Esikoinen nukkui viime yön käytännössä kokonaan meidän välissä. Pari kertaa palautettiin omaan sänkyynsä, mutta aina kömpi jossain vaiheessa takaisin. Oli eilen lukenut jotain hirviökirjaa, jonka otuksetä jäivät mellastamaan meidän herkän tyttösen mieleen. Edellisestä vastaavasta yöstä on jo aikaa, mutta näitä on neidin elämän aikana aina silloin tällöin ollut. Ja on näemmä aina silloin tällöin yhä, vaikka tyttö on melkein yhdeksän. Ei siinä muuten mitään, mutta kun silloin nukutaan sitten kaikki kolme huonosti.

 

Sinänsä siitä herättiin ihan hyvillä mielin, mutta ehkäpä se huonosti nukuttu yö vaikutti sitten siihen, ettei se aamu ihan putkeen siitä sitten mennyt kuitenkaan. Esikoinen värkkäili enstöikseen minun isoäidilleni kortin, johon kirjoitti suloisesti sydämen sisään: "Ihana nähdä sinua taas". Ehdin juuri miettiä, miten kultainen sydän tuolla tyttärelläni on, kun keittiöstä tai eteisestä, jostain sieltä, alkoi kantautua ihme älämölö valkovuokoista. Pilviä alkoi kerääntyä taivaalle niin sisällä kuin tuolla ulkonakin.

 

Minunhan ei sitä tietenkään olisi pitänyt kuullakaan, mutta esikoinen kävi oikein kysymässä minunkin mielipidettä valkovuokko-asiaan ja loukkaantui sitten minullekin, kun sanoin, ettei asiaa sovi minulta tiedustella. Eikä se sen jälkeen ollut enää korjattavissa, noin puolen tunnin päästä sain aamupalan sänkyyn vajaan miehityksen voimin. Lapsista puuttui puolet, esikoinen pelasi mielenosoituksellisesti koneella. Raahusti tosin sieltä hetken perästä, työntäen minulle lahjansa ja korttinsa.

 

Esikoinen oli tehnyt minulle vohvelikankaasta pannulapun ja pöytäliinan. Tosikoinen oli värkännyt päiväkodissa kaulakorun, jossa on kolme puuhelmeä ja pari tuohirullaa. Tosikoisen lahjan sainkin jo torstaina päiväkodin kevät- ja äitienpäiväjuhlassa, joten nyt sain kahvini, voileipien ja valkovuokko-rentukka-kimpun ohessa kolme kirjekuorta, joissa oli piirustuksia. Lasten itse tekemät jutut on kerrassaan parhaita lahjoja 🙂 Mitään sen suureellisempaa en todellakaan äitienpäiväksi kaipaa.

 

 

 

 

 

Paitsi ehkä mukavaa perheen yhdessäoloa, joka tänään sitten oli vähän vaakalaudalla, sillä kaikille jäi kuitenkin vähän hapan maku suuhun vielä hyväksi aikaa aamun känkkäilyjen vuoksi. Eikä minun osaltani asiaa ollenkaan auttanut että on pms-päivä. Vähitellen, hitaanlaisesti siitä silti startattiin päivään, patistelin tyttöjä siivoamaan huonettaan ja laitoin ihan normaalitapaan ruuan. Lähdettiin iltapäivästä isoäidilleni kahveille, koukaten matkalla tyttöjen äitienpäivälahja mummilleen, se kun unohtui kotiin eilen kun oltiin anoppilassa syömässä.

 

Siihen mennessä kun päästiin isoäitini tykö, oli viimeisetkin känkät haihtuneet itse kultakin meistä ja loppupäivä olikin oikein mukava isoäitini, isäni ja hetken aikaa isäni vaimon seurassa. Ulkona ja sisällä paistoi aurinko täydeltä terältä.