Lauantai-iltana meillä oli erään ystäväporukan omat jo perinteeksi muodostuneet pikkujoulut, missä tällä kertaa laulettiin SingStaria. Ei ihan pelin sääntöjen mukaan, laulettiin vaan kaikki kaikkea, kilpailematta oikeasti, paitsi ehkä pari kertaa leikillistä kaksinkamppailua mikrofonien pitäjien kesken. Se oli hauskaa! Ja jälkeenpäin miettien, jos oltaisiin skabattu sääntöjen kanssa, hommasta olisi heti kadonnut se rento hauskanpito yhdessä, kun olisi alettu pilkkuja viilata.
Illan emäntä, jonka kotona oltiin, kertoi miten heidän 8vuotiaansa laulaa monesti pelipäivinään sitä SingStaria mielellään myös. Tänä aamuna jostain syystä tämä ajatus tuli mieleen työmatkalla ja mietin, pitäisikö meilläkin ottaa tytöille käyttöön tietyt pelipäivät. Nyt likat pelailee omilla läppäreillään silloin tällöin, luvan saatuaan. Meillähän ei ole konsoleita, mutta kummallakin tytöllä siis oma läppäri (ja perjantaina sain kumpaankin koneeseen viimein laitettua langattoman verkkokortinkin niin pääsevät nyt nettiinkin pelikone- tai lps-pelejä pelaamaan…).
Aloin miettiä kuitenkin, että on ehkä helpompaa, ettei ole erityisiä pelipäiviä vaan että pelata voi periaatteessa koska vaan, kun se pelaamisen määrä ei riistäydy käsistä. Mietin jo skenaarioita, miten tytär jättää menemättä koulun jälkeen kaverille vain koska "tänään on pelipäivä". Tai miten pelipäivä jää jostain muusta syystä väliin kerta toisensa perään ja sitten siitä luistetaan kuitenkin ja menetetyt peliajat otetaan takas toisena päivänä. Meidän elämä ei ole ollenkaan säännöllistä. Tai no, onhan se tavallaan, mutta siitä poiketaan jatkuvasti.
Minä en ole kovin hyvä sääntöjen kanssa muutenkaan. Minut on varmaan kasvatettu liiaksi luottamaan omaan harkintaani ja ajattelemaan omilla aivoillani, että pystyisin noudattamaan sujuvasti sääntöjä. Periaate säännöt on tehty rikottaviksi sotii toisaalta maailmankatsomustani vastaan, toisaalta, säännöt pitää olla perusteltuja. Perusteettomia sääntöjä vain sääntöjen vuoksi en voi sietää. Ja jos perustelu ei ole mielestäni jäkeenkäypä, on sääntö yhtä kuin perustelematon 😀 Pelienkin sääntöjä meillä väännetään kotona jatkuvasti sen mukaisiksi, mitkä tuntuvat fiksummilta meistä. Tosin, useimmiten kyse on ollut helpotuksista lasten ollessa pienempiä ja nyt on vähän koitettu palata oikeisiin sääntöihin sitten.
Minä kuulun varmaan siihen kategoriaan, jota kaikki erilaisten sääntöjen noudattamisen vahtimisesta vastaavat ihmiset vihaavat. Siihen kategoriaan, joka kuvittelee olevansa oikeutettu poikkeuksiin, koska sitä tätä tai tuota. "Ei kai se nyt niin tarkkaa ole, kun minulla on hyvä syy tai kun ei se sääntö nyt vain istu tähän tilanteeseeni." Siihen kategoriaan, jonka mielestä kaikkien sääntöjen pitää voida joustaa tilanteen mukaan. Vaikka ymmärränkin, ettei homma toimi, jos sääntö joustaa jatkuvasti poikkeusten mukaan. "Mutta ei kai nyt yksi poikkeus haittaakaan?"
Tämän kaiken kirjoitettuani, ei kai pitäisi ihmetellä, että minun lapsillani on vaikeuksia totella ja noudattaa jokaista sääntöä. Olen tainnut tehdä vähän liiankin hyvää työtä opettaessani heitä itsenäiseen ajatteluun 😛 Ei vais, kyllä meillä lapsilla on sääntönsä ja niitä myös noudatetaan. Tai siis ei, mutta siitä seuraa kurinpalautus. Mutta meillä on sääntöjä varmaan minimaalinen määrä verrattuna moniin muihin. Kun enhän minä pysty edes karkkipäivää lapsilla pitämään. Kun ei ole sääntöä, ei tarvitse miettiä voiko siitä jossain tilanteessa poiketa. Joten vältän minkään hakkaamista kiveen, olipa se sitten hyväksi tai ei.
System Failure for the Masses 
Meillä on joustettu säännöissä myös, sovellettuja sääntöjä on lapsille kehitelty.Ei ole ollut karkkipäivää, tai sipsipäivää, tai vastaavaa.Karkit on syöty silloin kun on tehny karkkia mieli, tosin ei joka päivä kuitenkaan.
Ei meillä ole joka arki 17.00 ruoka, ei todellakaan, ruoka on silloin kun ehdin sen laittamaan, silloin kun meillä on nälkä ja silloin kun olemme kotona. Harrastukset vie meitä eriaikoina eri paikkoihin. Olisi lähes mahdotonta aterioida samaan aikaa joka päivä yhdessä.Kuitenkin aterioidaan yhdessä, tietenkin.
Säännöt ovat kuitenkin osa elämä, ja on joitain juttuja joita on noudatettava halusipa tai ei.
Eräs sääntö on monissa perheissä, ja äidit hiuksia repien vaativat jälkikasvuaan sitä noudattamaan. Eli Vain keittiössä saa syödä…meillä on kyllä saanut syödä muuallakin, satunnaisesti, katsoessa lastenohjelmia, jotain yhdessä katsottavaa leffaa, tai jos on ollut kipeenä niin sohvalla on sairastuneen linnake, vällyineen ja lakanoineen. Silloin syöminenkin tapahtuu sairasvuoteella.Niin, en minä tiedä, olenko huono äiti tai huono sääntäjen määrääjä, vai mikä lie. Yhteiselo on kuitenkin sujunut meidän sääntöjen mukaisesti, ja aika hyvin ollaan pärjätty. Eikä tarvii hiuksia repiä hermostuksissaan päästä, sen takia että joku ei noudata sääntöjä.
Tai no….miten sen nyt ottaa.Hih.