Mies lähti eilen tyttöjen kanssa mökille, ts. viemään tytöt sinne tulevaksi viikoksi, itse tulee tänä iltana takaisin kotiin. Lähdin nautiskelemaan vapaastani shoppaillen Jumbossa. Istuin kahvilla nautiskellen siitä, ettei kukaan marissut, karkaillut tai edes odottanut minua palaavaksi kotiin. Kuljin kaupoissa kaikessa rauhassa, enemmän katsellen kuin ostellen. Löysin itselleni farkut, satiinipyjaman ja alusvaatteita, kävin ruokakaupassa.

 

Kotona vaihdoin päälleni uuden pyjamani, josta tulee mieleen Meg Ryan jossain elokuvassa, jota puolestaan en saa päähäni; vain pörrötossut puuttuivat. Laitoin lautaselle sipsejä, nacho cheese ballseja, hot salsa mininakkeja kastikkeineen ja avasin siiderin. Mukavasti sohvalle, karkkipussi vielä viereen ja oli Darcy-maratonin aika.

 

Ensin oli vuorossa Pride and Prejudice. Se pitkä tv-sarjaversio, Jennifer Ehlen ja iki-ihanan Colin Firthin tähdittämänä. Ko. kirjastahan on tehty vastikään uusi elokuvapituinenkin versio, minulla on dvd:llä toki sekin, mutta se on pliisu! Siitä puuttuu intensiteettiä ja särmää. Se on liian inhorealistinen kuvaus, jossa kaikki se hurmaava määrittelevien luonteenpiirteiden liioittelu on jätetty pois ja jäljelle on jäänyt mitäänsanomaton yritelmä. Ehle ja Firth saavat tarinaan uskomattoman tiiviin tunnelman, läpi koko pitkän sarjan.

 

P&P-sarjan jälkeen maratoni jatkui luontevasti sillä toisella Darcy-sarjalla ja lasilla punaviiniä – se on ehdoton juoma, kun katsoo Bridget Jonesia, etenkin jos katsoo molemmat putkeen 😉 Myönnetään, että niin P&P kuin BJ:tkin on tullut niin monta kertaa nähtyä, että paikoin taisin kelatakin. Etenkin jälkimmäistä BJ:tä. Kaksi Bridgetiä peräkkäin on aavistuksen liikaa minullekin, co-häpeä alkaa käydä sietämättömäksi.

 

Oltiin siis jo hyvän matkaa sunnuntain puolella, kun kömmin peiton alle satiinisessa pyjamassa kokeilemaan, miten uni sellaisessa maittaa. Siitä on aikaa, kun olen viimeksi hairahtanut pehmoisesta puuvillasta polyesteriin -mies parka 😉 Se oli itse asiassa varsin mukava, mukavampi kuin aikaisemmat, mutta tämä ei ollutkaan yöpaita, joka kietoutuu ympärille ahdistavaksi pakkopaidaksi vaan toppi ja housut. Piti ihan hakea tänään toinen mokoma, alessa kun olivat Citymarketissa.

 

Uni ei silti viime yönä oikein ottanut tullakseen, mikä tuskin oli siis pyjaman vika. Aivot laukkailivat ja olihan se sänky aika yksinäinen paikka ilman miestä. Ja talo hiljainen ilman lapsia. Edellisen kerran olen nukkunut yön kotona ihan ypöyksin joskus ajalla ennen lapsia. Mies on ollut poissa ja lapset on olleet poissa. Mutta aiemmin eivät ole olleet yhdessä poissa. Laitoin kaiken varalta hälyn Home-asentoon – olipahan ainakin ovet turvatut…

 

Aamulla, tai melkeinpä päivällä sillä kello oli jo puoli 12 kun silmäni lopulta avasin levottoman yön jälkeen, join kahvin pihalla, piipahdin talolla ja sitten ajelin takaisin Jumboon sitä pyjamaa hakemaan. Samalla raidasin kitumarketin muunkin alen ja yllättäen löysin lisää kivoja vaatteita. Kotiin palattuani en tosin paljon vaatteita kaivannut, bikinit ovat tähän asti olleet riittävä asuste. Sweet sweet sun!