Pitkästä aikaa päätin viettää perjantai-iltaa television ääressä leffaa katsoen. En sitä enää kovin usein tee, tuntuu, että ennemmin hengaan koneella (enkä edes ymmärrä miksi…) tai luen kirjaa kuin katson elokuvia tai yleensä paljon muutakaan telkkarista. Tänään korkkasin siiderin ja paistoin juustokierteitä ja viimeiset dajm-chip-cookiet pakastetusta taikinasta ja istuin sohvalle leffanautintoa varten. Yksin, miehellä meni raksalla myöhään.
Ensimmäinen hasardi: lapset olivat vasta juuri menneet nukkumaan, joten keskeytykset olivat paitsi mahdollisia, myös todennäköisiä. Eiväthän he nykyisin koskaan nukahda saman tien, etenkään nyt kun on niin paljon muutoksia ilmassa taloprojektin ja tulevan muuton ja kaiken vuoksi. Varsinkin tosikoiselle kaikki muutokset ovat hurjan vaikeita – esimkerkiksi tänne muutettuamme raivosi kuukauden taukoamatta. Joten etenkin tosikoiselle tulevat muutokset ovat kova paikka, jo nyt, sillä joka ilta on kamala "äiti-hätä" enkä saisi poistua sängyn vierestä ollenkaan. Minua vain pitäisi olla kaksi, sillä esikoinenkin on alkanut esittää samoja toiveita…
Well, aina sieltä sänkyjen viereltä on jossain vaiheessa lähdettävä, ja kunhan molemmat olin peitellyt nukkumaan, istuin siis katsomaan elokuvaa. Esikoinen kolisteli sängyssään hetken, mutta taisi sitten nukahtaa. Tosikoinen huhuili sieltä alkuun jotain niin että oli pakko keskeyttää elokuva, mutta oli sen jälkeen pitkään ihan hiljaa. Kunnes yhtäkkiä tajusin hänen olevan vieressäni olohuoneessa. Kannoin lapsosen sänkyyn, halin hetken ja sen jälkeen sain jatkaa elokuvani loppuun keskeytyksettä. Ai, melkein, sillä pienen stopin aiheutti miehen kotiinpaluu sieltä raksalta.
Kuulostaa pieniltä jutuilta – kuten tällä kertaa nämä ulkoiset häiriöt olivatkin, mutta niitäkin leffailtoja minulla on ollut, jolloin olen saanut viiden minuutin välein katkaista jostain syystä. Lapset ja mies eivät silti olleet ainoa nautintoni uhka tai häriötekijä tai miten sen asian nyt sanoisi vähemmän negatiivisen kuuloisesti. Elokuva pätki alkuun ihan koko ajan. Muutaman minuutin välein alkoi kangerrella ja pysähdellä. Alkoipa lopulta savu nousta korvistani, ihan tuskaisaa! Tätä on ollut ilmassa enemmänkin, lapset ovat valittaneet tuon tuostakin, että dvd:t pätkii ja stoppii.
Niin, uuden laitteen ostamisesta lähtien. Raks, raks, raks… Hitaasti pyörähtelivät F-testin mukaan peräti nerokkaat aivosoluni* liikkeelle ja palaset loksahtivat kohdalleen. Ensin ajattelin, että laitteessa täytyy olla jotain vikaa, pitänee viedä takaisin liikkeeseen. Mutta sitten lamppu syttyi kokonaan ja hogasin, että laitetta asentaessamme tulimme väärään johtopäätökseen sen suhteen, kestääkö se digiboxin painon päällään vai ei. Meillä on aivan liian vanha tv-taso, ei sen ostamisen aikaan ollut näin monia laitteita!
Siis, piti keksiä, miten boxi saadaan dvd-soittimen päältä pois. Johdot olivat issue, eivät yltä mihin vaan. Aikani asiaa pähkäiltyäni sain nerokaan ajatuksen. Otin miehen vaatekaapista sellaisen hyllynaluskorin (hänellä se on vähimmällä käytöllä…), joka sopi kuin sopikin boxin ympärille ja jätti myös tuuletustilan boxin päälle. Dvd-soitin korin päälle ja kun vielä ymmärsin tasapainottaa korin reunan pienellä rasialla, avot. Digiboxi on nyt vankilassa, mutta dvd soi kuin unelma 😀
Tai no, ainakin melkein. Nimittäin meillä ei tällä hetkellä mikään soi kuin unelma.Telkusta hajosi jokin ääniosa joulun tienoilla ja stereoiden sekä kaiuttimet että nähtävästi jokin äänipää niinikään ovat myös enempi tai vähempi sököt. Joten vaikka ääni tulee stereoiden kautta kuulokkeisiin, se vähän rätisee. Shucks. Taitaa olla aika uusia laitteet uuteen kotiin… Niin siis tuonne omaan kotiin, ei vielä vuokrakämppään.
Elokuva, jota yritin ensin huonolla onnella ja sittemmin paremmalla onnella (vai oliko millään tuossa nyt oikeasti onnen kanssa tekemistä, vaikka minusta aina tuntuukin, että minulla on elokuvien katsomisen suhteen superhuono onni – mies saa aina katsoa leffansa rauhassa, mutta minulla on aina keskeytyksiä sun muita häiriöitä) katsoa, oli Just My Luck, jossa hyvä ja huono onni vaihtavat omistajaa HannuHanhi-naisen ja AkuAnkka-miehen suudellessa ja miehestä tulee se Hannu ja naisesta Aku ja taas toisin päin. Ihan hauska vaikkakin tyhjänpäiväinen Lindsey Lohan -komedia. Joskus tyhjänpäiväisyys on hyvästä.
[*Kuinka monta F-kirjainta on lauseessa: "FINISHED FILES ARE THE RESULTS OF YEARS OF SCIENTIFIC STUDY COMBINED WITH THE EXPERIENCE OF YEARS"? Kolmeko? Eipäs vaan kuusi. Testin mukaan aivot eivät pysty käsittelmään OF-yhdistelmää, siksi on normaalia löytää niitä äffiä vain kolme ja jos löytää kaikki kuusi, on nero. Mene ja tiedä, mutta kuusi minä löysin…]
System Failure for the Masses 
Nero mikä nero. Aika mielenkiintoisia nuo erilaiset aivotestit. kuten se, mikä pätee minuun. Vaikka kirjoitetuista sanoista vain joka toinen kirjain olisi oikea..ihminen osaa lukea sitä tekstiä. Minähän kirjoitan aina koneella väärin,menee kirjaimet sekaisin. Mutta ne joiden kanssa puhun kirjoittaen koneella, tai meilaan ,kommentoin, yleensä saavat selvää tekstistäni, vaikkei se ole oikein.
Suljin blokini hetkesi, sillä elämässäni on menossa vaihe, jolloin en tiedä jaksanko kirjoittaa vai en, kun monet kamalat asiat rullaavat elämäni pois raiteiltaan.Kurkin kutenkin mitä kirjoittelette, olen niin utelias.Ja mieltään voi aina muuttaa..jossain vaiheessa avaan taas päivyrini.
Avasin myös facebook tunnukset, kun sain kutsun pariltakin taholta, mutta en ole sinne oikeasti halunnut tai jaksanutkaan tutustua.
Mukavaa rentouttavaa viikonloppua. Vielä muuten koittaa sekin aika, että saat tehdä jotakin keskeytyksettä. esim meillä..enää harvoin(silti vielä joskus)kukaan tulee koputtamatta VESSAAN, jossa nyt kuninkailla ja kuningattarillakin on ollut oikeus olla rauhassa ja yksin.Meillä sekään paikka ei ollut yksin minun, kun en uskalla koskaan laittaa ovea lukkoon, jos lukko vaikka jumittuu. Vieläkään en saa syödä keskeytyksettä, aina pöydästä puuttuu jotakin, tai joku haluaa maitoa lisää, mehua tai ketsuppia, tai haarukka on huono jne…Hih, Niin se vain on…mutta jossain vaiheessa nuo asiat ovat historiaa, ja uskon vahvasti että silloin niitä kaipaa elämäänsä.Moi!