Hah, tämähän käy nätisti. Dial-up-nettiyhteys toiminnassa, isoäidin tunnuksin niin ei tarvinnut ihmetellä mitään omia rekisteröitymisiä. Hidashan tämä on kuin mikä, näin hyvään tottuneelle, mutta eipä tässä ole tarkoitus jatkuvasti roikkuakaan. Blogientryn lisäämisenkin voi näpsäkästi tehdä tälleen osissa – kirjoita entry, avaa yhteys vasta sitten. Ainoastaan kuvat tarvinnee ladata jonkun nopeamman yhteyden kautta, kuten piipahtamalla duunissa tai vaikka tuossa kiven heiton päässä systerillä kylässä.

 

Muutto sujui hienosti, vaikka olikin aikamoinen kaaos tavallaan, kun tavaraa lähti (taas) kahteen eri osoitteeseen, pakettiauto oli hyvin pieni (joku ei muistanut vuokrata autoa ennen kuin tässä viime viikolla) ja apujoukkojakin oli kitsaanlaisesti, kun kaikki ovat niin reissussa näin kesällä. Olipa kuitenkin yksi kaveri, joka tarjosi ison farkkunsakin toiseksi muuttoautoksi, miehen siskon isommat lapset, joista on jo paljon apua sekä miehen sisko pitämässä seuraa meidän lapsille (kun ei keväällä leikatun kätensä vuoksi pystynyt kantamaan tavaroita) – suurkiitos kaikille!!!

 

Minun aikani meni enimmäkseen viimeisiä keräillessä, pizzoja tilatessa, kahvia keittäessä ja lopuksi siivotessa. Jotain sentään autoihin kannoinkin, mutta suurimmaksi osaksi ravasin portaita ylös ja alas. Kun miehen sisko lapsineen lähti meiltä noin viimeisen kuorman lähdön aikaan, laitoin meidän muksut katsomaan Pegasoksen taikaa siltä meidän uudelta hienolta läppäriltä, jotta pysyivät poissa jaloista kun siivosin ja pakkasi meidän toitsuun lähes kaiken tänne evakkoon mukaanotetun tavaran.

 

Leffa ehti loppua ennen kuin pakastin oli sulatettu ja pakastin ehti sulaa ennen kuin mies ehti takaisin purkamasta viimeistä kuormaa ja palauttamasta pakettiautoa Hyvinkäälle asti. Lapset ehtivät kyllästyä pahan kerran ja päättivät pitää huolen siitä, että asunto tuli romutetuksi kokonaan ennen kuin me sieltä poistuimme. Tai jäihän sinne seinät pystyyn sentään, vaikka rehellisesti sanoen kuulosti kyllä pahalta, kun sitä riehumista asunnon ulkorapuilla istuen kuuntelin. Mutta ehkäpä meteliä pahensi tyhjän asunnon kaikuminen.

 

Mies kävi vielä asunnon läpi palattuaan pakun palautusmatkalta ja niinhän se oli, että yhden kaapin ylähyllyltä löytyi vielä pari vanhaa teepaitaani, joita en kerrassaan ollut lyhyempänä nähnyt, ja meinasipa uusi tietokoneemmekin jäädä hattuhyllylle, minne sen olin nostanut turvaan neitosteni riehunnalta. Hyvä että kävi läpi, vaikka se vähän fanaattiselta minusta tuntuikin 😉

 

Tuotiin tänne isoäidin kotiin aikamoinen kuorma kamaa, mutta mehän asutaan täällä kuukausi. Saa nähdä, miten lapset suvaitsevat täällä nukahtaa… Aika varmaan testata sitä.