Talviturkki taivaan tuuliin

[17.7. klo 14]

Olin katsonut illalla sääennusteen ja sanonut tytöille, että landelle pitää pakata lämmintä mukaan, niin heinäkuun puoliväli kuin onkin. Aamulla faija vahvisti komennon: due to the pohjoistuuli, landella on koleaa. “Olisitko osannut varautua ilman viestiänikin,” kysyi isä kun päästiin landelle saakka. “Jep, olin katsonut säätiedot.” “Niin, kyllähän sä tämän paikan tuuliolosuhteet jo tunnet.”

Tunnen, hyvinkin. Ollaanhan siellä missä vietin kesät järestään jonnekin sinne murrosiän kynnykselle saakka. Sille kynnykselle, jolla esikoinen nyt seisoo. “Mä haluun vaan nukkua.” “Mä haluun vaan kuunnella musaa.” “Onks pakko lähtee teidän kanssa jollekin tyhmälle viinitilalle?” Ei sillä etteikö tytär, ja kaikkikin tyttäret mitä siihen tulee, viihtyisi täällä. Se vaan on niin sitä. Ja pientä omien siipien kokeilua nukkumalla yksin “Koppelossa”, sellaisessa pikkumökissä.

Viisihenkisen perheen pakkaaminen autoon on yhtä pitkää kuin leveetä, joka kerta. Ja mukava pikku-Hondani tuntuu yhtäkkiä aivan liian pieneltä perheautoksi, kun takaluukkuun hädin tuskin mahtuu kaikku se tavara, jonka joukkiomme tarvitsee vaivaiselle parin päivän landereissulle. Ei meillä sen enempää kuin kassi per naama, kylmälaukku ruuille, korissa kenkiä ja takkeja, ja miehen kalastusvälineet. Osasyy tavaramäärään kyllä tämä Suomen suloinen kesä, jonka kanssa ei voi heinäkuuhunkaan luottaa.

Noin tunti aiottua myöhemmin, kauppareissun ja siskon luona pyörähtämisen jälkeen, saavuttiin eilen tuuliselle landelle. Kuulemma ensimmäinen pohjoistuulipäivä koko kesänä. Figures.

Laitettiin iltapäiväkahvit pöytään ja todettiin saman tien olevamme lounasnälkäisiäkin, joten mies grillasi pari pakettia makkara, että selvittäisiin iltaan ja illalliseen saakka. Ja sitten saikin tosiaan enstöiksensä vaihtaa farkkushortsit pitkälahkeisiin ja vetää hupparin topin päälle. Stadissa ei ollut ihan yhtä vilpoista.

Loppupäivä luikahtikin siinä sitten ihan itsekseen iltaan. Mies jeesaili faijaa vajan siivouksessa, tosikoinen lämmitti faijan kanssa saunaa – se on siinä hommassa jo ihan pro, kun on pienestä saakka sitä vaari kanssa tehnyt; esikoistahan siis ei kiinnosta – esikoinen ja keskimmäinen nuhjasivat kai sohvalla enimmäkseen laulaen 1D-biisejä acapellana kun kännykät on täällä heiltä kielletty ;) ja lueskelivat iltiksestä juttuja isoäidistäni.

Iltasella se sauna oli viimein lämmin. Tuon kertalämmitteisen kiukaamme lämmitys on siis oikeasti pieni taitolaji, ja yli kahden tunnin homma. Teiniä ja esiteiniä ei sauna kiinnostanut, mutta me muut saunottiin kyllä. Tosikoine. tapansa mukaan ensin isoäitini kanssa ja sitten jatkoi vielä vaarinkin kanssa. Minäkin heitin viimein talviturkkini. Ei se vesi kovinkaan kylmältä edes tuntunut, 21 astetta mittarin mukaan, eli taisi siinä iltasella olla lämpimämpää kuin ilma.

Iltasella, myöhäisen illallisen jälkeen, tosikoinen vielä heitteli vähän virveliä laiturilta, ilman suurempaa kalaonnea. Tänään kalaneiti puhui vaarin ympäri lähtemään veneellä tuuliselle järvelle virvelin kanssa. Tuolla ne jossain soutelevat, varmaankin jossain vähän tyynemmäss lahdenpoukamassa. Alkaa olla jo nälkä, lounaan paikka. Ja sinne viinitilallekin oli tarkoitus mennä käymään. Mutta mikäs kiire meillä tässä?

Jaa, juuri lipuivat rantaan. Vailla saalista. Illalla uusi yritys kun järvi on tyynempi.

[17.7. klo 20:30]

Minähän tietenkin taas unohdin, etten juuri nyt jostain asetuksillisista syistä saa julkaistua mitään muualta kuin kotiverkosta, eikä VPN-yhteyskään aukea. Joten jatketaan samaan, julkaisen huomenna himassa, ja toivon mukaan mies saa asian korjattua ennen lähtöäni mutsin luo.

Lounas valmistui ajallaan. Isoäitini, jonka piti vaan relata meidän ollessa landella, ei tietenkään kuitenkaan osannut pysyä koko aikaa poissa keittiöstä, vaan teki meille ihanaa suppilovahverokastiketta ja kukkakaalia, minun hoitaessani muun ruuanlaiton. Tiskien äärestä talutin hänet pois, kuten eilenkin, jolloin isoäitini kysyi: “No mitä ihmettä mä nyt sitten teen?” Mihin mies vastasi: “Juttele vaikka mun kanssani.” Ja niin isoäiti tekikin, ja minä ja tytöistä kaksi hoidettiin tiskit.

Lounaan jälkeen minä, mies ja isoäiti ajeltii Lohjansaareen Alitalon Viinitilalle, missä valmistetaan erilaisia Seitsemän veljeksen nimiä kantavia viinejä omenasta ja valkoherukoista ja karviaisista ja muista. Tilan isäntä tuli kahviossa kättelemään ja esittelemään viinejä, ja isoäiti ja mies ottivat lasilliset Juhania, puolikuivaa mustaherukkaviiniä. Minä the kuski tyydyin isoon vesilasiin ja pariin maistiaissuulliseen tuota herkkua, jota ostettiin mukaankin pari pulloa, keralla mm. kuivan Viiderin, valkoherukkasiiderin.

Takaisin palattuamme aurinko oli jo siirtynyt vastarannan metsän yläpuolelle, iltalaskua kohti. Istuskelen partsilla auringossa ja yritän päättää onko auringon lämpö tarpeeksi vai viluttaako tuuli sittenkin, vaikka onkin jo hiljenemässä illaksi kuten pohjantuuli usein tekee. Siis, tarvitsenko hupparin vai en. Toistaiseksi sinnittelen topissa, auringon suloinen lämpö ihollani, ja seurailen tyttöjen virvelöintiä. Aina välillä sieltä syöttiin tarttuu ahven. Tähän mennessä kaikki kalat on päästetty vaan takaisin järveen.

[18.7. klo 15]

Lähtöpäivä koitti, tuuli oli tietenkin tyyntynyt, mutta sadepilvet roikkuivat alhaalla. Puolen päivän tienoilla kun tehtiin lähtöä, alkoikin ripotella. Kotio tultiin, nyt pitäisi pakata ja tehdä tuhat ja yksi asiaa, että huomenna voin lähteä aamuvarhaisella kohti Las Palmasia, mutsin tykö.

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.