Kolmas työaamu loman jälkeen. Aamu aamulta olen väsyneempi kellon soidessa seitsemältä. Tänä aamuna meni jo useampi sekunti ennen kuin tajusin edes mikä soi ja mitä sille pitäisi tehdä. Painoin torkkunappia ja olin uudelleen umpiunessa. Viisi minuuttia ja kello soi uudestaan, uusi torkkunapin painallus ja tällä kertaa otin kellon ihan käteeni ennen kuin vaivuin jälleen takaisin uneen. Viisi minuuttia ja uusi soitto, jolloin mies jo huhuilee unisena toisesta huoneesta, että meidän olis jo aika nousta. "Joojoo, mä oon jo melkeen ylhäällä" ja revin silmälaput silmiltä ja kohottaudun kyynärpääni varaan koettaen saada silmäni tarkentamaan edes johonkin.

 

Mies ehätti siitä kylppäriin sillä välin kun minä puhkuin ensimmäistä kertaa PEF-mittariini. Lukemaksi tuli 550(jotain? minuutissa?) – onko se hyvä vai huono? Dunno. Raahauduin yläkertaan laittamaan kahvin tippumaan, nyt kun meillä on taas maitoa jääkaapissa voin ja juuston lisäksi (on ollut vähän vaikea saada mies ymmärtämään, että joskus pitäisi ehtiä käydä kaupassakin ja pestä pyykkiäkin…). Ja takaisin alakertaan aamupesulle. Suihkun jälkeen pari palaa vessapaperia. Eikun?! Tuijotin vessapaperin palasia hetken kunnes välähti: dödöä piti ottaa, eikä mitään vessapaperia!

 

Vaatteet päälle ja töihin, olin jälleen ensimmäisenä paikalla, kuten eilenkin. Mies haluaa töihin niin epäinhimillisen aikaisin, kun tarvii sitten lähteäkin aikaisin rakentamaan. Eilen laitoin duunissa ensitöikseni kahvin tippumaan, heti kun olin laittanut koneeni käynnistymään (sen akku-pahus ei kestä yhtä yötä edes! täytyy olla, että joku prosessi estää konetta vaipumasta horrokseen :E ). Haahuilin ympäriinsä tokkuraisena odottaen kahvin tippumista, join automaatista aamupalaksi mukin kaakaota paremman puutteessa. Sain lopulta kahvia mukiini, "miten mä olen keittänyt näin pahaa kahvia?! ihan varmaan laskin kupit oikein! ai, tässähän onkin liian vähän maitoa…".

 

Tänä aamuna kahvinkeitto sai odottaa vähän pitempään, kun sähelsin valojen kanssa. Nappitaulussa on kuusi valonappia, mutten saanut millään henkilökunnan tilan toisen puolen valoja syttymään, vaikka kaikkia muka napsuttelin. Juuri sen puolen, missä omakin työpisteeni sijaitsee. Siinä vaiheessa sisään tuli työkaveri, joka napsutteli hetken, sai valot päälle ja virnuili: "ei se nyt NIIN vaikeeta ollut". Eipä!

 

Jossain vaiheessa aamupäivää päätin kirjailla näitä ja vähän muitakin juttuja tänne blogiini. Kirjoitinkin, pitkän pätkän, mutta kun yritin julkaista, ilmoitti livespace jälleen kerran, että sercive is unavailable. Tämä time-outtaa iha luvattoman lyhyessä ajassa! Noh, been there, done that, joten eikun kopioimaan entry leikepöydälle ja selainsivun refresh. Jossa kesti. Ja kesti. Jatkoin välissä töitä, jolloin unohdin tietysti koko blogin ja kun tunnin päästä muistin sen, oli leikepöytä tietenkin jo täyttynyt ja tyhjentynyt moneen kertaan – siellä oli vain </tr>. Monta painokelvotonta sanaa tähän.

 

Siinä vaiheessa oli lounasaika, joten syömään. Meitä oli siellä monta ja me oltiin siellä kauan, ja koska kaikilla on kivoja lomamuistoja täysistä eikun tyhjistä pulloista sun muusta + heti tässä lomien jälkeen kaikkien mielessä jo väikkyy nuo viikon päässä kangastelevat seuraavat kehityspäivät ilta-eikun yö-bileineen, tuli sitä tarinata paljon. Äidyttiin vaihteeksi muistelemaan menneiden bileiden sekoiluja. Minkä seurauksena keväällä aloittanut suht uusi työkaveri pilke silmäkulmassa ilmoitti, että ensi viikolla taitaa olla varvas kipeä 😀 Lohdutin, että meidän porukan kanssa on sentään suht turvallista juhlia, ne ei yleensä käy käsiksi niinkuin ne muut nörtit siinä yhdessäkin ammattitapahtumassa 😛

 

Tänään on muutenkin ollut melkoisen rento läpänheittopäivä duunissa. Nauru on kaikunut, kun on juteltu siitä ja tästä ja yritetty selvittää itse kunkin kummallisia koneongelmia (jotka tosin ensin ovat kiroiluttaneet ihmisiä kovastikin). Minullakin sekosi välillä jo outlookkikin ja jouduin buuttaamaan tämän laitteeni. Toinen jo uhkasi siirtyä kokonaan mäkkikäyttäjäksi, valon puolelle, jolloin koitin kovasti selittää, että paistaa se aurinko vistassakin 😉 Välillä tarvitaan näitä vähän hullumpiakin päiviä. Kyllä sitä taas ehtii olla niin asiallista ja prota, kun tositoimet taas alkaa!

 

[Aamusella tuli muuten anopilta mökiltä meiliä, että tytöillä on kaikki hyvin ja viihtyvät kivasti – ainii, mullahan on ne lapsetkin!! Tuli saman tien armoton huono-äiti-fiilis, sillä en tosiaan ollut soittanut lapsille kertaakaan sen jälkeen, kun heidät perjantaina mökille dumppasin. Korjasin asian, heti kun tuli sopiva vähän hiljaisempi sauma työkavereiden kanssa, ensin puhelimella ja sitten vielä skypelläkin ihan webbikameran kera. Tuli ihan vähän parempi mieli. Eiköhän tällä pärjätä nyt sunnuntaihin asti…]