Maanantaina minulla oli vaikeuksia päästä hereille. Siinä ei mitään uutta eikä mielenkiintoista, ei. Mutta tuo meidän yleensä niin aamu-uninen tosikoinen, sepä olikin salamana hereillä, suihkussa ja pihalla hyppimässä narua, kun minä vasta vedin puseroa päälleni. Pistipä päänsä oven raosta moneen kertaan minua hoputtaakseen, kun vielä vetelin ripsaria ripsiini ja lakkaa hiuksiini. Ihme virtapiikki ihme aikaan!

 

Duunissa avasin koneeni ja sieltä löytyi kaikkea jänskää. Työpöydälleni oli ilmaantunut uusi kansio, meilistäni oli lähtenyt meiliä muutamalle duunikaverille, selainhistoriani ja kirjautumistietoni vaikuttivat nollaantuneen ja muutama muu ilmiö tuli vastaan. Äkkiseltään olisi voinut luulla koneelleni joutuneen jonkun viruksen, mutta huomattavasti todennäköisempää on, että nuo "virukset" saavat palkkansa samasta paikasta kuin minä. Erehdyin laittamaan perjantaina läppärini musaboxiksi pokeri-iltaan…

 

TiistainaKIN vedin päälleni hameen ja ihan uhallakin 20den. sukkikset. Mutta tiistainaKIN (kuten siis maanantaina, ja perjantaina…) nuo Norlynin hyvälaatuiset(not?) Satin Ultra -sukkikset (jotka muuten ovat oikeasti kuin toinen iho, niin huomaamattoman mukavat!) menivät rikki. Eivät siis järin kestävät, niin muutoin hyvän oloiset kuin ovatkin. Olin menossa asiakkaalle iltapäiväksi, joten tarvitsin ehjät sukkikset. Pöytälaatikossa pari päivää maanneet varasukkikset olin vetänyt jalkaani jo perjantaina, joten lähdin asiakkaalle Stadiin kauppojen kautta. Mutta olipa vaikeaa löytää ihan perussukkikset Stadista! Haloselta lopulta ostin Amarin vastaanlaiset, jotka kestivät loppupäivän ja ovat yhä ehjät (toivon mukaan myös pesukoneen jäljiltä).

 

Illalla juteltiin miehen kanssa tovi jos toinenkin SharePointista, kunnes totesin, että nyt loppui ilmainen konsultointi, kaikki muut kun saavat maksaa siitä, mitä miehelle opastin. Jolloin mies lupasi maksaa neuvoista kyllä 😉 Mutta aihe jätettiin sikseen sillä haavaa, ei illalla enää oikein jaksa työasioista puhua. Jatkoin kirjani lukemista ja hihkaisin siitä miehelle, että suomen sana runo tulee aivan varmasti samasta kantasanasta kuin viikinkien kirjoitusta tarkoittava sana, joka on englanniksi rune. Suomen vastinetta en saanut sillä hetkellä päähäni, jolloin sängyssään valveilla ollut esikoinen tuli apuun: "Ne on riimuja. Ja jos sä haluat tulkita jotain tekstiä, mulla on riimukirjotusten merkit paperilla!"

 

Keskiviikkona vein tosikoisen isoäidilleni viettämään synttärilahjapäiväänsä. Ruuhka oli matkalla aikmoinen, minä jupisin jotain palaveriin ehtimisestä ja harmittelin sitä, miten joka suuntaan sai istua jonossa. Ehdin kuitenkin duuniin ihan hyvin, palaveriin puolisen tuntia aikaa vielä. Palvaveri being Live Meeting, jota olen käyttänyt nolon vähän, joten monta tarinaa saisi jo ihan sen kanssa sattuineista kommelluksista. Kysäisi duunikaverilta, mihin mennään palaveeraamaan, ja 12 minuuttia vaille palaverin tuli huikkaamaan, että 13 (s.o. luokan nro). Johon minä vastasin kelloa vilkaisten, että 12. Ja saatiin hyvät naurut, kun hetki vielä väännettiin numeroita kunnes kumpikaan ei tiennyt enää mistä toinen – tai itse edes – puhui.

 

Duunipäivän päätteeksi sluibasin taukohuoneen sohvalla pohtien, etten millään jaksaisi lusmuta duunissa vielä paria tuntia ja mennä illalla tanssitunnille. Mieli olisi tehnyt mennä kaupan kautta kotiin, mutta toisaalta, tosikoinen oli siellä isoäidilläni ja olin sopinut hakevani hänet sitten tanssituntini jälkeen. Ongelmani ratkesi kuin itsestään, kun minulle tuotiin kiireinen fixauspyyntö, ja vaikka se olisikin ehtinyt odottaa aamuun, tein sen saman tien. Siinähän se aika kului mukavasti, kun vielä hämmästeltiin ongelmaa, jonka kanssa minulla ei ollut enää mitään tekemistä. Melkein tuli taas kiire tunnille, enkä tosiaan enää toista kertaa miettinyt menenkö vai en.

 

Illalla tosikoinen kysyi kotimatkalla: "Äiti, ehditkö sä aamulla töihin?" Minulla on sitten suloiset huomaavaiset lapset 🙂 Kun sille päälle sattuvat 😉

 

Tänään oli ihan yhtä vaikea herätä ja nousta kuin joka aamu tällä viikolla. Myös tosikoinen oli normaalin uninen, virtapiikki jäi maanantaiaamuun. Työmatkalla motarin loppumetreillä jarruteltiin kesken kaiken ihan oudossa kohdassa melkein seisauksiin, jolloin ensin jupisin puoliääneen WTF?! ja sen jälkeen luin meilit kännykästä. Oihan sille jarruttelulle syykin, se ihan oletettava: siellä siivottiin kolarin jälkiä. Sen jälkeen liikenne sujui taas normaalisti, mutta olihan tuolla se normaali ruuhkakin, tietty. Meilit luin seuraavan kerran duunissa, sen jälkeen, kun olin suorittanut yhden disaster recoveryn, joka osoittautuikin false alarmiksi.

 

Eilen viedessäni tosikoista isoäidilleni, katselin tytärtäni ja hihkaisin: "Sähän oot kuin vaahtokarkki!" samalla kun nappasin neitosen syliini. Typy oli päästä varpaisiin vaaleanpunaisissa, todella aivan kuin vaaleanpunainen vaahtokarkki. Ja tykkäsi määritelmästä itse kovasti 😉 Neitonen onkin jollain tapaa kepeän vaahtokarkkimainen niin luonteeltaan kuin ulkoiselta olemukseltaan muutenkin. Ei mikään aivoton pintaliitäjä, mutta sellainen iloinen perhonen. Vaahtokarkki.

 

Esikoinen puolestaan ei ole vaahtokarkkimainen ollenkaan. Ennemminkin täyteläistä tummaa suklaata. Hiukset on suklaanruskeat ja tyttö pukeutuu tummiin. Mutta oleellisinta on se tytön syvä luonne. Rohkenen sanoa, että vähän samanlainen kuin minulla. Tuntee syvästi, kokee kaiken pohjan kautta. Ja se ajattelun syvyys on joskus hurjaa. Ja kiinnostus historiaan, arkkitehtuuriin ja paleontologiaan sun muuhun tieteeseen. Tummaa suklaata.

 

Ja haahaa, tämän johdosta oli luonnollisestikin pakko tsekata, mitä naamakirja kertoo minusta in terms of candy, ja tulos oli jotain neitosteni väliltä, tavallaan: testin mukaan olen lempikarkkini M&M’s:

"Youre definetley crunchy on the outside but soft on the inside(on the outside it makes people feel like its hard to get to you but truly on the inside your sweet and sensitive)"

 

Tässä on sitä jotain:

"Elämä on ihmisen parasta aikaa! Näkisin että sulla on noin fifti-siksti-mahikset päätyä siinä myös messevään mahalaskuun, mutta sehän on laiffii. Parisuhteita on takana jo tusina tai pari ja ehkä joit, ehkä et sen edellisenkin suhteen karille mutta minkäs teet: rakkaus on kuin lankakerä. Se alkaa, ja loppuu. Teikäläinen vois olla myös avioliittoneuvoja. Jos menee hyvin niin eikun paikalle. Se on seittemän sekuntia ja kaikki on päin persettä. Ainahan se on mielessä, mutta hypätääs ensin."