Tein joskus syksyn puolella Facebookissa testin "Kuka Frendeistä olisit?". Arvatkaa pois vaan 😀 Ross, tietenkin Ross. Ja jossain muualla netissä tekemäni testin mukaan jos olisin kirja, olisin Merriam-Webster Dictionary. Onhan se ensiajattelemalta jotenkin masentavaa olla jotain niin kuivakkaa kuin sanakirja, tai vaikka Ross. Mutta minkäs teet. Sitä paitsi, tiettävästi minulla ON myös huumorintajua, ehkä tosin hivenen kieroutunutta, mutta sukuvikahan sekin 😛

 

Lapsena muistan kuulleeni ties kuinka monta kertaa olevani näsäviisas, kun korjasin jonkun aikuisen epämääräisen yksinkertaistuksen. Niinhän kai olinkin, tavallaan, vaikken sitä aina tarkoittanut pahalla, ennemminkin halusin osoittaa myös tietäväni jotain. Nyt minulla on kuukauden päästä kahdeksan täyttävä tytär, joka näyttäisi kovasti tulleensa äitiinsä tässä asiassa. Huomaan toisinaan moittivani häntä viisastelusta tai näsäviisaudesta, toisinaan ihan jätän huomauttamatta, kun muistan, miten kurjalta se itsestä tuntui, kun ei sitä osannut pitää negatiivisena. Ennemmin pyrin selittämään esikoiselle, miksi joskus aikuiset vähän oikoo….

 

Viime aikoina on tyttäreni muisti ja tietomäärä häkellyttänyt suuresti. Joskus tuossa kesän alkupuolella oli jotain puhetta jostain elokuvista ja jotenkin tuli puheeksi mm. Kissojen valtakunta ja Totoro ym. japanilainen anime. Esikoinen sangen asiantuntevasti mainitsi jonkin elokuvan ja totesi: "Sekin on varmaan sen Hayao Miyasakin, kun on ihan samannäköinen kuin Totoro." Jep – mutta miten edes muistit mokoman nimen?! 

 

Ehkä noin viikkoa myöhemmin tytöt olivat katsoneet juuri Pojan ja ilveksen ja esikoinen halusi katsoa lisämatskuja. Ohjaajan tullessa ruutuun, hihkaisi tytär: "Mä arvasin!" Tyhmä äiti selitti, että niin, katsotte niitä kommentoituja lisämateriaaleja, niissä tulee välillä ohjaajan ja muiden selostuksia." Tytär katsoi minua kuin idioottia ja sanoi kärsivällisesti: "Ei kun mä arvasin, että tän ohjaaja on sama kuin Suden arvoituksen." Ah, okei, joo…

 

Seurasaaressa pari viikkoa sitten kerroin tytöille, että ne vanhat talot, josta niin kovin innostuivat siellä, ovat suunnilleen siltä ajalta kuin ne seitsemän koiraveljestä elivät. Taas sain esikoiselta sellaisen hyvin kärsivällisen katseen ja ojennuksen: "Ei vaan ajalta kun Aleksis Kivi eli, ei niitä veljeksiä oikeesti ollut, ne on tarinan hahmoja." Jep, suo anteeksi tyttäreni, että vajosin liian alas yrittäessäni ajattelutasollenne 😀

 

Ihmeesti tarttuu tietoa tytön päähän, mutta pieni pää myös prosessoi sitä ahkerasti. Esikoinen huomaa kaiken ja miettii monenlaisia juttuja. Nelivuotiaana hän häkellytti arkkitehti-isoäitinsä Krunikassa, kun olivat siellä kaksistaan kävelyllä ja tyttäreni huokasi yhtäkkiä: "Täällä on sitten kauniita taloja." Ja toissaviikolla tytär sai samaisen isoisoäitinsä liki kyyneliin, kun olivat puhuneet tytön lähestyvistä synttäreistä ja esikoiseni sanoi: "Sun synttärilahjat on parhaita, ne on aina niin ihania!" Mitä ne ovat? Juuri noita kävelyitä Krunikassa tai muualla stadissa, kenties elokuvan ja yökyläilyn yhteydessä. Hienot on neitoseni arvot!

 

Heinäkuun aikana kävelytin tyttöjäni ympäri Munkkiniemeä, montakin kertaa, vähän eri paikkoihin. Ja kerroin heille, kuinka olin lapsena tehnyt sitä täällä ja jotain muuta tuolla ja kuinka nuorena olin kulkenut täällä jne. Erään kerran esikoinen tarttui minua kädestä kiinni ja sanoi hieman surumielisenä: "Me ollaan muutettu niin usein, etten minä tiedä, mistä minä olen kotoisin." Snif! Lohdutin tyttöä, että siihen mennessä, kun hän on aikuinen, on hän asunut suurimman osan elämästään Klaukkalassa, joten varmaankin silloin jo tuntuu siltä, että on Klaukkalasta kotoisin. Asuinhan minäkin monessa eri talossa Munkassa.

 

Tytär on myös ihanasti verbaalinen – verbaalijokethan on uponneet tyttöön jo vuoden vanhasta ja keksii niitä itsekin – muttei vain verbaalinen vaan kielentajuinen. Kieliopintajuinen. Tytöt lauleskelivat tässä kotimatkalla mökiltä jotain ilmeisesti päiväkodista opittua lorua, joka päättyy jotenkin että "myyrä kolostaan kurkistaa, kuka se siellä tepsuttaa, kuka? kuka? kuka?" Tosikoinen yhtäkkiä keksi väittää, että se meneekin "kuka se siellä tepsuttaa, myyrä kolostaan kurkistaa, kuka? kuka? kuka?", jolloin esikoinen selitti pikkusiskolle, että ei se voi mennä niin, muuten kuka-kysymys tarkoittaisi, että pitäisi tietää kuka myyrä! Siis relaatio-analyysi! Hymyilin vinosta ajaessani.

 

Ross-mäisyyden kruunaa tyttären dinokiinnostus ja -tietämys. Huoneeseensa neitonen on valinnut dino-verhot ja uudet lakanatkin on dinoa. Matonkin olisi pitänyt olla, mutta tyytyi Mikkiin, kun ei dinomattoa löytynyt. Seinät pitäisi kuitenkin kuulemma saada virheiksi ja sinisiksi (ruoho ja taivas) ja dinoja käyskentelemään (jospa vaikka jostain löytyisi dino-seinätarroja?). Ainoa 8vuotis-synttäritoive, jonka neidistä olen saanut irti on "lisää dinoja". Ja kyllä tosiaan tyttö niistä(kin) tietääkin! Sellaisessa lasten tietopelissä yksi setti on dinoista, ja vaikka tytär pärjääkin muissakin osa-alueissa minulle(kin) jo varsin hyvin, dino-osuuden kysymyksissä päihittää minut mennen tullen…