Eilen aamulla paistoi aurinko, mutta päivä taisi silti olla vähän puolipilvinen. Tai ainaki niin Vistani väitti, mistä minä tietäisin, kun olin koko päivän ensin toimiston seinien sisäpuolella ja sitten taloni seinien sisäpuolella. Tänään on Vistan mukaan täysaurinkoinen päivä. On se hyvä, että edes tuosta sentti-kertaa-kaks sääruudusta näyttöni oikeassa reunassa näen, millaista ulkona on, kun muuten paistattelen taas päivää vain täällä loisteputkien valossa. Jaa, raksalla meillä on sentään sellaiset raksavalot vielä, jotka lämmittää yhtä kivasti kuin aurinko 😀

 

Eilen palasin siis viiden viikon lomaltani töihin, yhtä väsyneenä kuin sinne lähdin. Eikä mitään pehmeetä laskua, työvuori odotti. Ensin kahlasin läpi meilien, poistellen, arkistoiden, liputtaen, kategorisoiden high priority ja even higher priority. Päivitin outlookin kaltsun meidän sisäisestä kalenterijärjestelmästä – onpa taas kalenteri komiasti buukattu loppusyksyyn asti, hyvä homma! Sitten even higher priority -taskien kimppuun, valiten sieltä ensin sen, jonka saa nopeiten alta pois ja jonka valmistumista odottaa joku muukin kuin vain minä.

 

Työpäivän jälkeen suunta kohti raksaa, missä silikoonasin lavuaaria kiinni allaskaappiin ja kiinnittelin miehen kanssa keittiön pöytätasoja. Pudotinpa yhden alaskin vahingossa ja tottakai siitä murtui nurkka, joka näkyy. Äh 😦 Mutta kun se oli siinä irrallaan ja kun siinä häärättiin, olihan se ihan selvää, että se putoaa, kun putoamiseen ei paljon vaadittu, vain se, että se hiukan liikahti paikaltaan. Ehkäpä sen saa paikattua mustalla silikonilla melkein hyväksi? Silikonia ja liimamassoja on kädetkin jo täynnä, kun kaikki kiinnitetään sellaisilla, enkä minä osaa tehdä sitä sotkematta käsiäni…

 

Jossain siinä pöytätasojen laiton lomassa koitin kaivaa itselleni kenkiä esille. Olin eilen töissä niissä keväällä ostetuissa kukallisissa sandaaleissani ja jotenkin tuntui vähän liian fancylta. Mutta lukuunottamatta likaisia puolitennareita, ei evakkolassa ollut vaihtoehtoja, siis varteenotettavia vaihtoehtoja, sillä varpikkaat, trecking-kengät ja puhtaatkaan tennarit eivät laskeudu vaihtoehtoisiksi työkengiksi. Jossain siellä roinan seassa talossamme tiesin olevan säkki, jossa ovat avokkaani. Sitä etsin. Raivasin peräkammarissa tieltäni patjoja ja mattoja ja niinkin oleellisia asioita kuin laskettelumonoja ja ikivanhan turvakaukalon. Miksi aina tarpeelliset asiat ovat kaiken tarpeettoman alla?

 

Lopulta löysin etsimäni, pengottuani ensin noin viisi muuta kenkiä-merkinnällä varustettua säkkiä (ai mitenniin meillä on paljon kenkiä?). Nappasin niinikään tieltäni pois viskomani puisen nukensängyn kenkätelineeksi, vein sen ja kenkäsäkin ainoaan "valmiiseen" (lue: omena-lattia ja päärynä-katto valmiina – laminaatit ja paneelit siis ko. puuta) makuuhuoneeseemme ja pelastin puoli tusinaa paria avokkaita säkistä rytistymästä. Yhdet vain otin käyttökengiksi, ehkäpä pärjään niillä tämän viikon? Kenkiä etsiessäni löysin myös pussin, jossa olivat kaikki talvisaapikkaani, mieli olisi tehnyt pelastaa nekin, mutta tuossa 166 neliön mökissämme vallitsee vielä tilanahtaus…

 

Tänään onkin sitten tutkailtu vielä vähän sisemmäs täällä töissä, tai oikeammin tuolla työpaikkalääkärillä. Nimittäin keuhkojani. Taisin pitkin kevättä valittaa, miten ne eivät vaan olleen lenkeillä kunnossa – no, eivät ne ihan vaan kategorisestikaan ole ihan kunnossa. Joten tänään kävin niiden kanssa lekurissa, sain lähetteen verikokeisiin (ihan vain jotta saadaan suljettua pois jälkitulehdusten mahdollisuus, vaikka keuhkot kuulemma olivat puhtaat stetarilla kuunneltuina) ja spiro-testiin, ohjeistuksen tehdä pef-testi (kaksi viikkoa puhaltelua putkeen aamuin ja illoin) sekä reseptin Ventolinelle. Rasitus-astmaa lääkäri epäilee – ja sitä vähän pelkäsinkin 😦 Saas kattoo, mitä testit kertoo.