Tyttäret on tulleet vanhempiinsa varmaan aika monessakn suhteessa. Kaikki siitä ei aiheuta niinkään ylpeyttä vaan ärsytystä. Kuten nyt se, että molemmat ovat supertarkkoja vaatetuksestaan – aivan kuten minä ja miehenikin ollaan. Mutta hyvin eri tavoilla tarkkoja, ja vieläpä aivan eri mieltä vaatteistaan kuin minä. Siksi en yleensä heille vaatteita ostakaan, jolleivät ole itse mukana varmistamassa, että vaatteet tulevat pidetyiksi myös.

Välillä luulen kuitenkin olevani oikeilla jäljillä ja säästäväni aikaa tuomalla heille jotain omalta kauppareissultani. Mutta sitten siinä käy vaan niin kuin tänä aamuna: esikoinen veti ostamani juhlahousut jalkaansa ja ilmoitti ettei tykkää, ei laita. Selevä. Ja samaan aikaan tosikoinen vänkyi omista vaatteistaan, joten pinnahan minulla taas paloi. Turhaan, mutta ei sitä aina kykene estämäänkään. C’est la vie. Kaikin puolin.

Vaatteita tärkeämmissä asioissa sen sijaan saa nämä vanhemmat olla tosissaan ylpeitä jälkikasvustaan (ja toisaalta, oikeasti sekikn on viime kädessä vain hyvä, että on mielipide pukeutumisestaankin)! Ovat vallan kekpo yksilöitä. pidettyjä ja lahjakkaita ei vain vanhempiensa mielestä, vaan ennen kaikkea päiväkodin tätien ja opettajien mielestä. Tosikoisella oli eilen viimeinen päiväkotipäivä ennen kesälomaa – ja eskarivuotta! – ja sai kasvunkansionsa hoidosta kotiin. En sitä ehtinyt vielä kokonaan katsastaa, joitakuita kuvia ja piirustuksia selailin eilen. Ja luin tekstin, jonka tyttären hoitaja oli kuluneesta vuodesta tytölle kirjoittanut. Aivan ihania sanoja, mannaa vanhemmille oikein 🙂

Se on tuo meidän tuittupäinen tosikoinen päiväkodissa avulias, sosiaalisesti taitava, keksii ja johtaa leikkejä ja tanssiesityksiä, oppii laulut ja laulaa taitavasti. On esimerkillinen, opettaa mielellään muille esim. pelien sääntöjä, käden taidot ovat hyvät. Ja se on jo kaikki upeeta luettavaa, mutta minua kaikkein eniten ilahdutti se, että tyttöseni on ollut "tunnekerhossa" (tuokioita, joissa opetellaan tunnistamaan ja käsittelemään tunteita) aktiivinen ja pohtivalla tavalla mukana. Kaiken kaikkiaan, pelkkää hyvää sain lapsestani lukea :))

Entä esikoinen sitten? Hän sai tänään tokan luokan todistuksensa, jossa rastit olivat kaikki siellä yläpäässä. Kiitettävää tai hyvää joka kohdassa. Aineita ei ainakaan meillä päin vielä sellaisinaan arvostella, vaan arvioitavana oli puolisen tusinaa kohtaa äidinkielestä, lukemisesta ja kirjoittamisesta, pari kohtaa matikasta ja puoli tusinaa käytöksestä ja huolellisuudesta. Matikka, käytös ja huolellisuus olivat pelkkää kiitettävää. ‘Atta girl :)) Tarinoistaan tytär sai kehuja jo päiväkodissa, äitiinsä tullut? Minäkin olen neidin tarinavihkosta lukenut, loistotekstejä!

Syksyllä alkanutta enkkua ei tokarissa näkynyt edes mainintana muiden aineiden joukossa ja sitä ihmeteltiin miehen kanssa. Tytär sanoi, että on niin huono enkussa, ettei sitä siksi ole siinä "hyväksyttävästi suorittanut" -listassa muiden muassa. Ihan ei mennyt selitys läpi, sillä enkunpistareitakin olen nähnyt ja täysiä pinnoja niistä on tyttö saanut, mutta mielenrauhan vuoksi piti vielä opelta asiasta kysellä. Hyvin on kuulemma enkku(kin) mennyt, sitä vain ei vielä näy kun on vähän niinkun kunnan oma lisuke lukkarissa. Ensi vuonna sitten.

Samaan hengenvetoon tyttären ope alkoi sitten kehua tytön lahjakkuutta muutoin. On kuulemma ajatteleva ja älykäs ja erittäin lajakas tapaus. Jossakin "elämän eväät" (vai mikähän se oli?) -vaunussa aiemmin keväällä oli neitimme hämmästyttänyt open ihan todella asiallisilla ja pohdiskelevilla kysymyksillään. Tytöstä kuulemma huomaa, että on kiinnostunut asioista ja että lukee paljon. Ihan vähän kunniaa luulen että voidaan tuosta ottaa miehenkin kanssa, kun tietoisestikin pyritään lasten intellektiä ajattelua tuuppimaan ja tietoja kehittämään.

Yhtä kaikki, kyllä oli hyvä fiilis tänään tulla koululta kotiin kahden taitavan ja maasta taivaaseen kehutun tyttären kanssa. On meillä vaan melkoinen jälkikasvu 🙂