They have a boat too, that is docked there in Kaivari when not out on an assignment. The Helsinki fire department – the Stadin Brankkarit – is something of an icon of Helsinki, and every year on Helsinki's birthday, the Helsinki Day, the fire stations are open for public. I've been there with the kids a few times too when they were smaller.

A little bit out of the innermost circle, there a fabulous places like the Arabianranta with parks and green areas; the place where the Vantaa river meets the sea. And Mustikkamaa, leading to the Korkeasaari Zoo, which is on an island. Close to where I grew up is Seurasaari, an island and outdoors museum, that used to have a huge colony of mostly tame squirrels. There's still some, but people stopped feeding them because of the rabies risk at some point, and so they're not so friendly anymore.

The number one landmark of Helsinki, if you ask any kid anyway 😉 is of course Linnanmäki, or Lintsi, the amusement park. My grandpa used to be on it's board and so we had more free tickets on our disposal than we could use and so we went there many times each summer when I was a kid. Later on I worked there for a summer. Our girls get to go usually once every summer, or maybe a second shorter visit sometimes with my dad.

As for fun for the bit older, these days we get a whole lot of concerts and music festivals in the city throughout the summer. When I was young, there were none – most artists came as close as Stockholm but didn't cross the bay. Not the case anymore. And then there is the philharmonic orchestra with their Finlandiatalo by Töölönlahti, next to the Opera and the newest addition, the Music hall.

I am not, nor have ever been, a really active concert goer, but I've seen Muse and Linkin Park in Kaisaniemi park right next to the Central Railway Station, Madonna in Jätkäsaari (which now has apartment buildings right there where Madonna once entertained the biggest concert audience in Helsinki history with her Sticky and Sweet), Green Day in Kyläsaari and e.g. Bon Jovi, U2 and Genesis on the Olympic Stadium.

For the culturally hungry there's Ateneum the art museum, Kiasma the modern art museum, the Gallen-Kallela art museum (a bit further away from the center, in Tarvo) and the National Museum, City Museum, Natural History Museum and lots more. I've visited some, but I've still got places to se for the first time too 😉

In the summer time, the city is live, people are out and about, walking, having picnics, hanging out. I like to walk the streets and the parks, sit for a cider or long drink on a sunny terrace, duck into a coffee shop for a cappucino, shop a little, have lunch and cherries at Kauppatori. But in the winter time it is cold and dreary and I have made it down to an art to stay down in the connecting tunnels underneath of the city as much as possible.

[Some pictures of Helsinki in my Flickr album Helsinki – the city I love]

 

Kotimaan kohteet revisited

Kuten aiemmin kirjoitin, kotimaatakin on tullut kuljettua ristiin ja rastiin elämän aikana. Jos kaikki reissut kirjaisi ylös, kirjanhan siitä saisi, mutta otetaan tähän “muutama” parhaiten mieleen jäänyt reissu. Embrace yourself.

Tampere

Kronologisessa järjestyksessä, ensimmäinen reissu, jonka muistan hyvin, tehtiin Tampereelle ollessani kai kuuden, sillä siskoni oli vauva. Kyllähän mekin autolla ajeltiin ja mökkeiltiin ja muuta, mutta ei silloin 80-luvun alkupuolella Tampereelle ajettu puolessatoista tunnissa, eikä junamatka ollut ollenkaan jokapäiväinen juttu minulle. Samassa junassa matkusti myös ystäväperheemme – tarkoituksella vai sattumalta? en tiedä.

Tuo reissu oli ensimmäinen kertani Särkänniemessä. Seuraava taisi olla luokkaretkellä joku kahdeksan vuotta myöhemmin. Sen jälkeen Tampere tuli hyvinkin tutuksi, exäni veljen (joka myös sattui olemaan ystäväni) muutettua sinne yhdeksäksi vuodeksi, ja entisen työnantajani pääkonttorin ollessa Tampereella. Olen myös useamman kerran ajellut sinne tyttöjen kanssa, Särkänniemeen ja kylpylään ja whatnot, sekä monen monet työreissut.

Silti, yhä tänäkin päivänä, eksyn siellä helpommin kuin Lontoossa. Go figure.

Lappi

Merkittäviin kotimaanmatkoihin lukeutuu ehdottomasti vaellusreissu Kevolle ollessani neljäntoista. Siitä kirjoitin oikein tarinankin, nimellä Ili ja Pipe, paluu Kuiville. Isäni ja kummisetäni, joiden kanssa olin tuolloin vaelluksella, olivat aikoinaan tehneet ensimmäisen vaelluksensa Kuiville. Tuo meidän vaellus alkoi Kevon kanjonilta ja puolessa välissä luonnonpuisto-polkua poikkesimme sivuun ja ulos luonnonpuistosta, Kuiville ja eteenpäin Tenojoelle. Neljä päivää, 75km. Tai jotain siihen suuntaan.

Ennen vaellusta vietimme ensin hauskat pari päivää Kulttuurikulkureiden kanssa mm. kultaa huuhtomassa ja (nuoriso) kuljeksimassa pitkin yötöntä yötä niin että vanhemmat kilvan etsivät meitä. Olisi ollut varmaan kotiarestin paikka, jollei oltaisi oltu niin kaukana kotoa 😉 Kulkurit gen2 oli ihan hauskaa porukkaa, joskaan en enää ole kenenkään kanssa tekemisissä lainkaan.

Tuo vaellusreissu on toistaiseksi ainoa vierailuni kesäisessä Lapissa. Pääsiäisiä vietin siellä useammankin putkeen nuorena. Mentiin kolmella bussilla, yövyttiin Muonion koululla, lasketeltiin/hiihdettiin/moottorikelkkailtiin Oloksella, Ylläksellä, Levillä ja sitten tultiin rättiväsyneinä himaan pääsiäismaanantaina. Hienoja reissuja! Niiltä on monen monta muistoa 🙂

Lähimmäs kesäistä Lappia vaelluksen jälkeen pääsin häämatkalla, jolloin ajeltiin Rukalle, ja sitten itäistä Suomea pitkin kotio. Rukalla oli kesäkelkkarata, ensimmäinen kokemukseni sellaisesta. Seuraava oli Pilatusvuorella Sveitsissä, missä mentiin tosikoisen kanssa lahjakkaasti nurin sellaisella…

Kuopio ja Koli

Esikoista odottaessani tehtiin niinikään autoloma itäiseen Suomeen. Käytiin Kuopiossa Puijon tornissa ja vietettiin pari päivää sukulaisissa Vesannolla (siitä paikasta lisää tuonnempana) ja kiivettiin Kolille. Olin raskaasti raskaana, ja hädin tuskin selvisin noususta huipulle. Puijon tornissa olen sittemmin käynyt tyttöjen kanssa keskenäni, ja Kolilla käytiin uudestaan yhtenä kesänä tosikoisen ollessa pieni. Tytöt on tainneet isänsä kanssa vierailla siellä vielä senkin jälkeen.

Kuopio on paikka, johon minä lensin ihan ensimmäistä kertaa yksin. Siis oikeasti. Olin jo kolmenkymmenen, mutta ei minulla ollut ollut mitään syytä ja tarvetta lennellä yksin ennen sitä. Se jopa vähän jännitti. No, sen jälkeen lentäminen on muuttunut aika arkipäiväiseksi touhuksi.

Joensuu

Tämä tuo minut luontevasti Joensuuhun, jossa yövyin ensimmäistä kertaa tuolla jälkimmäisellä Kolin reissulla. Sittemmin olen tehnyt sinne muutamankin työmatkan. Yleensä tykkään kuljeskella ja kuvata duunireissuilla, mutta Joensuu ei muistaakseni oikein houkutellut siihen, vaan käytin ilta-aikani lähinnä shoppaillen ja syöden erinomaista kreikkalaista ruokaa.

Vaasa ja Kokkola

Exän ädin puolen suku on Kokkolasta, joten siellä käytiin, no, toisinaan. Kerran tuollaisella reissulla yövyttiin Vaasassa, missä vietiin lapset Wasalandiaan ja kylpylään, missä oltiin myös esikoisen ollessa nelikuinen. Mummini oli Vaasasta kotoisin, ja isoäitini äiti. Joten tunnen jonkinlaista lukkarinrakkautta tuota kaupunkia kohtaan 🙂 Kumpaankin kaupunkiin olen sittemmin tehnyt myös työmatkoja, joilla olen kuvaillut paikkoja rauhassa vähän enemmänkin.

Muumimaailma, Yyteri ja Ähtäri

Esikoisen ollessa vajaa parivuotias ajeltiin ensin Naantaliin (tai oikeammin, hotellimme oli Turussa) ja käytiin Muumimaailmassa, ja siten länsirannikkoa Poriin niitä Yyterin dyynejä katselemaan, yhä ylös Vaasan kautta koukaten Ähtärin eläinpuistoa katselemaan. Yövyttiin jonkin seurakunnan mökkikylässä jossain siellä päin, ja hypittyäni pihalla olleella trampoliinilla lähtöaamuna tiesin olevani raskaana. Myöhemmin mökillä tosikoinen ilmoitti itsestään haamuviivalla raskaustestissä.

Muumimaailman Nipsu on jotenkin ihana, Haisuli ei halunnut antaa esikoisen halata vaan juoksi karkuun, ja “Muikkuna” eli Nuuskamuikkunen oli hukassa suurimman osan päivää, kunnes löytyi rantakallioilta kitaraa soittelemasta. Yyteri oli hieno dyyneineen. Ähtärin eläinpuisto oli kiva, Poliisimuseo pieni mutta mainio. Esikoinen taisi eniten tykätä leikkialueen pomppulinnasta 😉

Kajaani

Kajaaniin tein työmatkan loppuvuodesta 2010. Helsingissä oli meneillään superluminen talvi, Kajaanissa ei ollut lunta vielä nimeksikään. Jäätävän kylmä siellä kylläkin oli, ja kaikki oli jäisessä huurteessa. Muistan kuinka astuessani lentokoneesta, pohdin että maisema oli kuin leffasta Day After Tomorrow.

Oulu

En tiedä, olinko ollut Oulussa, mistä ukkini oli kotoisin, ennen ensimmäistä työmatkaani sinne. Viime vuosina kuitenkin se on tullut enemmän kuin tutuksi. Parhaimpina aikoina ravasin siellä kerran kuussa. Olen ollut Oulussa 30 asteen pakkasessa, aurinkoisessa syyssäässä, lämpiminä elokuun päivinä, joen tulviessa, sateisina kevätpäivinä…

Sään ollessa tarpeeksi mukava, olen kulkenut ottamassa kuvia mm. Hupisaarilla. Olen käynyt Pohjois-Pohjanmaa maakuntamuseossa, joka oli varsin kiva paikka. Olen ostanut savustettuja mateita kauppahallista ja syönyt fantastista kultaotsa-ahventa El Torossa. Ja shopannut. Ensimmäisen (sen leikkauksen myötä umpeutuneen) napakoruni otettu eräällä Oulun reissulla (olen alkanut päätyä siihen, että haluan sen uudestaan, mutta ehkäpä tällä kertaa laitatan sen ihan tässä kotinurkilla 😉 ).

Vesanto-Tervo

Isäni isän suku on sieltä Savon syövereistä. Tervo-Vesanto-akselilta. Faijalla oli tapana ottaa minut ja/tai systeri mukaan sukujuhliin, ja niinpä tutustuin maitotilallisiin pikkuserkkuihinikin, jotka eivät ole ihan lähimpiä elossa olevia sukulaisia, mutta eivät kovin kaukaisiakin. Neljänsiä serkkuja 😉

Tuolla alueella olen ajellut paljon, niin itsekseni kuin faijan ja tyttöjen ja exän ja nykyisen miehen kanssa. Monesti ollaan oltu siellä yö tai kaksi samalla kun on reissattu vähän muutenkin. Viimeksi viime syksynä kaksistaan miehen kanssa poikettiin iltapäiväksi matkalla Kuopiosta kotiin. Kun ensin oli syöty paistettuja muikkuja Tervossa laiturilla.

Visulahti

Kovin monta kesämaa-matkaa ei olla tehty, mutta kesällä puoltoista vuotta ennen eroa ajelin tyttöjen kanssa keskenäni ensin exän vanhempien mökille Jyväskylän lähelle, sitten Kuopioon ja Vesannolle, sieltä Visulahteen pariksi yöksi niin että oli kokonainen päivä aikaa seikkailla dinojen joukossa ja ajaa cartingia ja uida hyisissä uima-altaissa. Lähtöaamuna kierrettiin vielä automuseo ja vahakabinetti. Kotimatkalla poikettiin mutsin luo Lahteen, missä hän vielä silloin asusti.

Lahti

Lahti on paikka, jonka muistan lähinnä siitä, että siellä kaupat sulkeutuvat jo viideltä lauantaina. Näin opin, kun kuoromme äänitykset siellä päättyivät vähän ennen viittä ja kuvittelin heittäväni pikaisen shoppailukierroksen ennen siirtymistä mutsille yöksi. Pikainen toden totta, sillä ehdin kai yhteen kauppaan viisi minuuttia ennen kuin se meni kiinni.

Lahdessa on kaunis satama-alue, ja kiva puisto isoine suihkulähteineen. Ja siellä voi ajaa mistä tahansa pisteestä A pisteeseen B viidessä minuutissa. Eikä sieltä ole pitkä matka Heinolaa, missä kerran käytiin katsomassa Sound of Music kesäteatterissa.

Lappeenranta

Jokunen työmatka, pari yöpymistä matkalla Viipuriin tai sieltä pois. Viipuri-pienoismallia olen känyt ihmettelemässä monta kertaa, shoppaillutkin vähäsen, ja kulkenut läpi historiallisen alueen hyytävässä talvisäässä, jäätävässä tuulessa. Faija myös vietti osan armeija-ajastaan siellä, joten ne parakit on tietenkin myös tsekattu 😉

Kotka ja Hamina

Etelä-rannikon itäpuolen kivoimmat kaupungit. Kotkassahan käytiin viime syksynä miehen kanssa extempore matkalla Kouvolasta kotiin. Siellä on kiva puistikko ja hyvä kiinalaista/thai-ruokaa. Haminassa vierailin vanhempieni kanssa muutamankin kerran. Siellä on ne kivat rengaskadut 😀 Ja RUK, jota tietenkin olen käynyt pällistelemässä, viettihän isäni siellä aikoinaan tovin ja toisenkin.

Porvoo

Vanha kaupunki. Linnamäki. Joki. Jokivarren pienet kahvilat ja ravintolat. Porvoo on niin lähellä, että sinne ajelee vaikka työpäivän päätteeksi iltaa viettämään. Ja monesti on lähdettykin. Illaksi, päiväksi, milloin mitenkin. Työpäiviäkin yhteen aikaan vietin siellä, lähellä Brunbergin tehdasta, mistä sitten toin kotiin herkkuja silloin tällöin.

Tammisaari

Luultavasti, jos minun pitäisi valita jokin muu asuinpaikka Suomessa, valitsisin Tammisaaren. En osaa edes täsmälleen sanoa, mikä minua siinä viehättää niin paljon muita (merenranta)kaupunkeja enemmän, mutta viehättää. Toissakesänä lähdettiin miehen kanssa Tammisaareen extempore ja päädyttiin miehen tuttavien saareen kyläilemään ja lopulta yöpymäänkin ukkosen yllättäminä. Tammisaaren kaupoissa on hyvä valikoima ja ranta-alue on kaunis kuin mikä 🙂

Lehmonkärki – Asikkala

Lehmonkärki on lomakylä Asikkalassa, upeissa harjumaisemissa. Olen viettänyt siellä erinäisiä työhön liittyviä yön-kahden reissuja eri vuodenaikoina.

Turun saaristo

Viime kesänä tehtiin road trip – minä, mies ja kaikki tyttäret – Turun saaristoon. Ajeltiin saaristokierros, yöpyen matkalla Korppoossa. Tuo saaristo on kyllä kaunis! Kaipaan niin päästä välillä setäni saareen, jossa joitakin hetkiä vietin lapsena ja nuorena minäkin (silloin se vielä oli isovanhempieni saari).

Onhan noita. Monen moni paikka jää vielä ulkopuolellekin. Päälle vielä luonnonpuistot sun muut sellaiset – Luutasuo, Torronsuo, Helvetinjärvi, Lemmenlaakso, Nuuksio… Niistäkin saa ihan oman tarinansa joku kerta 😉

 

Search engine terms top 5

Used to do this in my old blog approximately yearly. I check out the search terms for my blog more frequently than that, but I used to write a blog post every now and then. Haven’t done it even once while having my blog here on our own server – simply because for some unknown reason I haven’t had the statistics for a long time. WP-admin has only shown me unknown search terms so far. But now, after all this server struggle, it started working. Just like that. So, time for a little review 🙂

All time top five serach terms for posts on this server – 118 posts, 16 of them in English, since Jan 2013:

1) Sulfaatiton (sulfate-free – oh, don’t ask me why I’m writing this in English even though most search terms & results are in Finnish…), eri kombinaatioissaan, search result hit being “Sulfaatiton sopii kaikille“, which currently is also the Top 1 post in the Top posts list

2) OBH Nordica blender +/- a word or two. Referred post would be the R.I.P. OBH Nordica blender, story (in Finnish) of the blender that died

3) Akustikusneurinooma (acoustic neuroma) and variations. Obviously, searches of this can end up on multiple different pages or Home of my blog site, The Healing Diary being more than just a post; it is my full neuroma story.

4) Maanantaiaamu (Moday morning). Seems I am not the only one with Monday morning troubles 😛 This search can lead you to any of these three posts.

5) Actually, the rest of them are a tie. A bunch of funky search terms, like kello bhut, polaki pajupillissä or libexec.backboardd (don’t ask, I don’t know). And then some that actually make sense, like vartiosaaren huvilat, stephen kingin kuuluisimmat teokset and andalusianrottaterrieri luonne. And then a couple that were supposed to end up in my husband’s blog “terminal prompt”, running on this same server, except that it’s not running right now (how to update terminal prompt openbsd).

As for the old System Failure for the Masses, it is sill up and running and served as a temporary posting platform while we were having server probs, and is my vast blog archive, of course! It still gets quite a lot of traffic, living its own life in the Interwebs. For the past year, the top five has been:

1) tulistuva lapsi (child with a flaring temper) / impulssikontrollihäiriö (impulse control disorder), which basically lead to the same theme of posts.

2) kolibri (humming bird, referring to my tattoo)

3) pun intended

4) lumierä (has to do with snow, but really means losing without scoring in e.g. table tennis)

5) Jaha, can’t pick out any winners out of the rest of the stuff again, so a few examples on the funniest search terms here: tamagotchien yhdistäminen, talvella tansseihin toppahousuissa, hondan autoradio arpoo kanavaa jatkuvasti, robinin nimmari ja pelleasut. Oh, the list is long, but I’ll leave it at this this time!