Aurinko on hellinyt meitä säteillään nyt muutaman päivän. Maailma on kylpenyt valossa ja vaikkei se tähän vuodenaikaan juuri lämmitäkään muuta kuin mieltä – päinvastoin se on tarkoittanut tälle talvelle harvinaisia pakkaspäiviä ja -öitä – tuntuu kaikki iloisemmalta ja paremmalta, kun aurinko paistaa. Ja sisätiloihin eksyvät säteet lämmittävät jopa aavistuksen verran kroppaakin.

 

Parina aamuna on siis saanut töissä aamupalalla ihailla rusottavaa taivaanrantaa. Ja vielä kun lähdin töistä viiden kieppeillä oli valoisaa auringon vielä luodessa viime kosketustaan Helsinkiin. Eilen en tuohon aikaan suunnannutkaan kotia kohti vaan hytistelin tuivertavassa tuulessa juna-asemalla matkalla stadiin. Sattuipa nimittäin sellainen harvinaisuus, että olin lähdössä illanviettoon ihan suunnitellusti. Entisen lukiokaverin bileisiin.

 

Minulla oli kuitenkin vielä aikaa ennen pippaloita, joten suuntasin kauppoihin. Minulla oli ihan agendakin, piti saada (heh) yhdet kengät. Ei niin kauan sitten kävin nimittäin niin minun casual ware -tyyppiset talvikenkäni menivät rikki. Ei, ne eivät olleet ainoani sitä laatua, mutta ne toiset saivat häädön kirpparille, sillä ne olivat pikaisesti tehty susiostos alunperinkin. Kolmannet ovat sellaiset ulkoiluklompsut, ettei niillä ole kiva esim. ajaa autoa.

 

Sain minä jo mieheltä noottia kenkien määrästä (odotettavaa tietenkin), kun torstaiaamuna en meinannut osata päättää, mitkä laittaisin ja sitten illalla tulin maitokauppareissulta uusien kenkien kanssa, eikä nekään silti olleet sitä, mitä väitin tarvitsevani eli casual ware -talvikengät… Tyttäreni olivat kuitenkin kanssani yhtä mieltä siitä, että ne torstaina ostetut olivat sellaiset must have -kengät, good girls, hyvin opetettu 😉 Se talvikenkäasia nyt kuitenkin ratkesi vasta eilen stadissa, kun viimein löysin sitä mitä piti enkä jotain ihan muuta.

 

Ennen kenkäostoksia poikkesin matkan varrella Anttilan Top Teniin, mistä mukaan tarttui peräti kolme uutta cd-levyä. Parin viikon sisään siis neljä uutta cd:tä, edellisistä cd-ostoksista onkin jo aikaa, vuosi? AvenueQ soundtrack viime keväänä lienee se edellinen ostos. Matkaani lähti tällä kertaa Foo Fighters, Maroon5 ja Danko Jones, jotka ovat tänään tahdittaneet automatkailua.

 

Eiliseen kuitenkin vielä. Minishoppailujeni jälkeen suunnistin sinne kaverin bileisiin. Ainoa vaan, ettei kaveri ollutkaan siellä itse! Oli kuulemma kipeä, muttei ollut kuitenkaan tiloja perunut. Joten siellä sai hengata, mutta juomansa kukin sai maksaa ihan itse. Tuttuja ei vielä paikalla ollut, mutta päätin jäädä odottelemaan. Kymmenisen minuuttia nökötin sohvannurkassa keskenäni, kunnes sain "viihdyttäjiä" – joiden seurasta ponkaisin taakseni katsomatta moikkaamaan vanhoja kavereita heti kun he sisään saapuivat.

 

Ilta muuttui siis tyttöjen illaksi, yhden aviomiehellä vahvistettuna. Ei meitä monta ollut, mutta oli mukava jutella kuulumisia – osan kanssa kun ei oltu nähty viiteentoista vuoteen! Hyvin luisti silti juttu vielä ja niin hassua kuin se onkin, melkein tuntui kuin ei näitä vuosia tässä olisikaan välissä ollut. Paitsi että minä olen melkoisen erilainen ihminen kuin silloin taannoin. Eipä tuntunut haittaavan. Naureskeltiin tosin sille, että juu, onhan meillekin jo ikää kertynyt, kun tanssilattiaksi valittiin se, missä soi ne "lapsuuden" kasarit ja abbat – oikeesti, pitää olla vanha laulaakseen abbaa ulkoa 😀

 

Ilta muuttui yöksi, mutta olin kotona sentään jo kolmen aikaan. Vahingossa 😀 Luulin meneväni 03:20-dösään, mutta dösäasemalla totesin katsoneeni kelloa siellä hämärässä tanssilattialla pieleen ja lähteneeni tuntia liian aikaisin (ja siis 3:20 oli se seuraava vuoro, välissä ei yhtään)! Eipä paljon huvittanut hengata ulkona pakkasessa tuntia eikä poiketa yksin mihinkään sisällekään, joten loppujen lopuksi nappasin kuitenkin taksin himaan, hyvistä dösäaikeistani huolimatta. Toisaalta ihan hyvä niin. Tänään on väsyttänyt sitten tunnin unien verran vähemmän.

 

Tänään lähdettiin lasten kanssa ihan Porvooseen asti uimaan, nimittäin. Ihan extempore, lasten serkkujen ja näiden uussisarusten kanssa. Menomatkalla yritin piristää itseäni Foo Fightersilla ja punaisella Edillä – ja silti ajoin ajatuksissani Lahdentielle Porvoon motarin sijaan, joten mentiin sitten kiinankautta eli Sipoon läpi. Porvoossa seurasin aavistustani siitä, mistä uimahalli kenties löytyisi, kunnes päätin ottaa varman päälle ja syötin lähtiessäni 0100100:sta kysymäni hallin osoitteen kändeni googlemapsiin (kuka tarvii navigaattoria, kun on googlemaps kännyssä?), joka arpoi sijaintini vain yhden poikkikadun verran pieleen, mutta näytti uimahallin sijainnin pilkulleen – samalla hetkellä kun silmäni osuivat uimahalli-tieopasteeseen täsmälleen edessäni 😀

 

Perille siis päästiin ja lapsilla oli hauskaa! Minä tapani mukaan enempi tyydyin vahtimaan touhuja reunoilta, palellen, auringonsäteissä lämmitellen. Talvi tai ei, oli hohdokasta istua porealtaassa, joka kylpi auringonsäteissä! Ooh ja aah. Aivan, sen verran kävin vedessäkin. Ja toisen kerran uin tosikoisen kanssa hetken. Ihanaa on, että esikoinen voi jo hallissa mennä missä tykkää, uimataito on niin loistava. On vain yksi vahdittava, tosin tänään tosikoisesta huolehti enimmäkseen vanhin serkku. Yes!

 

Mäkin kautta kyseisille serkuille vielä illaksi. Takapenkki täynnä päättömiä pälpättäviä mukeloita, jotka suunnittelivat jotain hämärää metsämajahässäkkää, jossa voisivat nukkua talviunta, jotta jaksaisivat sitten juosta kerralla Lappiin asti tai jotain – tuunasin enimmäkseen out ja työnsin soittimeen Maroon5:n. Kotimatkalla sen viimeiset biisit tuntuivat liian unettavilta, joten vaihdoin soittimeen Danko Jonesin. Tytöt nukahtivat autoon siitäkin huolimatta. Kuten arvelinkin. Kuten oli hyväkin.