Olipa upea aurinkoinen päivä tänään! Kävin aamupäivällä kaupassa – ihan keskenäni, lasten touhuillessa kotona omiaan. Mies lähti raksalle jo aikaisin aamulla, nuorin proidinsa sinne tuli häntä auttamaan tänään. Kauppareissun jälkeen pohdin, miten kuluttaisin puolisen tuntia ennen kuin oli aika laittaa ruoka miehille, ja meille naisväellekin toki, ja kerrankin maltoin olla tulematta koneelle. Sen sijaan sain hetkellisen mielenhäiriön ja otin ja leivoin meille sulkaamuffinssikakun jälkkäriksi. Sen kaverina oli vielä jätskiä ja kermavaahtoa, joten avot 🙂

 

Siivosin keittiön lounaan jäljiltä saman tien. Kylläpä tunsinkin itseni tarmokkaaksi 😉 Lähdettiin tyttöjen kanssa ulkoilemaankin niin kauan kuin aurinko jaksoi niitä säteitään meidän suuntaan lähettää, vaikka vähän pilviä yritti siihen väliin tullakin. Tuossa onkin ihan kiva pieni leikkipuisto ihan meidän talon lähellä, sinne voi tytöt mennä ihan hyvin keskenäänkin ulkoillessaan. Siellä on kiipeilytelineitä jos minkälaisia (joista yksi puinen härvellys näyttää toimivan teinijätkien röökimestana 😦 ).

 

Äiti-apinakin kiipeili ja tasapainotteli (minulla on pakkomielle kiivetä niin korkealle kuin pääsen ja keikkua siellä tasapainoillen yhdelläkin jalalla) siellä missä ei olisi saanut 😉 ja tyttäret suunnilleen yhteen ääneen minulle moittivasti sanoivat: "äiti, et sä saa näyttää meille lapsille noin huonoa esimerkkiä!" ja kun puistoon tuli muitakin lapsia, esikoinen huolestui jo tosissaan, joten lasteni mielenrauhan vuoksi tulin alas. Mutta kiipesin sitten myöhemmin vielä keinujen päälle keikkumaan, keinut kun oli otettu pois. Ja kiikuin keinulaudalla tyttöjen kanssa, tytöt toisessa päässä, minä toisessa, niin päästiin jo parempaan tasapainoon kuin tytöt keskenään. Olenko vähän outo äiti?

 

Parin tunnin ulkoilun jälkeen minä tulin sisälle haukkaamaan vähän jugurttia ja vaihtamaan lenkkikamoja ja laittamaan saunaa päälle. Tytöt tulivat perässä sisälle kuin tilauksesta oikeaan aikaan ja jäivät kotiin taas siksi aikaa, kun minä lähdin juoksemaan. Miehen piti tulla niillä main himaan, mutta oli hommat niin pahasti kesken, että eipä hän ollut vieläkään kotona, kun vajaan tunnin päästä palasin. Hyvinhän nuo tyttäret täällä silti keskenäänkin pärjäsivät taas tuonkin ajan. Aivan ihanaa, että heidät voi turvallisin mielin jättää kaksin tunniksi, pariksikin! Vaikka ovat välillä tosi valopäisiä, keskenään ollessaan eivät ole kertaakaan vielä tehneet mitään älyttömyyksiä.

 

Vielä viime syksynä, kun esikoinen aloitti koulun, oli hän ollut max. 20min yksinään kotona. Siinä syksyn mittaan joutui oppimaan viettämään iltapäiviä, eli tunteja, yksin kotona ja vähän kerrassaan aloin jättää tyttäriä kaksistaan hetkeksi. Ensin videoa katsomaan, sittemmin ihan vaan olemaan. Helpottaa elämää tässä raksatilanteessa niiiin paljon! Pääsen kauppaan yksin, tai pääsen kauppaan piste. Likat kun eivät suinkaan aina halua edes lähteä mukaan. Tai yleensä eivät. Ei edes tosikoinen enää, joka ennen oli vakikaveri kauppareissuille. Ja tänään tajusin, että jos kerran pärjäävät yksin kun käyn kaupassa, ei kai siinä mitään eroa ole, jos käyn lenkillä! Tai onhan siinä, minulla ei ole lenkillä kännykkää mukana, toisin kuin kaupassa. Mutta onhan iskällä raksalla kände, eli hänelle voi soittaa, jos jotain tulee.

 

Eli minä pääsin piiitkästä aikaa taas lenkille! Siitä täytyy olla viikkoja, kun juoksin viimeksi ja sain sen keuhkoputkentulehduksen. Sitten satutin pikkuvarpaanikin. Keuhkot eivät tuntuneet parantuvan ja pikkuvarvaskin on vieläkin vähän kipeä, joten aikaa tosiaan kului kärvistellessäni täällä uskaltamatta lähteä juoksemaan. Mutta tänään jo arvelin, että uskallan. Ja JESH!!! Niin keuhkot kuin varvaskin kestivät kutakuinkin täyspitkän lenkin (7km, kertoo googlemaps) mukisematta, siis oikeasti ihan perfetto! Hapenottokyky täysin ennallaan, ei tietoakaan maitohapoista tai lihasten väsymisestä. Päin vastoin, kun tulin kotiin, oli fiilis, että pitempäänkin olisin voinut juosta. Ensi kerralla sitten venytän toisesta päästä vähäsen 🙂 Kilsan, kaksi tuohon voi lisätäkin ihan hyvin.

 

Lenkille lähtiessäni aurinko oli jo painunut taivaanrannan taa (ihanaa muuten sekin, miten päivät pitenevät että kohisee!) ja pilvetkin haihtuneet jonnekin pois. Ylläni loisti upea kirkas tähtitaivas, pohjantähti prikulleen pääni päällä. Hyvin helmikuinen ilma muuten, mutta normaalisti on kyllä ollut aika monta astetta kylmempää ja lumi maassa tähän aikaan vuodesta… Outoa, kun kaikkialla lapset pyöräilevät, vaikka on hiihtoloma!

 

Kotona odotti sauna, jonka olin laittanut lämpiämään ennen lenkille lähtöä ja mieskin saapui kotiin parahiksi. Joten saunottiin yhdessä koko perhe ja iltapalaksi keittelin vielä kattilallisen täysjyvämannista. Ainoa puuro, joka tässä taloudessa uppoaa kaikille, on mannapuuro eri muodoissaan, joten olen koittanut sitten edes valita sieltä sellaisen suht terveellisen vaihtoehdon. Nyt alkaa täällä olla jo rauha maassa, iltahärdellistä huolimatta tyttöjen huoneessa on hiljaista (vaikka eivät vielä nukukaan). Mies tuolta huhuili, että se nelosen leffa on alkamassa, aika siis siirtyä sohvalle miehen kainaloon leffaa katsomaan 🙂

 

Elämä hymyilee taas tänään täällä pohjantähden alla 🙂