Joskus sellaisena reilu parikymppisenä, siskoni ollessa sitten vähän alle, ihailin sitä, miten ainakin minun silmissäni näytti siltä, että siskoni pyöritti elämäänsä siihen suuntaan kuin halusi, kun taas minä kuljin vain virran mukana sinne, minne elämä sattui viemään. Nyt jälkeenpäin ajatellen, asia ei ihan niinkään ollut. Kyllähän me kumpikin vuoroin melottiin, vuoroin ajelehdittiin siinä virrassa, ihan niinkuin kaikki tekevät.
On kuitenkin paljonkin eroa siinä, kuinka paljon antaa virran viedä, kuinka paljon itse venettään ohjailee. Minä ja siskoni olemme molemmat määrätietoisia ihmisiä ja pyrimme aktiivisesti päämääriimme – ja yleensä meillä on joku päämäärä johon pyrkiä, ainakin jollakin elämän osa-alueella. Elämä ei ole koskaan täysin pysähdyksissä ja välillä määrätietoisuudesta huolimatta tuntuu, että elämäpä pyöräytteleekin ihan niinkuin tahtoo.
Totta. Välillä pyörähtää, että silmissä vilisee. Välillä käy jopa niinkuin minulle parin viikon takaisissa firman bileissä, kun työkaverin kanssa tanssiessani kaveri pyöräytti vähän rajun puoleisesti nykäisten, minkä seurauksena minä löysin itseni tekemästä kokovartaloroondia lattialla. Olisihan sinne lattialle voinut jäädä murehtimaan mokomaa, tai jättää tanssimisen sikseen. Mutta minä valitsin tyylikkään ylösnousun työkaverin tyylikkäällä avustuksella ja tanssi saattoi jatkua kaverin pyydellessä anteeksi, mutta lopulta yhdessä asialle nauraen.
Elämän pyöräytysten jälkeen on aina kaksi mahdollisuutta. Voi joko jatkaa elämän heittämään suuntaan, tai valita itse uuden suunnan. Elämän valssissa ei ole viejää ja vikisijää vaan kumpikin vie vuorollaan. Jokainen pyörähdys vaikuttaa jatkoon, kuin polkujen seuraaminen. Yhtäkkiä tulee eteen yllättävä mutka, joka vie tasapainon hetkeksi, mutta joka mutkan takana on risteys, jossa voi taas valita suuntansa itse. Mutka ja sen jälkeinen valinta määräävät seuraavia mutkia ja valintoja. Polulta ei voi hyppiä varpujen yli toisille poluille miten vain.
Eilen mesessä kysyin siskoltani, voiko mitään hyvää seurata siitä, jos muutenkin spontaani ihminen goes carpe diem. Sisko naurahti, että ehkä, ehkä ei. Niinpä. Kaikki riippuu siitä, mihin hetkiin tarttuu. Tunteiden ei voi antaa ohjailla valintoja yksinään, ne ovat petollisia ja vaihtelevia. Tulee hetkiä, jolloin tuntuu, että haluaa jotain asiaa enemmän kuin mitään, hetken kuluttua tunne voikin muuttua. Joku asia voi pelottaa, vaikka siihen tarttuminen on vain hyvästä. Kuten syksyllä päätin tarttua hetkeen ja ottaa sitä yhtä pelottavaa härkää sarvista – ja nyt se härkä on selätetty kunnialla 🙂
Elämän pitää olla jatkuvasti vähän liikkeessä. Jos se pysähtyy paikalleen liian pitkäksi aikaa, alkaa ahdistaa ja tulee levoton olo. Vähän niinkuin ruuhkassa ajaessa. Matka tuntuu taittuvan paremmin kiertoteitä ajellen kuin pääväylällä seisten, vaikka ajallisesti se olisikin ihan sama. Sanotaan, ettei vierivä kivi sammaloidu, mutta ehkä tässä tapauksessa sen voisi kääntää niin, että pysähdyksissä uhkaa sammaloitua. Eteenpäin pääseminen on ihmiselle perustarve, voima, jolla lapsikin haluaa oppia uutta ja kasvaa. Ilman sitä elämä kuolee. Ja me sen mukana.
Silti, elämä on outoa. Koska ihminen on niin monitasoinen ja moniulotteinen olento. Elämä tuo eteen tilanteita ja miten niiden kanssa selviytyy, riippuu niin monesta asiasta. Tunteista ja järjestä ja niiden välisestä suhteesta. Tahdon vahvuudesta, arvoista, elämän prioriteeteista. Peloista, toiveista, siihen asti eletystä elämästä. Asioista, joita pystyy käsittelemään, asioista, jotka ovat niin syvällä, ettei niihin itsekään ylety.
Ja tämän kaiken keskellä joku vielä kysyy, mikä on elämän tarkoitus. En minä tiedä. Miksi Jumala meidät tänne loi? Äläkä vastaa, ettei luonut vaan olemme sattumaa – siihen en voisi uskoa. Äläkä vastaa hengellisillä fraaseilla, nekään eivät selitä minulle sitä lopullista motiivia. Ehkä se selviää minulle kuoleman jälkeen, ehkä ei. Ehkei sen koskaan tarvitsekaan selvitä. Oleellista on, että täällä ollaan ja asiain näin vallitessa, got to simply make the best of it. Jokainen parhaan taitonsa mukaan elämän valssissa pyörähdellen ja pyöritellen.
System Failure for the Masses 
Carpe Diem on loistava sanonta, ajatuksia herättävä. Kukapa meistä ei haluaisi tarttua juuri siihen hetkeen, joka nopeasti vierähtää ohitse, eikä koskaan palaa. Carpe diemin(tartu päivään) sanotaan tarkoittavan myös sitä, ettei saa liiaksi luottaa tulevaisuuteen, sillä tulevaisudesta ei voi tietää. Se on yhtä arvaamaton kuin esim. luonto.
Valssin askelilla pyörähdellessä elämästä voi selviytyä sujuvasti, aina ongelmakohdassa heiman pyöräyttää vastasuuntaan, ja jatkaa siellä valitsemallaan tiellä.
Asioilla on tapana järjestyä, tavalla tai toisella, ja vasta lopussa kai huomaa oliko onnellinen ja mikä kaiken tarkituksena oikeasti on.Minä uskon vahvasti siihen että teemme mitä tahansa ratkaisuja, kaikella on tarkoituksensa. Emme aina valitse viisaasti, mutta valintahetkellä se tuntuu parhaalta vaihtoehdolta muiden rinnalla.
On ollut tarkoituksesna että me olemme täällä, kuka minkäkinlaisena, on ollut tarkoitus että vanhempamme ovat kohdanneet ja rakastuneet luoneet meidät. Me olemme tulleet heistä, ja olemme yksilöitä. Meidän lapsemme ovat tuleet meistä,.myös yksilöitä.
Vierivän kiven sammaloitumisesta voi myös spekuloida monia näkökantoja. Nykyihminen vierii välillä liikaa valsseissaan, eikä sekään ole hyväksi, että kivi vierii päämäärättömänä koko ajan. Sammaloitumista tapahtuu silti vaikka vierisikin, sillä mielestäni myös sammalpeite voi olla turvapaikka ja kaunis kosteikko. Näiden kahden asian balanssi on ehkä avain elämänfilosofiaan, tasapainon vuoksi vieri ja pyöri mutta hengähdä välillä:)
Elämäntarkoitukseen ei suoria vastauksia voi olla kenelläkään.Vastauksia on niin monia kuin on yksilöitä maailmasa. kaikki saattaa olla sattumanvaraista, ja kaikki voi ehkä loppua noepastikkin. Avaruus ja ja sen käsittämättömyys voi tempaista emidät mukaansa joskus, olemmepa kuinka kehittynyt laji hyvänsä.
Laajojen sfaarien pohtimiseen tarvitaan mielikuvitusta, joten ehkä elämän tarkoitusta on syytä tarkastella hieman pienemmissä mittasuhteissa. "Mikä on minun elämäni tarkoitus?"
Kun sitä vastausta etsii, ja sen joskus kaiketi saattaa oivaltaa, ehkä lähellä määränpäätä joka on lopullinen.
Luin pientä kirjaa-sanat kuin kosketus Anne Friedin aajtuksia. Hänen elämänsä tarkoitus oli olla läsnä ja apuna muille ihmisille. Uskonto oli vahvasti myös mukana, ja sen tuoma varmuus ja lohtu.
-Vaikeuksista voi seurata jotain hyvää.Jos elämä on liian helppoa, emme voi ymmärtää toisten ihmisten elämää(keskusteluja 1981-Anne Fried)
Minä ajattelen, että elämän tarkoituksena on elää, oppia kokea ja löytää onnellisuus. Sisältäköön se mitä hyvänsä, ketä hyvänsä. kaikella on tarkoituksensa, jokaisella sanalla jokaisella hetkellä, ihmisellä.Elämäntarkoituksena on kokea, ja lopulta todeta, minä elin, tartuin hetkiin, lopulta kaikki päättyy. Usko kenellä minkäkinlainen johdattelee meitä , se antaa lohtua, ja turvallisuutta etsiä ratkaisuja. Joku meistä uskoo itseensä, joku jumalaan, Jumaliin, Jumalolentoihin,Haltioihin, ystävään, kuka mihinkin.
Välillä se usko on koetuksella, ja muuttaa suuntaa. Elämäntarkoitus voi lisääntyä, jos kokee että haluaa antaa sille uusia mahdollisuuksia. tehdä jotain toisten puolesta, tehdä jotain itsensä puolesta. Se voi muuttua hetkittäin, olla pinnalla hetken, ja painua arjessa unohduksiin. Tällä hetkellä elämäntarkoitus voi olla eri kuin vuosien päästä.
Mukavaa päivää, oli mukava lukea jälleen mieleenjuolhaduksiasi:)
Saat minulta myös sen hienon merkin, Kunnianosoituksen. Blokiasi on mukava lukea:)