Eilen meillä oli osastopalaveri. Tai oikeastaan kahdella osastolla oli samana päivänä palaveripäivä. Osastopalaveripäivinä saa aamiasen, lounaan ja iltpäiväkahvin meidän alakerran ravintolassa sekä siideriä tai olutta (tai jotain muuta…) firman laskuun jääkaapista, jos sitä sattuu siellä olemaan – mutta vasta aikaisintaan kahdelta.

 

Minä kuulun toiseen eilen palaveeranneista osastoista, mutta toinen jalkani on yhä sen toisen eilen palaveeranneen osaston puolella, joten minä olisin saanut kaksikin aamupalaa, lounasta ja iltapäiväkahvia pullineen. Tyydyin kuitenkin yhteen settiin, hyvä kun senkään edestä söin. Palaverin jälkeen neljän maissa osa meistä kokoontui vielä alakertaan istumaan iltaa yhdelle, parille tai muutamalle, kuka millekin. Osa lähti kotiin ajoissa, osa vähän myöhemmin.

 

Minä join ensisijaisesti Pepsiä ja ensimmäisen minulle tarjosi talo. Kannattaa vähän flirttailla ravintolan henkilökunnan kanssa aamiaisilla ja lounailla 😉 Myöhemmin syötiin pizzaa, tai oikeastaan kahta, kuuden ihmisen voimin yhdeltä eikun kahdelta yhteislautaselta. Ravintolassa soi yleensä iskelmäradio mutta illemmalla laittoi se kundi siellä jotain kreikkalaista tai turkkilaista tai jotain sellaista soimaan. Eräs työkaverini sai päähänsä alkaa tanssia sitä, veti minutkin mukaansa, muttei sitten saanutkaan päähänsä, miten zorbasta tanssitaan.

 

Työkaverini sai ravintolan kundin näyttämään meille, miten sitä tanssitaan, minkä jälkeen yritettiin itse perässä. Lopulta kaikki muuta jäivät vain katsomaan, miten minä tanssin sitä. Yksinäistä yritystäni ei kuitenkaan kestänyt kovin kauan. Ravintolassa oli meidän lisäksemme toinenkin seurue, joka jostain syystä meitä katsottuaan päätti myös alkaa tanssia ja yhtäkkiä koko ravintolan väki – lopulta siis myös kaikki omat työkaverini – tanssi ja taputti yhdessä musiikin tahtiin. Sillä hetkellä eräs työkavereistani palasi sisään tupakalta, minne oli lähtenyt kaikkien vielä istuessa kiltisti paikoillaan. "Se oli elämäni kummallisin savuke", kuvasi kaveri hämmästystään myöhemmin yöllä. Kieltämättä, jotenkin elokuvamainen tapahtuma.

 

Yhteinen tanssi lakkasi yhtä nopeasti kuin oli alkanut, mutta minä jäin taitoluistelua harrastavan työkaverin kanssa vielä pyörähtelemään ja tanssahtelemaan. Kun vauhtiin pääsin, ei siitä ollut tulla loppua. Joten kun muutama työkaverini oli lähdössä stadiin jatkamaan biletystä, en malttanutkaan lähteä kotiin kuten olin suunnitellut, vaan lähdin mukaan.

 

Päädyttiin paikkaan, jossa pääsi tanssimaankin. Kovin vaan oli vähäistä se lattialla liikehdintä sielläkin, joten hetken aikaa taidettiin tanssia yhden näistä kavereista kanssa ihan kahden. Pistelin parastani lattialla ja yhtäkkiä väkeä alkoi kertyä tanssimaan. Siitä kun itse siirryttiin juomaosastolle taas, todettiin, että näin ne laumasielut sinne lattialle löysivät. "Tarvitsivat täälläkin vain taas sen edelläkävijän – Sanna! ketään sormella osoittamatta – Sanna!" sanoi kaveri minua sormellaan osoittaen. On se hyvä olla sellainen tässäkin asiassa 😉

 

Tanssittiin ja juteltiin ja taas tanssittiin siellä sitten aamuyön puolelle ja oli kivaa 🙂 Ei hullumpaa naisena tanssia kahden kundin kanssa, saada katseita osakseen, mutta olla kuitenkin turvassa yrittäjiltä, kun seuraa on jo omasta takaa, turvallisesti kavereiden muodossa. Ja tanssiminen on kivointa, kun sitä ei ota niin vakavasti. En ole siellä esittelemässä itseäni vaan pitämässä hauskaa, joten siellä lattialla voi vaikka vähän pelleillä kavereidensa kanssa.

 

Niinpä palasin kotiin väsyneenä, mutta ihmeen virkistyneenä. Tänäänkin on vielä väsyttänyt, mutta mieli on iloinen, kun sai viettää kivan illan – tai yön – kivassa seurassa. Taisin olla tuon tarpeessa (taas?).