"Missä" on edelleen tässä meidän talossa aika yleinen ja aina yhtä vaikea kysymys. Eilen tyttäret pykäsivät majaa olohuoneeseen ja tulivat kysymään missä pyykkipojat mahtavat olla. Jaa-a, ei aavistustakaan. Niitä kun ei ole vielä täällä taidettu kertaakaan tarvita, kuivuri kun hoitelee kuivaamisen ja narulle laitettavat pysyvät kyllä narulla ilmankin. Olisin ehkä voinut veikata, että ne olisivat löytyneet perähuoneesta niistä moneen kertaan myllätyistä laatikoista, mutten sitä ääneen tytöille sanonut. Toisin kuin miehelle, kun joulun aikaan etsi kaukosäätimiä ja sitä sun tätä muuta viritellessään mm. dvd-soittimen ja tv:n toimintakuntoon (keskenään).

 

Tänään esikoinen kysyi ensin tietäisinkö ehkä missä hänen tamagotchinsa mahtaisi olla. Juuen. Jossain siellä hänen huoneessaan, mutten tällä kertaa tarkempia koordinaatteja pystynyt antamaan. Kannattaisi pitää huolta tavaroistaan niin ne löytyisivät! Siis ne, joilla on mahdollisuudet pysyä tallessa, nyt ei puhuta autotalliin tai perähuoneeseen yhä hautautuneesta omaisuudesta. Vähän myöhemmin esikoinen tuli tiedustelemaan, missä Monopolyn säännöt mahtavat olla. Juu en niistäkään voi tietää kuin että jomman kumman neitosen huoneessa, jossain. On ne nähty täällä joskus.

 

Hivenen verran jo tyttösiä säälien ("äiti, tulisitko sä pelaamaan monopolya meidän kanssa?" [en, on työpäivä] "äiti, muistatko sä kuinka monta mitäkin rahaa pitää jakaa?" [en, en mitenkään muista] ) nousin tästä työpöytäni äärestä, koitin etsiä monopolyn sääntöjä edes niistä todennäköisimmistä paikoista tyttöjen huoneista. Mutten löytänyt. Sen sijaan löysin kyllä Tamagotchin ohjeet. Itse tamppa on niinikään jossain hirveän hyvässä piilossa… "Sit kun sä kasvat aikuiseks ja muutat täältä pois, sun tarvii sit penkoa kaikki paikat tosi huolella läpi," opasti jo pikkusisko isosiskoa. "Miksi?" kysyi toinen. "No et sä sit löytäisit sen sun tampan!" oli nuoremman looginen vastaus.

 

Niin, noita meidän neitosia, jotka riitelevät, kinaavat, känäävät ja etsivät milloin mitäkin tavaroitaan, joita eivät osaa tallessa pitää, on se kaksi. Sattuipa tuosta Heidin blogista silmiini, että lapsilisiin on tulossa vuoden alusta korotusta. Piti siis ihan penkoa, että minkähän verran sitä suodaan. Lopputolos meidän perheen osalta on 0 euroa korotusta. Koska korotus on sitten kolmannesta lapsesta alkaen, kympin kuussa. Onpas huikeaa, koskee erään laskelman mukaan noin 14% lapsista. Lapsilisää on taidettu korottaa kerran meidän tyttöjen elinaikana, jos oikein muistan. Onneksi tällä haavaa ei elämä ja toimeentulo riipu lapsilisistä, sillä ei niistä paljoon ole – eikä näillä "korotuksilla" tule.

 

Vaikka lisähän se on pienikin lisä tuloihin, etenkin jos autohaaveeni saisin tässä keväällä toteutettua. Meillä kun on tuo vanha mazda ja uusi toyota, nyt näyttää siltä, että autojen tasaveroistaminen ei menekään vaihtamalla toitsu vanhempaan vaan mazda uudempaan. Sellaisen Mazda3:n tai Toyota Auriksen haluaisin itselleni. Jotain vähän näpsäkämpää ja sporttisempaa kuin nuo isot autot. Hankala puoli vaan on se, että minulla on vaatimukseni… Meidän mazda on hyvinvarusteltu, uuden (käytetyn) auton pitäisi olla yhtä hyvin varusteltu, mikä on suomalaisittain helpommin sanottu kuin tehty, joten sopivan auton löytäinen on aika tuuripeliä. Onneksi asialla ei ole kiire.