Ensin systeri ja sitten vielä serkkukin. Pitäähän minunkin kantaa siis korteni mietekekoon. Ei sillä, etteikö niitä päässä vilistäisikin – ja mitä muutakaan nyt yleensä tänne kirjoitan kuin ajatuksiani, tai tapahtumia, jotka triggeröi ajatuksia.
Sunnuntai-illan ajatus
Sen jälkeen, kun olin harmitellut sitä autoasiaa, jossain vaiheessa iltaa lukaisin tuon siskoni sen päivän blogimerkinnän ja kirjoittelin sinnekin jo kommentin asiasta. Minä olen melkoisen avoin ja iloinen näin päällisin puolin ja minua(kin) pidetään yleisesti ottaen sosiaalisesti toimivana ihmisenä. Sosiaalinen olenkin ja tulen toimeen kaikkien kanssa ja olen sellainen kaikkien kaveri. Mutta kolikolla on kääntöpuolensakin. Vaikka olen näennäisesti ehkä turhankin avoin, minullakin on raja, jonka taakse vain hyvin harva pääsee. Voi jopa olla, että se raja loppujenlopuksi kulkee hyvinkin korkealla. Juttelen ja kuuntelen, jaan kaikenlaista, mutta ihmiset eivät ehkä sitten kuitenkaan pääse oikeasti lähelleni.
Jäin nimittäin miettimään jälleen kerran, miksi kaikesta huolimatta minulla on vain muutama hyvä ystävä, vaikka hirveän paljon kavereita ja hengaan kenen kanssa tahansa. Ehkä se johtuu juuri siitä. En sitoudu antamaan itseäni kokonaan kellekään. Tai sitten minulle on vaan niin kauan riittänyt vain mieheni ja ne pari hyvää ystävää, etten ole edes kaivannut. Tai jotain muuta. En tiedä. Ehkä vaan puhun liikaa ja hengästytän kaikki muut 😉
Kirjoitin siihen kommenttiin systerille, että minun on helpompi olla 1 on 1 tilanteissa kuin isossa jengissä. Isossa porukassa olen enempi hiljaa, vierestäkatsoja, vetäytyjä. Saatan jopa tuntea itseni yksinäiseksi porukassa. Jollen tunne kaikkia siinä porukassa oikeasti hyvin. Mutta kaksin melkein kenen tahansa kanssa on helppo olla ja jutella. Osaan small talkin, enkä edes pelkää hiljaisia hetkiä. Mutta sen verran tätä täsmennän tässä, että kun porukka on mukava ja oloni siinä tuntuu turvalliselta, viihdyn toki loistavasti. Ja sopivassa väkijoukossa, johon voin tavallaan kadota, on hauskaa myös.
Maanantain ajatus
Sain päähäni, että Marilkan pähkinät tarvitsevat teemabiisin. Ajatus sai alkunsa yhdestä naamakirjan 10second interview:n 505:stä kysymyksestä: "What would your theme song be?" Laitoin siihen ensin, viime viikolla, että se olisi Within Temptationin Stand My Ground. Hieno biisi ja kyllähän sekin voisi theme songini olla sinänsä. Mutta eilen hyräilin päähäni soimaan jäänyttä Linkin Parkin Breaking the Habitia ja totesin sen sopivan elämääni tällä hetkellä paljon paremmin.
Eihän mitään biisiä voi sanasta sanaan elämäänsä sijoittaa, tai sanotaan, että aika harvoin voi, mutta tuossa on jotain sellaista, mihin kykenen hyvin rileittaamaan. Elämässäni on tapahtunut viimeisen vuoden aikana miljoona muutosta. Sekä ulkoisia, ihan konkreettisia muutoksia, että sisäisiä muutoksia. On tullut monta firstiä. Olen tehnyt monta asiaa toisin kuin koskaan ennen. Olen rikkonut monta tapaa. Hyvässä, mutta ehkä välillä vähän huonossakin. Elämä on.
Tämän päivän ajatus
Tänään sain duunissa lapun kaulaan. Meidät viimein laputettiin. Johan siitä monta vuotta puhuttiinkin. Ja ensimmäistä kertaa elämässäni minusta on hyvä duunikuva. Ehkäpä kuvauksen kohde on ensimmäistä kertaa elämässään noin tuon edelläkin mainitun viimeisen vuoden ajan ollut kuvauksellinen. Kortin saaminen toi mieleeni kymmenkunta vuotta vanhan edellisen henkilökorttini (jota en onneksi ole joutunut enää vuosiin kaulassani roikottamaan). Kaivoin sen laatikostani, näytin muutamalle työkaverille ja tuomio oli kaikilla sama: näytin kymmenen vuotta sitten paljon vanhemmalta kuin nyt. Näytin kymmenen vuotta sitten kymmenen vuotta vanhemmalta kuin nyt.
Katsokaa vaikka:
elokuulta 1999 ja marraskuulta 2007
Miten voi nuori ihminen olla noin täti??? Olihan minulla tietty kymmenkunta kiloakin enemmän silloin kuin nyt ja sen näkee naamasta. Ja ilmeestä näkee, miten pehmeä ja kiltti on saanut särmää itseensä. Olen erinäköinen, mutta väitän myös, että hyvin erilainen kuin kymmenen vuotta sitten. Ja löytöretki itseeni jatkuu. Opin koko ajan itsestäni lisää piilossa olleita puolia. Ihminen on mielenkiintoinen olento. Jatkuvassa muutoksessa. Täynnä kaikkea, mikä tulee esiin vasta kun on oikea hetki.
Muutos on välillä hyvästä. Vaikka yleensä olen muutosavastarintainen, tänään tuntui hyvältä jopa vaihtaa työpiste duunissa kokonaan toiselle (organisatorisesti oikeammalle) puolelle 😀 So I’m breaking my habits and giving room to the me of 2008.
System Failure for the Masses 
Missä sun rillit on nykyisin?? Mulla oli kanssa joskus parikymppisenä semmonen tätivaihe. Piti kai yrittää osoittaa jotain?! Haki jotain uskottavuutta tms. Nyt kun hoksaisi ajoissa, ettei liian kauan tavoittele sitä nuoruutta ja osaisi ikääntyä asiallisesti. Viime viikolla näin kaupungilla kasvoista tosi ryppyisen elämää nähneen naisen, lanteille asti pitkät musta hiukset (tosin 4-5 cm harmaa juurikasvu), nuorisotakki ja häntäluukin näkyi niistä niin tiukoista farkuista…se oli tosi paha!
Mahtavaa:) Oikeasti on niin niin hieno asia, ett’ ihminen tiedostaa muuttuvansa vuosien varrella. Olen nimittäin törmännyt monesti niihin ihmisiin joiden meilestä heissä mikään ei muutu, eivät itse tiedosta muuttuneensa myös muuten kuin ulkonäöllisesti. Sekin aivan tosi asia, että tyyliä vaihtamalla ihminen muuttuu eniten ulkoisesti, mutta uuden tyylin myötä voi myös käytös ja toimintatavat muuttua.
Kun asustaa jonkun kanssa saman katon alla, muutos tapahtuu huomaamatta pikkuhiljaa, eikä sitä heti itse osaa havannoida, miten sisäinen maailma kahden ihmisen välillä loppujen lopuksi onkaan muuttunut.
Ainakin minä olen eri ihminen kuin 23 vuotta sitten kun tapasin eksän ja aloimme kiertämään tosiamme kuin kissa kuumaa puuroa.
Olen vuosien varrella ollut tätimäinen äitityyppi, oikea kanaemo,siitä pikkuhiljaa muuttunut suuntaan sun toiseen. Hiusten väri on vaihtunut, työpaikka on vaihtunut, ystävät on lisääntyneet, tai osin jopa vähentyyneet. kavereita on enemmän, niitä joiden kanssa kuulumisia vaihdetaan harvemmin, mutta yhteys kuitenkin on säilynyt.
Rajojen rikkomisesta puhutaan paljon, esim siitä turvallisen vyöhykkeen rikkomisen vaikeudesta. mukavuusalueella pysyminen on helppoa, mutta se ei rikastuta elämää jos ei uskalla koskaan kokeilla mitään uutta.
Koko elämä on kasvua ja sisäistämistä, kuulostelemista miltä tuntuu mikäkin asia, tapahtuma,tai kohtaaminen.
On ihanaa ajatella ettei ole vielä valmis ehjä kokonainen onnellinen ihminen. Siihen on kuitenkin pyrkimys. Oppia ymmärtämään itseään, ja muita siinä lähellä ympärillä.
Puhua voi monella tavalla. myös hilajisesti viestimällä tunteita eteenpäin niille jotka värähtelyjä fyysisesti osaavat tulkita.Puhumattomuus tai hetken hilajisuus ei välttämättä ole huono vaivaantunut asia. ihminen joka oppii luottamaan vaistoihinsa, oppii myös sen että Small talk kuuluu asiaan, mutta katseet eleet ja ilmeet ovat osa kommunikointia tämän ihmislajin välillä.
Siksi kommunikoiminen koneen välityksellä luo hieman harhaa toisen ihmisen persoonasta, kun tässä tuijotetaan vain sanoja, mitä aivot tuottavat virtana.
Tyyppinä minä olen suulas iloinen karjalaistyyppinen nainen. Osaan puhua vieraille, keventää tunnelman, jopa kertoa hauskoja juttuja. Osaan kuitenkin myös olla hiljaa suuressa joukossa, vieraassa porukassa. Joskus jopa nautin siitä, että voin seurata ja kuunnella muiden esityksiä.Samalla kuitenkn nautin myös siitä että olen itse shown keskipisteenä.
Puhun myös itselleni, ajatuksin mutta välillä myös ääneen.
Silti joskus tuntuu että kahvikuppineuroosi iskee jostain kummallisesta syystä, kun tiedän että vastapuolella on henkilö jonka kanssa kemiani eivät synkkää alkuunkaan. Siinä olen astunut mukavuusrajojeni ulkopuolelle. Joskus vain päätän, että saan jään murtumaan, ja tuokin ihminen oppii pitämään minusta edes pikkuriikkisen.
Miksi pitää ajatella mielyttämistä. Kunhan vain saa ja uskaltaa olla oma itsensä.Pitää sitten joku tai…..
Totta tuo mitä Sartsa kirjoitti koneella kommunikoimisesta, siksi kai käytän hymiöitä niin kamalan paljon, kun eleet ja ilmeet jäisi muuten kokonaan pois. Minähän tunnetusti hymyilen jatkuvasti, joten pitäähän sen hymyn näkyä kirjoitetussakin muodossa 😉 Niin ja koska huumorini on vähän omituista, sarkastisen kuivaa, pitää kirjoittaessakin näyttää vitsivitsi tai mitä ikinä silmäniskulla 😀 Ja sama juttu, huomion keskipisteenä on kivaa – ehkäpä minä siksi olen kouluttaja 😉 Arvatkaa kuinka hauskoja on bileet joissa on lauma esiintymisvimmaisia kouluttajia 😛 Neljäs hymiö. Mutta ei kai niitä lasketa 😀
Mieshän kyllä luotiin ennen naista,murra täytyy sanoa,että aina tehdään koevedos ennen varsinaistapäätuotetta.Nainen on kuin viini,joka paranee vanhetessaan! Vaikka Marilka ole ollut missään pulossanäkyy hänen kaunistumisensa ja iloisuutensa! Todellinen tehopilleri!