Heräsin tänä aamuna keskeltä umpisikeää unta kännykän huutaessa "i’m not here for ur entertainment…" niinkin epäinhimilliseen aikaan kuin yhdeksältä, ja tietenkin alakerrassa. Ponkaisin sängystä sillä sellaisella shokkipompputyylillä, jolla voi mennä vaikka katon läpi, nyin lappuja vähän pois silmiltä ja kompuroin alakertaan niukin naukin täyden peppuliu’un välttäen kaivamaan puhelinta käsilaukusta. Ja pelkäsin, että tytötkin heräävät soittoon, mutta eihän ne niin vähästä… onneksi.

 

Vastasin puhelimeen heti kun sain nimeni päähäni ja pirtsakka naisääni toisessa päässä kertoi tilaamani lisäavaimen olevan nyt valmis ja noudettavissa. Yritin vastata hänelle jotain suunnilleen koherenttia, mutta ilmeisesti epäonnistuin, sillä toisesta päästä kuului huvittunut: "taisin herättää sinut". Hämmästyksekseni hymyilin itsekin vastatessani: "taisit". Naisääni vielä toisti, että voin noutaa avaimen milloin vaan ja lopetti kehottamalla menemään jatkamaan uniani 😀

 

Sen teinkin. Kömmin yläkertaan, vedin laput takaisin silmilleni ja olin unessa saman tien pään osuessa tyynyyn. Tunnin kuluttua kellontarkka esikoiseni köntysi viereeni herättämään minua aamupalalle.

 

On oikeastaan aika hassua, että vaikkei sinänsä tietoisesti pyri mihinkään päivärytmiin, sellainen vain aina muodostuu. 11 kuukautta vuodesta arkirytmin muodostaa työ- koulu- ja päivähoitoaikataulut, pakottaen meidät tiettyyn aikamuottiin halusi tai ei. Viikonloppujen unirytmi pyritään pitämään arkirytmissä, jottei maanantai ihan kamalalla tavalla iske silmille, vaikka iskeehän se silti. Ja onhan meillä viikonloppuisinkin näennäisestä rytmittömyydestä huolimatta oikeasti tietty rytmi, luontainen rytmi. Ja suht samalla kaavalla mennään nyt lomalla, erona vain se, että lapset nukkuvatkin samassa rytmissä minun kanssani.

 

Minun sisäinen kelloni on melko tarkkaa lajia. Voin esimerkiksi päättää torkkuvani viisi minuuttia – ja tasan viiden minuutin päästä avaan silmäni seuraava kerran (ellen ole ehtinyt vaipua kunnon syvään uneen, mikä on tietenkin toisinaan vaarana 😉 ). Sisäinen kelloni myös herättää minut tarvittaessa aamulla oikeaan aikaan, mutten silti koskaan luota siihen 😛 Silti pystyn kyllä myös ohittamaan kelloni ja nukkumaan aamulla vaikka mihin ihan sujuvasti. Ja nukunkin, jos vain annetaan.

 

Esikoisella on yhtä tarkka kello, vaikkakaan ei vielä minuuttiharjaantunut. Mutta sen näkee siitä, miten joka aamu herää samaan aikaan. Jos eletään talvirytmissä, on se sama aika noin puoli kahdeksan (joten kouluaamuina häntä joutuu kyllä repimään sängystä) ja lomalla se on kello 10. Plus miinus noin 10 minuuttia. Näin ollen minunkin lomarytmini on muotoutunut esikoisen mukaan, hän kun ei yksin halua aamupalalle… Tosikoinen meillä nukkuisi minun laillani vaikka kuinka pitkään, mutta hänetkin herätän kymmenen pintaan aamupalalle, että edes yhdentoista aikaan illalla sänkyynsä sammuisi.

 

Puhelinsoitosta sen verran suivaantuneena tai sanotaanko nyt sitten vaikka viisastuneena soitin tänään huoltoyhtiöön, ettei sieltä kukaan tulisi muuttotarkastamaan asuntoa huomenna ainakaan ennen yhtätoista… Ei ole kiva herätä ennen yhdeksää siltä varalta, että joku saattaa tulla, kun se joku saattaa yhtä hyvin tulla vasta iltapäivän puolella. Nimittäin tarkastuksen suoritusajaksi oli suurpiirteisesti merkitty klo 9-15 välisenä aikana. Aika täsmällistä.

 

Tänään sattui sitten toinenkin poikkeama normiuomaani. Nimittäin yleisesti ottaen meitä ei näin lomalla saa millään täältä liikkeelle ennen puolta päivää, mutta tänään oli pakko hoitaa yksi labrahomma siihen mennessä tuolla kirkonkylällä, labra kun menee kiinni puolilta päivin. Tytöt protestoivat, eivät halunneet lähteä niin aikaisin mihinkään, joten lähdin sitten yksin, likat jäivät kotiin niin saivat jatkaa touhujaan. Mukavampikin ehkä niin 😉

 

Sitäpä vaan ihmettelin siellä labrassa, että kyseli minulta ummet ja lammet lääkärini nimeä ja yhtä sun toista muuta – mistä minä voin tietää, kun terveyskeskuslääkäri on omalääkärisysteemistä huolimatta eri henkilö joka kerta kun siellä noin kerran vuodessa asioin. Miten minä voin muistaa kenen sijaisen kanssa puhuin kolme minuuttia puhelimessa jotta sain labralähetteen? Tai mikä oli edellisen kokeen tulos? Eikös sen kaiken pitäisi olla siellä jossain kivassa tietokannassa? Huumorintajuton näytteenottaja lopuksi, aikani vastailtuani "en tiedä, kai se näkyy koneella jossain", tokaisi minulle: "onneksi nämä näytteet vielä otetaan käsityönä". Jep. *eyeroll*