Lounas on syöty koko nelihenkisen perheen voimin yhdessä, kuten viikonloppuisin edes pyrimme tekemään. Ja keittiö hohtaa jo puhtauttaan. Hämmästyttävää! Minusta on löytynyt täällä tiskikoneettomassa kodissa se sisäinen tiskikoneeni, tai kotitalousihme, tai mikskä sitä nyt ikinä kutsuisi. Niin tai näin, keittiömme ei ole koskaan ollut näin siisti kuin se on viimeisen viikon ajan ollut, tiskikoneettomuudesta huolimatta. Tai ehkäpä juuri sen vuoksi.

 

Sillä on sitä joskus eletty ennenkin tiskikoneetta. Joskus nuorena vielä mutsin hoivissa siskon kanssa. Ja ensimmäiset kuusi vuotta miehenkin kanssa. Ei enää siis kovinkaan tuoreessa muistissa, mutta mitä ilmeisimmin jonnekin tuonne syvälle selkäytimeen on syöpynyt mielikuva siitä, mitä siitä seuraa, että antaa tiskien kertyä. Ja kertyä. Viikon tiskien tiskaaminen on ihan toinen juttu kuin tehdä se päivittäin.

 

Olen ottanut näin heti alkuun tavakseni siivota keittiötä joka kerta kun teen siellä jotain. Sillä välin kun ruoka valmistuu, tiskailen päivällä kertyneet astiat pois. Ruuan jälkeen, jos suinkin se kymmenisen minuuttia liikenee, tiskaan astiat pois samantien. Tiskaaminen osana ruuanlaiton rutiinia. Kuulostaa hyvältä ja kun se oikeasti vie vain sen kymmenisen minuuttia kerrallaan, kyllä kai minä nyt siihen pystyn – tähän asti ainakin olen pystynyt 🙂

 

Saa nähdä kuinka kauan tätä spurria kestää 😀 Millon meillä alkaa taas tiskit kasaantua ja koneettomuus ahdistaa. Toivottavasti ei näiden kuukausien aikana ollenkaan! Kummasti tiskausmotivaatiota antaa se, että tiedän, että jollen tiskaa astioita heti, ne odottavat minua huomenna. Ja ylihuomenna ja … Sillä tiedostan kovin selvästi, että kukaan muu täällä EI sitä hommaa tule tekemään tänä aikana. Mies on raksalla kun minä olen kotona ja kun en ole, hän on lasten kanssa. Ja kun ei ole kumpaakaan, ei vaan jaksa.

 

Ja oikeastaan, olen löytnyt itsestäni myös ymmärtäjän. Joten olen ottanut tiskiharjan kauniiseen käteen ja tiskannut.

 

Välillä tuntuu, etten enää tunne itseäni ollenkaan. Olen monia asioita ja tiedostan monta puolta itsestäni, mutta silti jaksan hämmästyttää itseäni jatkuvasti niin hyvässä kuin pahassakin. Ehkäpä se vain on kaikki tätä ikäkriisiäni. Haen uutta olemisen muotoa. Olen tyytyväinen elämääni enkä kuitenkaan ole. Kaikki on hyvin, mutta mikään ei ole hyvin. Välillä kai täytyy elää läpi murrosten. Luoda nahkansa. For the benefit of all, finally. Elämä on mielenkiintoista.

 

Mitenkäs minä oikein pääsin tiskaamisesta tällaisiin mietteisiin? Ainiin, sitenkäs, että olen myös huomannut, että tiskatessani konemaisesti (heh, uninteded pun 😀 ), aivoni työskentelevät milloin minkäkin asioiden parissa. Tiskaamisesta on yllätteän tullut uusi mietintämyssyni. Suihkuhan on yksi niistä. Ja automatkat toinen. Ja nyt tiskaaminen siis kolmas. Tätä menoa tiskaan astioita ihan omaksi ilokseni vielä uudessa talossammekin kun taas olisi se tiskarikin 😀

 

Oh nou, wut i’z sayinz? LOL