Tyttöjen jäätyä mökille perjantaina, olen viettänyt eilisen ja tämän päivän kotona – that would be, raksalla, meidän talossa, jota yritän kovasti jo opetella kutsumaan kodiksi, sillä viikon päästä siellä olisi tarkoitus jo asua, redi oor not – laittamassa keittiötä kuntoon. Kaapit jo olivatkin paikoillaan, mutta eilinen päivä kului etupäässä kaappien/laatikoiden ovia/etulevyjä kiinnitellessä, tänään olen porannut ja ruuvannut niihin kahvoja. Ja fixannut pöytätasoja miehen kanssa.

 

Iltapäivällä istuin hetken aikaa tauolla meidän "terassilla" (= terassin tukiparru). Meillä on kyllä tosi aurinkoinen takapiha! Pääsispä joskus nauttimaan siitä oikein kunnolla! Ensi kesänä kai sitten, kun pitäisi istuttaa puita ja puskia (minä en tod. ole mikään viherpeukalo, olen tyytyväinen jos saan sinne pari koristekirsikkapuuta, rhodon ja juhannusruusun – eiköhän puukiintiö niillä ja parilla talon nurkalle jääneellä koivulla täyty…) ja rakentaa jämätiilistä tukimuuria rinteeseen.

 

Eiii! Haluan istua aurinkotuolissa lukemassa! Noh, ehkäpä sitten kun on mullat levitetty ja kasvikset istutettu ja viisisataa muuta asiaa tehty. Plaah. Tätä juuri rakentamisessa inhoan. Tekemistä on aivan liikaa. Haluan valmista heti enkä viidestoista vuosi! Sitä paitsi se tekemisen määrä overwhelmaa niin ettei meinaa saada mitään tehtyä.

 

Istuin siis parrun päällä nautiskelemasta aurinkoisesta tauosta viimeisenä päivänä ennen töihin paluuta. Katselin kahvimuki kädessäni perhosia, jotka leikkivät pihamme vaivaisilla ruohotupsuilla ja päivänkakkarapuskilla. Nokkosperhosia lenteli ympäriinsä, pyrähteli ja hypähteli. Istahti kukalle, lehahti taas lentoon. Yksi kävi jopa kurkkaamassa olohuonettamme, muttei tainnut miellyttää, kun tuli heti kohta pois. Seassa pörräsi yksi iso ja vihertävä mikä-lie, joka kovasti yritti sisälle myös, mutta valitettavasti tältä pöriläältä suljin oven nenän edestä, minkä jälkeen kuului KOPS. Mutta pöriläs jatkoi matkaansa.

 

Vaikka meidän talon sisätilat on rakentanut insinööri (okei, melkein-insinööri, mutta mieleltään ihan täys), on tämä insinööri talonrakennuksessa ensimmäistä kertaa pappia kyydissä, joten – ja kaipa ne muutenkin – ei seinät ole ihan millin päälle suorat. Mistä aiheutui keittiökalusteiden osalta hieman pulmia. Yksi yläkaappi tilattiin uusiksi uusilla mitoilla ja pöytälevyjä joutui vähän sahaamaan. Mikä on harmillista, koska niissä on muovitetut päädyt, ja nyt yhden levyn muovitettu pääty on historiaa, eikä levyt ole ihan just. Mutta melkeen.

 

Kahta pisintä levyä piti siis vähän sahata, jotta mahtuvat paikoilleen (sen lisäksi, että altaalle ja liedelle piti sahata aukot). Minusta tuli väliaikainen pöytätason paino, kun istuin levyjen päällä miehen sahatessa. Tuli mieleen Barbie-Pähkinänsärkijä-leffan Hiirikuningas, joka teki epäonnistuneista orjistaan paperipainoja sun muita kivisiä asioita. Kunnes mies alkoi hioa levyjä sellaisella hiomalaikalla. Siinä vaiheessa leffamielikuva vaihtui Jenna Elfmannin tähdittämään Usko koetuksella -elokuvaan, missä Jenna virittää känden reiteensä niin että sen soidessa värinä-akun vibat kulkee kivoihin paikkoihin aiheuttaen lopulta sen ison O:n. Hiomalaikan aiheuttama tärinä melkein teki samat 😀

 

Paperipainon hommista vapauduttuani yritin tulkita tiskikoneen kryptistä viritysohjetta. Siis kalusteisiin upotetut kodinkoneet ovat vihoviimeinen juttu, kun itse keittiönsä yrittää asentaa! Etenkin kun toimituksesta ilmeisestikin puuttuu osia 😦 Pala kerrallaan aloin hahmottaa kiinnitysohjetta, mutta homma tyssäsi siihen, ettei kaikkia osia löytynyt. Kaksi tarrakiinnitettävää asiaa puuttui. Puuttuu. Joten se siitä sitten taas. Jeejee. Pakastimen oven kiinnityksestäkin puuttuu yksi osa. Soittoa huoltoon huomenna.

 

Keittiö(kään) ei siis tullut valmiiksi vielä tänään(kään). Huomenna tulee putkari paikalle, ja kaipa saadaan viimein vesi kytkettyä, WC-istuin viritettyä ja keittiössäkin hanat paikoilleen ja toimimaan. Mutta sähkäri on varsinainen nahjus, kun saa kolme pistorasiaa kerralla paikalleen, eikä millään ymmärrä, että meidän tarvii saada sähköt sisälle, ASAP!! Jotta vesi lämpiäisikin. Ja jotta kylmäkalusteet saa toimimaan. Ja valot. Ja kaiken muun. Nettiyhteyskin on jo tilattu, mutta ilman sähkärin viime viikolle lupaamaa asennusta siitäkään ei ole iloa.

 

Sahanpuruisina ja pölyisinä, väsyineinä ja hiljaisina palattiin illalla miehen kanssa evakkolaan. Syötiin toastit, avattiin siiderit, tehtiin sanallista listaa siitä, mitä kaikkea pitäisi tehdä ennen kuin asumislupa liikenee. Ihan liikaa. Masentavaa. Mutta kaipa se tästä vielä iloksikin muuttuu. Onhan työpaikalla suihku, jollei kotona vielä ensi viikolla sinne pääsekään 😉