Minulla piti olla viikonlopun mittainen reissu, mutta se peruuntui. Lapsille oli kuitenkin jo alustavasti sovittu hoitoa tämän ajaksi, joten tylysti käytin sitä hyväkseni ja pidin vähän vapaata. Omistin eilisen päivän (heti lasten viennin jälkeen) vain itselleni. Nautiskelin olostani ja vapaastani – ja tänään saan siitä vähän kyllä maksaa sitten, kun kaivoin esiin tuon laskupinon 😉 Olisi pitänyt maksaa laskut ensin ja hemmotella itseään vasta sitten 😀

 

Aloitin shoppailulla, naturally! Menin vaihteeksi Selloon, missä ensitöikseni sattumalta törmäsin yksiin ystäviini ja juteltiin tuokio. Sen jälkeen kuljeksin kaupoissa useamman tunnin ja matkaan tarttui mm. pitkä- ja lyhythihaiset tunikatyyliset puserot (joista ainakin pitkähihaista lapussa mekoksi tituleerattiin – hah, hyvä kun pepun peittää!), pitkähihainen bolero ensisijaisesti viikko sitten ostetun mekon (löysin sen etsimäni mekon siis viimein) kanssa käytettäväksi, lyhyet trikoot tanssitunneille, Douglas Adamsin The Ultimate Hitchhicker’s Guiden (sisältää kaikki sarjan kuusi kirjaa yksissä kansissa) ja ostinpa lapsillekin sukkia ja pikkupöksyjä 😉 Ja voi miten paljon kaikkea ihanaa jäi vielä kauppoihinkin! Kun olis enemmän sitä rahaa…

 

Kaupathan alkavat jo olla täynnä kevätvaatteita ja vähän kesäkin. Ja siitäkin huolimatta, että aamulla maa oli valkoinen (mutta suli päiväksi) ja että illalla juoksin lenkkini lumisateessa, joka jälleen illan kylmetessä oli alkanut jäädä maahan täällä päin maailmaa

,

 

luotan siihen, että tänäkin vuonna se kesä vielä tulee. On se tullut aina ennenkin. Viisi vuotta sitten maa oli umpijäässä vielä tähän aikaan – muistan sen, koska tasapainoilin puistossa esikoiseni kanssa, maha jättisuurena tosikoisen kanssa. Ja huhtikuun toinen päivä katselin kättärin ikkunasta lumipyryä. Mutta silti silloinkin tuli kesä, ja jollen aivan väärin muista, se oli pitkä ja lämmin.

 

Siihen luottaen, uskoen ja toivoen, ostin itselleni eilen uudet bikinitkin. Ja hame-shortsit. Ostinhan minä uudet bikinit viime kesäksi, mutta niin paljon on tuo lenkkeily viime syksystä alkaen tehnyt, että nehän olivat jo tuolla kanarialla lokakuussa liian isot! Sieltä en silti ehtinyt katsella uusia kivoja, mutta nyt sellaiset silmiini Stadiumissa osuivat:

 

Jep, okei, en sitten ihan pelkkää bikinikuvaa tähän laittanut, tämä sentään ON netti, joten kuvitelkaa ihan keskenänne noiden bikinien alaosa, kuvassa yläosan kaverina ne uudet shortsit 😉

 

Kauppareissullani istuin peräti sen aikaa, että söin vähän sushia myöhäiseksi lounaaksi. Kotiin tultuani (ruokakaupan kautta) söin siis vähäsen ja sen jälkeen piti tietenkin vielä sovitella kaikki uudet ihanuudet kertaalleen ja sitten lähdin sinne juoksemaan. Lumikuorrutuksen siellä tosiaan olisi saanut, jollei itse olisi ollut niin lämmin.

 

Lenkin, venyttelyn ja suihkun jälkeen loppuillan agenda olikin sitten tämä:

 

Valmistin itselleni ihanan tapaslautasellisen, oli brietä, juustotäytteisiä oliiveja, grillattuja maa-artisokan sydämiä, kylmäsavukinkkua, edam-juustoa, salaattia ja viininrypäleitä. Olin ajatellut juoda siiderin, mutta lautanenhan ihan huusi punaviiniä kaverikseen! Vähän teki pahaa avata kokonainen punkkupullo yhtä lasillista varten (kyllä se todellakin siihen jäi), mutta voi voi. Kaveriksi näille siis vielä tuo kesken oleva kirja ja sohvan nurkkaan. Ei ehkä terveellisin mahdollinen asia lenkin jälkeen, mutta so what. Tunnin ehdin siinä lukea, kunnes mies tuli kotiin, mitä seurasi bikinikierros ja, niinno, lapsethan eivät olleet kotona ja…

 

Kohtalaisen aikaisin siitä nukkumaan silti suoriuduttiin. Avasin silmäni seuraavan kerran auringon noustua, tai oikeastaan raotin niitä aavistuksen löytääkseni silmälappuni. Laput silmillä jatkoin unta ja puoli yhdentoista aikaan viimein heräiltiin. Ihanaa, nukuin hyvin! Jo toisen yön putkeen, wow! Mies meni keittämään kahvia ja minä, hyvästä yöunesta huolimatta raahauduin perässä. Olen pyjamani hassun ankan kaksoisolento aamulla ennen kahvia:

 

 

Nyt on mies jo lähtenyt takaisin raksalle ja minulla olisi ToDo-listalla niiden laskujen maksamista (hiukan pelottavaa eilisen jälkeen…), pyykkien laittoa, tiskaamista ja suihku. Noista taidan ehtiä vain suihkun ennen kuin pitää hakea ne muksut kotiin. Back to reality.

Jäisiä lumikiteitä vihmoi vasten kasvojani, kun kuljin aamulla Skattalla kohti päivän "risteilyä". Minä ja sadat muut. Oli aika risteillä teknologioiden ihmeellisessä maailmassa, oli DevDays2008 Marina Congress Centerissä. Ammattitapahtuma ja ilta viihteellä. Hyvä aikomukseni oli lähteä kotiin noin yhdeksän aikaan, tapahtuman päätyttyä virallisesti. Mutta jossain vaiheessa iltaa se muuttui suunnitelmaksi ehtiä viimeiseen dösään. Ja jossain vaiheessa iltaa huomasin jo vastaavani työkaverin huolehtivaiseen kysymykseen kotiinpääsystäni, että kyllä taksi vie.

 

Ja veihän se, tai oikeammin tästä näkökulmasta toi 😉 Mutta jääkidetuiskun ja taksin väliin mahtui paljon, mm. toinenkin taksi.

 

Päivä tapahtumassa oli suurimmaksi osaksi antoisa. Raskasta se tosin on istua seminaarissa, kuuntelemassa luentoa toisensa perään, etenkin kun kahviakin oli tarjolla vain aamulla ja seuraavan kerran vasta puoli neljältä! Olihan se päivä pilkottu mukavasti sinänsä, kyllähän sitä nyt aina tunnin jaksaa putkeen kuunnella, etenkin kun asia on mielenkiintoista. Tuli kuunneltua vähän MOSS-juttua ja vähän Silverlight 2 -juttua (jee, lempilapseni ovat nyt yhdessä, kun silverlightia saa tämän version myötä mossiinkin, siitä luultavasti ajallaan toisessa blogissani, jahka ehdin asiaa testaamaan).

 

Ehdin myös jutella mielenkiintoisia asioita kollegojeni, asiakkaitteni ja microsoftilaistenkin kanssa. Ja hauskaa oli myös löytää sieltä vanha luokkakaveri tuolta parinkymmenen vuoden takaa 🙂 Siinä hänen kanssaan jutellessa hujahtikin aika niin, että säästyin viimeisen session arpomiselta (viidestä vaihtoehdosta kolme olisi kiinnostanut yhtä paljon), sillä en sitten päätynyt jutteluiltani niistä yhteenkään…

 

Asiaosuuksien jälkeen oli vuorossa illan viihdeosuus. Oli hyvää ruokaa ja juomaa ja mukavaa jutustelua työkavereiden ja vähän muidenkin kanssa ja jossain vaiheessa lavalle tuli Indica

soittamaan, joten tulihan siinä sitten tanssittuakin. Niin monta kameraakin siellä kävi, että saa nähdä mistä juutuubista sitä vielä itsensä löytää 😉

 

Meillä (siis meidän lafkasta) oli (melkein) kaikilla päällä meidän upouudet teemateepaidat, joiden rinnuksilla lukee Ratkaisija:

ja siitäpä sai kyllä sitten jutunjuurta kuulla pitkin iltaa… (ja jonkin verran jo päivälläkin). Kaipa se oli tarkoituskin, mutta jossain vaiheessa iltaa, kun tuo it-väki alkoi jo olla sellaisessa pienessä pöhnässä, alkoi tuntua siltä, ettei tuo teksti ole maailman fiksuin valinta, jos aikoo tanssia läpi yön. Nimittäin niitä ratkaisuja alettiin kovasti haluta moneen muuhunkin asiaan kuin sharepointiin ja silverlightiin 😉 Muutama kävi jo niin päällekäyviksi, että katsoin viisaimmaksi paeta osastoni miesten turviin – omista pidetään meillä kyllä huolta. 

 

Lähdettiin siitä sitten Kalleen jatkoille (sillä toisella eikun ensimmäisellä taksilla), me ja moni muu harva ja valittu 😉 ja siellä se varsinainen tanssii Sannan kanssa eikun tanssii aamuun asti alkoi. Siellä kuulemma kuuluu tanssia pöydillä ja penkeillä, joten sitäpä sitten ja olipa kivaa 🙂 Tosin jouduin myymään sitä ei-oota muutamalle viisastelijalle, jotka yrittivät perätä Ratkaisijalta ratkaisuja ties mihin parisuhde- tai -suhteettomuus-ongelmiinsa 😛 Noo, ihan harmitonta vihjailua se oikeasti oli ja hauskaahan se on huomiota saada!

 

Kolmen aikaan yöllä sitten suuntasin kotia kohti sillä toisella taksilla ja olin tulla merisairaaksi siinä kyydissä, kun se oli sellainen pumppaaja-kuski ja meno vähemmän smoothia… Aamulla soi kello puoli seiskalta, kun esikoinen piti saada koulutaksiinsa vartin yli. Arvatkaa vaan nousinko? NO EN! Sitä varten meitä on kaksi; sai mies hoidella tyttären koulutielle tänä aamuna ja minä vedin laput silmille ja jatkoin unia vielä hyvän aikaa.

Aamulla työmatkalla huomasin, miten mieleeni putkahteli äitini, mummini ja isoäitini ohjeita siitä, miten naisen tulisi olla – jäi siis näemmä pyörät päässä pyörimään 😉 Ohjeita, joita jo jonkin verran olen siirtänyt jälleen seuraavalle kasvavalle naissukupolvelle. Ohjeet, jotka ovat yhtä ajattomat kuin naiseuskin, vaikka ajat ja tavat muuttuvatkin. Ei mitenkään tärkeysjärjestyksessä, vaikka ovatkin numeroidut.

 

1. (hieno) nainen ei tuoksu kuin korkeintaan vähän hajuvedelle (minä tosin en nykyisin yleensä sitäkään, sillä yksi jälkimmäisen raskauden tuomista pysyvistä fysiologisista muutoksista palelun ja alhaisen verenpaineen lisäksi on nenän hajusteherkkyys – käytän siis lähes ainoastaan hajustamatonta kosmetiikkaa)

2. vatsa sisään, hartiat taakse, eli ryhti suoraksi (erityisen vaikea ja pitkä taival, mutta niin palkitsevaa huomata, että se on jo vuosikymmenet tapahtunut luonnostaan)

3. istu aina jalat yhdessä (tai ristissä, ja niin minä istun oikeastaan aina)

4. kävele lyhyitä askelia (noh, korkokengillä ei paljon harpota 😉 )

5. siivoa suusi eli puheesta pois kaikki rääviydet ja kiroilu

6. yleiset käyttäytymissäännöt kunniaan: syö pieniä paloja kerrallaan, älä puhu ruoka suussa, kyynärpäät pois pöydältä, älä keskeytä toisen puhetta, katso silmiin puhuessasi, vastaa kun sinulle puhutaan, ole kohtelias jne.

7. ole luonnollinen, ei mitään turhaa keimailua, niin sujuu luonteva flirttikin kuin itsestään, enempiä yrittämättä

8. näytä huolitellulta, siis ei yliampuvalta, vaan huolitellulta (muista siis katsoa peiliin ennen kuin lähdet kotoa, ettei tarvitse pikaharoa hiuksia kuntoon työpaikan hississä…)

9. anna miehen ojentaa takki yllesi (eikä kuten minä 4v: tempaisin takin kaverini isän käsistä tiuskaisten että osaan minä itsekin!) ja avata ovi ja päästää edellä ja muutenkin olla sinulle herrasmies

10. naisella on muodot: lantio ja vyötärö sekä tietenkin jonkinkokoiset rinnat, eli vaikka olisi hoikkakin, ei pidä olla tasapaksu tikku

 

Näillä mennään, noin ulkoisesti ja vähän sisäisestikin 🙂 Ja tokihan tähän päälle vielä se oma valovoimainen luonne ja sisäinen kauneus, jotka sinänsä ovat tietenkin kaikkea ulkoista tärkeämmät. Mutta ilman pientä ulkoista apua, ne jäävät kovin herkästi piiloon ja huomaamatta.

Kuten Tepu vieraskirjaan kirjoitteli, löytyy tätä naisväkeä tästäkin taloudesta monessa eri koossa. Eilisen naistenpäivän kunniaksi tähän pieni läpileikkaus siihen, millaista naisväkeä täällä asuu.

 

Kaksi kolmesta lukeutuu vielä tyttökategoriaan. Esikoinen, joka etenkin on kovin tarkka siitä, ettei ole enää muksu eikä skidi tai muukaan sellainen, joksi äiti aina välillä erehtyy kutsumaan, eilen aamusta totesi myös, ettei ole nainen vaan tyttö. Nimittäin kun iskän tuomista tulppaaneista puhuttiin, sanoin minä miehen tuoneen kukat meillä, perheen naisille, korjasi esikoinen vikkelästi, että eikun äiti sinulle, me ei vielä olla naisia vaan tyttöjä. Aivan oikeassahan tytär sinänsä on 🙂 Tyttöjäpä hyvinkin, mutta naisiksi kasvamassa.

 

Aikoinaan, kun minulla ei vielä ollut lapsia, tuli joidenkin kanssa juttua lapsista ja sukupuolista. Aina sai kuulla, miten tytöt olisivat helpompia ja rauhallisempia lapsia kuin pojat. Jo silloin rohkenin tuota epäillä, oman lapsuuteni muistaen, nyt voin jo faktana kaikille vastata, että tyttöjäkin on monenlaisia. Meillä asustaa kaksi äitiinsä tullutta vilkasta poikatyttöä, jotka leikkivät yhtä lailla autoilla kuin bratzeilla, dinoilla ja legoilla kuin poneilla ja littles’t pet shop -eläimillä. Monipuolisesti kaikkea, mutta vauhtia riittää aina.

 

Sellainen olin minäkin. Monipuolisesti vähän kaikenlaisia leikkejä ja parhaita ystäviäni ovat olleet pojat ihan yhtä lailla kuin tytöt. Minulla ei ole koskaan ollut mitään "yäk, poikia!" -vaihetta, päin vastoin kun kavereillani oli, olinkin ennemmin kaveria niiden poikien kanssa 😀 En lapsena juurikaan tykännyt pitää hameita, sillä ne olivat vain tiellä, kun piti voida kiivetä puihin ja katoille ja muurien ja aitojen yli ja pelata ja möyrytä. Landellakin olin enemmän puussa ja katolla – ja vedessä – kuin jalat maan kamaralla. Kuten omatkin tyttäreni.

 

Varhaisteininä minussakin kuitenkin alkoi heräillä se orastava nainen. Kahdentoista vanhana aloin meikkailla (ja kiitos äiti, että opetit silloin minut tekemään sen kauniisti sen sijaan että olisit kieltänyt sen niin nuorelta!) ja kiinnittää huomiota ulkonäkööni. Muistan myös lempihameeni – juu, sellainenkin minulla yhteen aikaan yllättäen oli – ja kuinka pidin itseäni kovin hyvän näköisenä se päällä. Ehkäpä olinkin, ainakin sain silloin(kin) poikien päät kääntymään – mihin on pakko todeta, että saan kyllä yhä miesten päät kääntymään 😉 Olen aina saanut.

 

Minähän olin vasta neljäntoista tavatessani kuusi vuotta itseäni vanhemman nykyisen mieheni. Naisistumiseni alkumetreillä. Ja kuudentoista, kun aloimme seurustella. Jälkeenpäin ajatellen, se keskeytti jonkin vaiheen villistä ja vapaasta nuoruudesta ja ehkä se on joissakin vaiheissa vähän lyönyt takaisinkin, mutta mieheni on loistotapaus. Hän on kestänyt jo montakin kriisiäni ja auttanut olemisellaan minua kasvamaan. Ja mikä upeinta, hän osasi upeasti tuoda kukkaan puhkeavan naiseuteni.

 

En minä edelleenkään pidä itseäni minään sellaisena supernaisellisena, jos sen mittari on tietynlainen pukeutuminen, pitkät huolitellut kynnet, you know, the blonde-stuff. En minä ole käytökseltänikään edelleenkään mikään supernaisellinen, jos sen mittarina pidetään sitä, että kiljuu apua hiiren nähdessään tai hakee miehen apuun heti kun pitäisi kantaa jotain raskaampaa tai tehdä jotain perinteisesti "miesten juttuja". Minä teen sen minkä mieskin, toisinaan jopa paremmin 😉 Minä olen myös töissä tyypillisellä miesten alalla, pitää olla aina vähän tougher pärjätäkseen. Ja minähän olen.

 

Mutta nainen olen silti, isolla ännällä. Nykyisin ehkä entistä vähän enemmän myös pukeutumisessa, kun pidän sentään hameita ja mekkojakin ja käytän melkein aina korkokenkiä. Mutta ei se niinkään ole se juttu. Vaan se on paljon enemmän jotain sisäistä. Sanoipa kuka hyvänsä mitä hyvänsä, pojat ja tytöt, miehet ja naiset, eivät ole samanlaisia vaikka samanlaisiksi kasvatettaisiin. Se y-kromosomi sisältää enemmän kuin tutkijoillekaan selviää. Se sisältää ne miehiset vaistot, jotka saavat miehen suojelemaan perhettään ja italialaisen ystäväni toteamaan, ettei hän antaisi minun käydä töissä, jos olisin hänen vaimonsa. "Kanna minut metsään…" 😉

 

Yhtä lailla naisella on naisen vaistonsa, jotka tulevat geeneistä asti. Eikä niitä tarvitse piilottaa tai lakkauttaa vain pärjätäkseen naisena tässä perinteisesti miehisessä maailmassa. Niillä ja niiden kanssa voi ola yhtä vahva ja vahvempikin kuin miehet. Tasaveroinen ja tasa-arvoinen, olematta tasapäinen ja samanlainen. Naiseus on sitä, että antaa miehen olla mies. Ja mieheys on sitä, että antaa naisen olla nainen. Ne tasapainottavat ja täydentävät toisiaan – ja niinhän tämä on tarkoitettukin olemaan. Siksi meitä on kaksi sukupuolta. Tai siksiKIN 😉

 

Kysymyshän on oikeastaan eniten siitä, miten sinua kohdellaan. Ihminen, nainen tai mies, määrittyy sen mukaan, miten muut häntä kohtelevat. Jos kohtelu on ristiriidassa sen kanssa, mitä ihminen on sisäisesti, tulee ongelmia. Mutta kun kohtelu tukee sisäistä minää, tulee loistavia ja terveitä miehiä ja naisia. Naiseksi kasvaminen alkaa tuolta tyttövaiheesta ja minusta on upeaa nähdä, miten mieheni, jolla on ollut tärkeä osa minun poikatytöstä naiseksi kasvamisessa, kasvattaa nyt tyttäristään naisia. Ja minä tietenkin parhaani mukaan myös. Sekä esimerkilläni että tukien heidän omaa orastavaa naiseuttaan.

Toivotan näiden mieheltäni ja ystävältäni saamieni tulppaanien ja ruusun myötä hyvää naistenpäivää

 

 

kaikille teille upeille naisille, jotka tämän luette! Muistakaa, että on hienoa olla Nainen 🙂