Kappas, tänään on sen-ja-sen synttärit, täytyypä onnitella. Kas, se-ja-se on ostanut uuden kameran, kysäisenpä millaisen. Voih, se-ja-se ei ole tainnut vieläkään löytää uutta asuntoa, harmi. Ai, sillä-ja-sillä on tänään näemmä huonompi päivä. Hienoa, tämän-ja-tämän elämä näyttää tänään valoisammalta! Jaha, se-ja-se on siellä-ja-siellä lomailemassa, ihan koko perheen voimin. Ai nuokin on olleet naimisissa jo noin monta vuotta! Mitä, tuo-ja-tuohan on mennyt naimisiin!
"Eipä ole tainnut koskaan ennen tulla niin paljon synttärionnitteluja kuin tänä synttärinä", totesi eräs työkaverini tuossa keväällä, kun minä ja toinen työkaveri oltiin suunnilleen kuorossa hälle onniteluja lausuttu. Ja mitä siitä oli kiittäminen? No tietenkin Facebookia. Ei siellä kaikki synttäriään mainosta, ja aika moni on jättänyt vuoden ainakin laittamatta, mutta silti tuntuu, että jatkuvasti se ilmoittelee jonkun kaverini syntymäpäivästä. Ja hauskahan se on tietää, milloin kaverit – tai vaikka meidän toimari – täyttää vuosia.
Nyt kun olen palannut taas lomalta töihin, monen työkaverini tavoin, on näitä lomakuulumisia kyselty ja kesäpuuhista juteltu. Aina kun uusi ihminen on kysynyt, "kuinkas sun kesä meni?" on – ihan automaattisesti ja tarkoittamattani – suustani päässyt syvä huokaus, käteni ovat menneet puuskaan ja hetken hiljaisuuden jälkeen olen todennut suunnilleen: "Jaah, miten sen nyt sanoisin, siinähän se, lasten kanssa 24/7, välillä raksalla, ja olin minä pari kertaa tyttöjen kanssa muutaman päivän reissussakin…" Jolloin työkaveri on todennut: "Niin joo, oon mä niitä sun Facebook-statuksia…"
Aika moni päivittää tuota Facebook-statustaan, minä myös. Siellä on milloin tunnetiloja, milloin maantieteellisiä paikkoja, milloin ihan vaan jotain. Välillä kryptisiä viestejä, välillä ihan selväsanaista asiaa. Välillä nokkeluuksia ja sukkeluuksia, välillä ihan vaan raakaa faktaa. Mutta niitä seuraten tietää vähän missä itse kukin menee, noin fyysisesti tai ihan muuten vaan elämässä. Niitä on ihan hauska seurailla, ne kertovat paljon, usein paljon enemmän kuin vain sen mitä sanovat, ainakin jos tietää toisen elämästä muutenkin jotain. Niinpä toisaalta pitääkin aina vähän miettiä, mitä siihen statukseensa kirjoittaa 😉
Jos on ottanut käyttöön sopivat pikku-sovellukset naamakirjassa ja täytellyt ahkerasti omia tietojaan, voi sieltä selvittää myös kaverin (summittaisen) ÄO:n, luonteenlaadun, paikat joissa on matkustanut, poliittisen ja uskonnollisen suuntaumuksen, musamaun, lempielokuvat ja vaikka seksuaalisen suuntautumisen (jos ei ole sitä suorastaan tietoihinsa merkinnyt, niin sitä voi ainakin arvailla yleisen application-käyttäytymisen perusteella 😉 ). Ja miljoona muuta pientä yksityiskohtaa ihmisestä. Naamakirja paljastaa paljon, jos antaa paljastaa. Toisaalta, tietenkin se voi myös valehdella – onhan se virtuaalinen ympäristö, jossa voi tehdä melkein mitä vain ilman oikeita seuraamuksia.
Hauskaa Facebookissa on myös se, miten selkeästi se näyttää tämän meidän maailmamme pienuuden. Tunnet ihmisen, kutsut kaveriksi – yhtäkkiä huomaat, että tunnettekin monta samaa ihmistä, ihan tietämättänne. Siis aiemmin tietämättä – naamakirja nyt paljasti senkin. Kuten myös sen, että se-ja-se julkkishan onkin tuon-ja-tuon ystäväni serkku. Ja monta muuta pientä ja tavallaan merkityksetöntä, mutta fun-to-know asiaa.
Eilen työkaveri tuossa sermin takana viimein rohkaistui rekisteröitymään Facebookiin myös. Kyseli siinä sitten, että onko se nyt enempi työhön ja ammattiiin liittyvää verkostoitumista vai hupia – kun meilläkin on toimitusjohtajaa myöten siitä aika paljon kohkattu. Pakko oli todeta, että kyllähän se tuonne huvin puolelle jää, ammattiverkoistoitumiseen on se paljon tylsempi LinkedIn. Toinen työkaveri tuosta selän takaa tosin kommentoi heti, että kyllähän se naamakirja ihan tiiviisti työhön liittyy, "ainakin siihen kuluu tätä työaikaa aika monelta aika paljon…" Niinpä 😛
System Failure for the Masses 
Naamailtu on täälläkin, vaan mun ikäluokka on vähän vähissä siellä, että pari entistä luokkakaveria olen sieltä löytänyt vaan 😦 Perustin ryhmän puutarhahöpöille ja siihen tainnut nyt liittyä jo 33 jäsentä! Jotenkin vaan en oo siitä naamakirjasta niin innostunut, en oikein osaa sanoa miksi?!
Halleluja naamakirja! Ja muutaman vuoden päästä ei edes muisteta aikaa ennen naamakirjaa… "lapset, silloin kun minä olin nuori, ei ollut mitään naamakirjaa ja saattoi mennä vuosikymmeniä, ettei tiennyt mitä vanhoille luokkakavereille tai heiloille kuului…"Sehän tiedetään, et mä fanitan naamaa ihan kybällä. Sähköposti ei oo enää mitn sen rinnalla – kaikki löytyy naamasta. Ja ne jotka ei löydy.. nih? Mitä niistä :)Ja sen lisäks, että oon löytäny "jo unohdettuja" ihmisiä uudestaan ni voi että oon saanu kans pal uusia ystäviä ympäri suomee ja ympäri maailmoo! Ihan ku ennen vanhaa IYS:n kautta hommatut kirjeenvaihtokaverit 😀 Hauskaa!
Näinhän se on…Ensinnäkin tuo työaikaa vievä-juttu: Tämän kohdan allekirjoitan itsekin täysin! Itse ainakin on pidettävä naamakirja koko päivän taustalla auki, jotta voi nopeasti vähän joka välissä tarkistaa mitä-kukakakin-on-tekemässä-ja-mihinkin-menossa-ja-millä-tuulella 😀 Toisaalta vähän hassulta tuntuu se, että voi olla NÄIN kiinnostunut muiden tulemisista ja menemisistä, mutta toisaalta taas väitän jollain tasolla tuntevani nykyään joitakin ihmisiä paljon syvemmin kuin ennen 😉 Ja tämä siis johtuu suoraan tuosta rivien välistä lukemisesta.Ja sitten tuo toinen pointti noista statuksista: Nämä ne vasta pelottavia jollain tasolla on! Siis ainakin omat päivitykseni… välillä huomaan päivitelleeni jotain niin suoraan sydämestä, että myöhemmin mietittynä olis voinut jättää päivittämättä 😛 Kun aina ei muista sitä, että statuspäivityksen näkevät KAIKKI sukulaiset, tutut ja kaverit, eikä vain ne muutamat, joiden sallisi nähdä kaikki oman elämänsä kiemurat 😉 Nooh, olen lohduttautunut sillä, että ne joille en halua avata kaikkia ajatuksiani, niin he eivät välttämättä osaa lukea sieltä rivien välistä niin kauhean hyvin juttujani.Facebookin plussa-ominaisuuksin lisäisin itse myös sen, että on paaaaljon kätevämpi pistää kaverille chat-viesti jostain nopeasta asiasta, kuin ruveta kirjoittamaan tekstaria! Tämä tietenkin sillä edellytyksellä että hänkin on onlinessa, mutta harvoinpas joku ei ole :DMutta siirrän nyt tämän väsyneen sekaisen tilityshetkeni takaisin naamakirjaan!