Kumpikin meidän tyttäristä on aikanaan vauvana nukkunut meidän makkarissa. Esikoinen siirrettiin omaan huoneeseen nukkumaan noin 8kuisena, jolloin neidiltä lopetettiin myös yötarjoilut. Tosikoinen siirrettiin siskon kanssa samaan huoneeseen jo puolivuotiaana, mutta yötarjoilut jatkuivat vielä kolmisen kuukautta sen jälkeen. Niiden lopettaminen aiheutti muutaman yön itkukonsertin, joiden läpi esikoinen nukkui sikeästi.

 

Sittemmin meidän perhe on nukkunut samassa huoneessa vain satunnaisesti erilaisilla reissuilla, hotelleissa ja mökeillä. Muutoin ovat neidit nukkuneet ihan omassa tai omissa huoneissaan ja jos yöllistä vaeltelua meidän sänkyyn aina silloin tällöin onkin esiintynyt, on sieltä palautettu takaisin omaan heti kun hätä on mennyt ohi. Lukuunottamatta esikoisen paria ekaa vuotta siihen saakka kun odotin tosikoista, siihen asti tytär tuli joka yö sänkyymme jossain vaiheessa ja sitten nukuttiin kuin taannoisen Libero-mainoksen perhe – "ainakin lapsesi nukkuu hyvin".

 

Tähän tiukkaan apartheidiseen järjestelyyn on meidän perheessä ihan syynsä. Syy on se, että myös äiti tarvitsee unensa, jotta jaksaa päivän, olipa sitten kotona tai töissä sen päivän. Nimittäin lapsillamme on ollut sen verran epäonnea äidin valinnassa, että ovat sattuneet syntymään luonnostaan herkkäuniselle ja nyttemmin jo vuosien ajan vähän unihäiriöiselle äidille, jolle nukahtaminen ja nukkuminen on aina vähän vaikeaa. Joka herää hyvin herkästi jokaiseen pieneenkin ääneen eikä sitten meinaa saada unta uudelleen. Onneksi mies ei kuorsaa!

 

Täällä isoäidilläni (ja reissussa, jollaiselle muuten taas tänään lähdetään; minä palaan perjantaina takaisin, tytöt jäävät vielä viikoksi mummin hoiviin mökille) olen nyt yhtämittaa neljättä viikkoa, ihan paria yötä lukuunottamatta, nukkunut samassa huoneessa vähintään yhden tyttäreni kanssa. Tuhinat, joita toiset pitävät niin suloisina, pitävät minua yöllä hereillä. Huokaukset, hampaiden narskutukset, pyörimiset, maiskutukset… kaikki pienet äänet, joita lapset pitävät nukkuessaan, haittaavat entisestään nukahtamistani ja herättävät minut herkästi.

 

Osa on varmaan esikoisen vauva-aikaan opittuakin, vähän päälle jäänyttä herkkyyttä. Tunnollisena suorittajana (esikoisten tauti 😉 ) heräsin tuolloin jokaiseen pieneenkin ääneen, tarkoittipa se oikeaa heräämistä tai ei. Ja toisaalta esikoinen nukkui vauva-aikansa huonosti, heräili huutamaan ja tuntui, että hän yhtä lailla heräili minun jokaiseen liikahdukseeni samassa huoneessa nukkuessaan. Hänenkin yöunensa syvenivät heti omassa huoneessa, omassa rauhassa.

 

Osa taas on sitä, että aivoni pyörivät ilmeisesti jatkuvasti hieman ylikierroksilla, olipa loma tai arki. Ne eivät osaa mennä illalla ollenkaan shutdown-tilaan, vaan pyörittävät ajatuksia – välillä työaiheisia, välillä kotiaiheisia, välillä jotain ihan muuta – ja vaivoin jossain vaiheessa suostuvat vaipumaan stadn-bylle. Olen yöeläin, olen yöllä luovimmillani, pääni on täynnä uusia ideoita, eikä tekisi tiukkaakaan puuhailla niiden parissa aamuyöhön saakka, jos vain saisi aamulla nukkua vastaavasti puolille päivin. Toisinaan nousenkin niitä vielä yöllä toteuttamaan, useimmiten hillitsen haluni ja yritän nukkua, sillä kostautuuhan se, jos aamulla pitää nousta aikaisin.

 

Periaatteessa ja yleensä kun viimein nukahdan, nukun kyllä hyvin aamuun ja vaikka päivään 😉 saakka, jos ei ole häiriötekijöitä. Ongelma onkin, että herään aamuyöstä todella herkästi, enkä sitten taaskaan nukahda kunnolla uudestaan, kun aivot starttaavat luullen, että on taas aika ryhtyä hommiin. Saatan pyöriä hereillä tunnin, parikin, kunnes nukahdan – vain herätäkseni hetikohta kellonsoittoon, jolloin nukuttaisi kyllä niiin kovasti! Ja nyt täällä, aamulla nukun noin kymmeneen asti, mutta pääsääntöisesti minut herätetään noin kaksi kertaa aamulla ennen sitä. Hassua kyllä, silloin ei ole juurikaan vaikeuksia jatkaa unia…

 

Mies valittelee myös huonoa nukkumista. Hän, joka ennen nukkui todella kuin tukki. Liekö vain tullut vanhaksi 😉 Esikoinenkin alkaa olla menettänyt taitonsa nukkua maanjäristysten läpi ja herää suht helposti yöllä vähänkin kovempiin ääniin. Sen sijaan tosikoinen nukkuu vieläkin niin sikeästi, että talo voisi sortua ympäriltä neidin heräämättä, ja on kyllä äitiinsä tullut rytminsä kanssa. Kukkuisi iltaisin vaikka kuinka, mutta aamulla ei neitiä meinaa saada ylös millään. Arjen tasainen rytmikään ei muuta tätä, ei lapsparka opi heräämään arkiaamuisin, sen enempää kuin minäkään ole sitä koskaan oppinut.

 

Niinpä siis, tämänkin viime yön tunteina syntyneen entryn kirjoittamisen jälkeen, jahka on aamupalat syötö ja laukut pakattu, olisi tarkoitus väsyneenä, kahvin ja mad crock’sin voimin, lähteä ajamaan landelle ja sieltä ylihuomenna mökille. Onneksi tänään ei ole pitkä ajomatka ja sisko on kyydissä niin ei tarvitse kuunnella Risto Räppääjää…