…ettei enää voi kuin nauraa

Aaaannnd… we moved in!! Eilen, against all odds, meille heltisi kunnalta asumislupa taloomme. Se oli olosuhteisiin nähden kyllä aika long shot edes yrittää, mutta lupa tuli. Niinpä minä ja tytöt, mökiltä anopin luokse palanneina/menneinä, vihreää valoa odottaneina, pakattiin itsemme autoon ja ajettiin kaupan kautta uutukaiseen kotiin. Missä mies tuli vastaan kysyen: "Ei kai teillä ole mitään jääkaappitavaraa…?" Mitäh?! No totta kai on!!!

Karu todellisuus iski silmille vaihteeksi. Putkari ja sähkäri olivat tehneet hommia sunnuntaina ja koko eilisen (pakkoko kaikki on jättää viime tippaan?). Jääkaappi ja muu keittiö sai sähköä jossain vaiheessa päivää, mutta meidän tullessamme sähkäri oli päätä myöten sähkökaapin uumenissa ihmettelemässä mihin se sähkö sieltä keittiöstä oikein hävis! Pakastin sai sähköä, joten otin jatkarin kassista ja laitoin pakastimen ja jääkaapin samaan rasiaan, jatkarilla kiinni. Well, ainakin sain jääkaapin kylmäksi. Ja uuni/hella saa sähköä, saa laitettua ruokaa – jos nyt joskus taas olen illalla kotona sitä laittamassa… Elämä on tämän viikon vielä aika haipakkaa.

Yksikään katto/seinävalo meillä ei vielä toimi, joten ainoa valaistus hämärän tultua on se iki-ihana raksavalohässäkkä, joka siellä on ennenkin ollut. Muutenkaan pistorasia eivät vielä sähköä jakele, joten tänä aamuna viritin kahvinkeittimen keskelle käytävää, raksajohtoon kiinni. Samaan, jossa mies oli ladannut kändensä yön aikana.

Vesikään ei vieläKÄÄN tule sisälle – putkarilta puuttui edelleen joku osa, ennen kuin sen voi kytkeä. TÄNÄÄN sen pitäisi tapahtua. Mutta tuon olen kuullut ennenkin… Niinpä hampaat pestiin aamulla kuten illallakin, mökkityyliin ulos tai pönttöön syleksien. WC:ssä käytiin illalla naapurissa ja aamulla päiväkodissa/työpaikalla. Juomavettä oli raksatyyliin vielä ämpärissä. Suihkussa kävin tässä aamulla työpaikalla. Tytöt sentään suihkutin eilen anoppilassa, pahinta peläten. Ettäs sen pelon pitikin käydä toteen, nii.

Muutoin meillä on siis yksi makuuhuone "valmis", melkeinvalmis keittiö ja melkeinvalmis pesuhuone. Pesuhuoneen lasiovi kumollaan olkkarin lattialla, lähes kaikki tavara ja vaatteen läjässä peräkammarissa. Eilen illalla huhkin sentään hyvän tovin, pelastin astioita keittiön kaappeihin, kun huomasin, että astialaatikoiden päälle oli sittenkin laitettu kaikkea painavaa ja aloin pelätä astoiden pian särkyvän. Tein meille makkariin siskonpedin ja järkkäilin essentialeja niin että edes jotain löytyy. Ja puhalsin illalla PEF-mittariini lukemat 580, hikiseen. Jep. Tämä tekee keuhkoilleni tosi hyvää!

Omassa sängyssä sentään nukutti tosi hyvin, vaikka todellakin taas yöllä heräsin esikoisen hampaiden narskutteluun ja huokailuun. Aamulla oli kylmä – vilpoisassa ilmassa olisi kyllä mielellään jatkanut unia peiton alla, mutta että nousta piti, ääh. Lattialämmitys on päällä, mutta kestäähän sillä hyvä tovi ennen kuin lämpö tasaantuu ja alkaa oikeasti lämmittää huoneilmaa.

Oh well. Kyllä kai tämä tästä. Jos haluaa edes leikkiä positiivista, voi asian kai ajatella jälleen yhtenä seikkailuna. Ainoa vaan, että tämän seikkailun keskellä pitäisi elää normaaliarkea…

3 thoughts on “…ettei enää voi kuin nauraa”

Kylläpä tulee mieleen reilun 10 vuoden takainen muutto omakotitaloon kirjoituksestasi. Meillä oli myös keittiössä yksi virtaa antava pistoke, josta sähköä jaettiin vuoronperään eri aparaateihin. Jääkaappi puuttui ekan päivän ja sähköliesi taisi tulla viikon päästä. Hyvin keittelin parin levyn pöytäliedellä (lattialla), joka oli jäämistöä opiskeluajoilta. Sen teho oli vaan sitä luokkaa, että ruuanteko piti aloittaa ajoissa, että sai veden kiuhumispisteeseen edes. Vaatekaapit, kodinhoitohuoneen kaapit ja keittiön yläkaapit puuttuivat täysin, siis olivat paketeissa yhdessä huoneessa asennusta odottamassa. Toisaalta, jotku asiat etenee paljon nopeammin kun ollaan jo muutettu sisään esim. sähkömies saa enemmän tehtyä ihan selvästi kun taas ilmaantuu maisemiin! Ainakin meillä kävi näin, mutta olinkin silloin äitiyslomalla ja roikotin hihasta aina vaan yhden ja vielä yhden pistorasian laittamaan! Ihmeen hyvin siihen keskeneräisyyteenkin tavallaan tottuu. Onnea Uuteen Kotiin!!!