Taas sitä minulta kysyttiin. Nimittäin, että mistä sitä virtaa riittää aamuun asti. En minä tiedä! Sitä vaan löytyy, jos en anna periksi väsymykselle siinä yhdentoistaja puolenyön välillä. Ja siis jos paikka on oikea. En minäkään missä tahansa jaksa yön läpi valvoa. Mutta sopivassa paikassa ja seurassa kyllä hyvinkin. No problemos 🙂
Niin että missä sitä on tällä kertaa luuhattu vai? No Tallinnassa. Lähdettiin eilen tyttöporukalla – meitä oli seitsemän naista – meidän perinteiselle kevätreissullemme Tallinnaan. Jätettiin miehet ja lapset – joista keväällä 2003-syntynyt katras oli alunperin se yhdistävä tekijä – himaan ja lähdettiin pitämään hauskaa yhdessä. Viime vuonnahan oli poliisit ja pesäpallipulikat reissumme pää- tai ainakin sivuosassa ja se yhdessä ehkä muutaman muunkin tekijän kanssa johti siihen, että tuolloin katseltiin hotellihuoneessa telkkua, juotiin vettä ja syötiin karkkia ja mentiin ajoissa nukkumaan. Tänä vuonna päätettiin, että moinen mammailu ei toistu.
Eikä se toistunut. Ihan suomalaisia ei tehty, eli ensimmäisiä siidereitä ei juotu Helsingin satamassa eikä edes vielä laivalla. Mutta kahden aikaan iltapäivästä korkattiin terassikausi. Istahdettiin ihanan aurinkoiselle terassille, me jotka ei oltu kasvo-, jalka-, ym. hoidettavina, yritettiin tilata kanaleivät: "ei ole", no, sitten mozzarellasalaatit: "ei ole", jotain yhtä salaattia siellä olisi ollut, mutta tyydyttiin sitten vain niihin siidereihin.
Iltapäivää jatkettiin jonkinasteisella shoppailukierroksella ja illalla sitten mentiin Olde Hansaan syömään. Kyllä oli taas hyvää ruokaa ja mainio siellä aina se ilmapiiri ja ennen kaikkea hyvää seuraa! Me oltiin tilattu sellainen menutsydeemi, jossa meille tuotiin tietyt alkuruuat ja pääruaat ja jälkkäri pöytään ja syödä sai niin paljon kuin jaksoi. Viiniä ruuan seuraksi ja baileys-drinkit jälkkärin kanssa ja ateria oli täydellinen!
Sitä siitä piti sitten mennä sulattelemaan hotellille, joten mentiin yhteen meidän huoneista juttelemaan. Parannettiin vähän maailmaa ja puitiin yhden jos toisenkin elämää, sitä sellaista normaalia, mitä nyt naiset porukalla tekee. Ja naurettiin kippurassa ja vedet silmissä.
Myöhemmin siirryttiin alakerran pubin puolelle, siitä sitten vielä osa meistä vähän myöhemmin yökerhoilemaan Tallinnan yöhön. Hotellin puolesta oli saatu vaparit Venus Clubille, mutta sehän oli ihan kamala paikka! Tosin jonkun aikaa viihdyin kyllä katsellen erästä palkattua tanssijaa, jonka jokainen lihas oli aivan upealla tavalla hallinnassa. Mutta se kävi vanhaksi aika pian, eikä muutkaan meistä siellä viihtyneet, joten lähdettiin pois.
Joukkion kolme vanhinta oli enää jäljellä, kun siitä sitten Viru-hotellin yökerhoon suunnattiin. Siellä olikin paljon parempi musiikki ja meininki muutenkin, joten sinne jäätiin. Tosin kavereiltani loppui kestävyys vähän kesken, kolmen aikaan lähtivät jo pois. Siihen mennessä minä olin kuitenkin jo saanut uutta tanssiseuraa, joten jatkoin tanssimista ja vähän juttelemista aina siihen saakka, kun meidät heitettiin vähän ennen viittä sieltä pihalle.
Tämä tanssiseurani, varsin mukava heppu, tällä kertaa tuon entryn aloittaneen kysymyksen esitti, saatellessaan minua hotellilleni. Minun vastakysymykseeni siitä, mikä hänet sai jaksamaan kanssani aamuun asti tanssilattialla ja vähän sen reunamilla, vastasi, että se on tämä minun valloittava hymyni ja energiani, sen lisäksi että olen kuulemma söpö, sexy ja symppis. Heh 🙂
Olin siis hotellihuoneessani vähän viiden pintaan ja nukahdin yllättävää kyllä suunnilleen saman tien kun pääni tyynyyn painoin. Puoli kymmeneltä nousin aamupalalle, mutten kyllä jaksanut lähteä enää vanhaan kaupunkiin kävelemään sen paremmin kuin Viru-keskukseenkaan pyörähtämään, joten relasin huoneeni ikkunalaudalla kattoja katsellen.
Puolilta päivin piti luovuttaa huoneet ja siitäpä sitten satamaan ja kotimatkalle. Paluumatkalla laiva keinahteli sen verran paljon, että hiljaiseksi kävi porukka, kun merisairaus uhkasi iskeä. Kotiin kuitenkin onnellisesti päästiin, minä hain matkalla tytöt yökyläpaikasta ja sain oikein kukkakimpun – olivat löytäneet kevään ensimmäisen kuulemma huikean suuren sinivuokkomättään metsästä sillä välin kun äiti rellesti Tallinnassa.
[Lisää kuvia Tallinnasta(kin) löytyy Flickristä: http://www.flickr.com/photos/marilka/ ja kuvagalleriastamme: http://pehkonen.1g.fi/kuvat/Tallinna08/ – ai miksi kahdessa paikassa? Laittelen kuvia vähän eri suodatusperiaatteella eri gallerioihin.]
System Failure for the Masses 
On teillä lystiä ollut… *kade* Kyllä mäkin vielä joku vuosi mukaan taas pääsen. Varmasti 🙂 Ja sit tanssitaan aamuun asti vaikka keskellä toria 😉
Paranet kuin viini!"Ihana"
Minä näin sinut unissani,
ensimmäistä kertaa nukuin rauhallisesti.
Painajaiset yksinäisyydestä
katosivat kuin edellinen elämä.
Sinä tulit minun luokseni,
hymyillen kosketit poskeani.
Suljin silmäni ja huokaisin:
Jos tämä unta vain on, niin sitä ikuisesti nähdä tahtoisin.
Sinä hymyilit minulle silloin
kuin et olisi ikinä hymyillytkään.
Sinä tulit luokseni illoin,
kun tyynyyn painoin pään.
Olin sinun aina aamuun asti,
voi! siihen tuntui aina kuluvan ikuisuus.
Kun aurinko jälleen taivaalle nousi,
lähdin pakoon kuin toivottomuus.
Kun taas päivä seuraa yötä,
minä seuraan sinua.
Menet mihin tahansa, olkoon onnesi aina myötä,
minä seuraan sinua.
Pysähdyn ja katson loittonevaa selkääsi,
käännyt ympäri ja kutsut nimeäni,
minä en voi liikahtaa.
Tämähän on vain liian ihanaa unelmaa.
Minä herään jokainen aamu hymy huulillain.
Viereeni vilkaisen nähden tyhjän seinän vain.
Hiljaa huokaan ja suljen silmäni sinut jälleen nähdäkseni.
Voi, kallis, rakas armaani – tule tänäkin yönä luokseni!
Sinä hymyilet minulle silloin,
kuin olisi ikinä hymyillytkään.
Sinä tulet luokseni illoin,
kun tyynyyn painan pään.
Olen sinun aina aamuun asti,
kunnes aurinko jälleen taivaalle nousee.
Olen sinun aina unelmissani,
kävelen vierelläsi ikuisuuteen.