Kesä on hääjuhlien kulta-aikaa. Ja tänä kesänä etenkin 07.07.07 oli luonnollisesti hyvin haluttu hääpäivä. Henkilökohtaisesti en ole koskaan välittänyt niin kovin tuollaisesta numeroleikistä, mutta mikäs minä olen sanomaan, kun tyttärieni synttäreitä lukuunottamatta kaikki elämäni tärkeät päivät sijoittuvat kolmeen eri päivämäärään, eri vuosille tietenkin.
Niin tai näin, kyseinen sateinen 07.07.07 näki lukuisat häät ympäri Suomen, joukossaan myös vähintään yhdet taikka kahdet julkkisten salahäät, joista kuvien kera kerrottiin viime viikon juorulehdissä. Ei sillä, että niistä olisin lukenut, juorulehdet eivät kuulu lukemistooni, mutta luin että niistä olisi voinut lukea juorulehdistä.
En tiedä, mitä muut käsittävät sanalla salahäät, mutta minusta se jotenkin olisi viittaavinaan häihin, joista ei kerrota kellekään. Vai olisiko niin, ettei niistä kerrota kellekään muille kuin kutsutuille? Ja niin vain sitten on sattunut käymään, että tietyt juorulehtien toimittajat ovat sattuneet olemaan kutsuttujen listalla? Salahäät ovat vähän kuin salarakas. Kuva juorulehden kannessa.
Ihan todelliset salahäät vietti serkkuni muutamaa päivää ennen hääbuumipäivää. Luullakseni maistraatissa, vaikka mistäpä sen tietäisin. Salaiset kun olivat. Jälkeen päin saatiin vain kortti, että vihitty on. Mikäs siinä, onnea heille 🙂 Rohkenen toivoa, että heille käy paremmin kuin niin monille julkisen salaisesti vihityille julkkiksille ja salaisen julkisesti (vailla juorulehtiedustusta) vihityille taviksillekin. Avioerotilastot ovat masentavaa luettavaa.
Kunpa ihmiset osaisivat pitää avioliitostaan parempaa huolta. Useimmat avioerot päätyvät vain numeroksi tilastoon, mutta sangen arkipäiväiseksi avioeron ovat tehneet sala- tai ihan julkisia häitä viettäneet julkkikset, jotka sitten päätyvät ihan julkieroon ja tilittävät vuoronperään erostaan niillä lehtien palstoilla. Niitä sitten päivitellään kahvipöytäkeskusteluissa. Muistellaan, miten "vastahan niillä oli ne salahäät, ja sitten sillä oli se salarakas, johan minä uumoilin, että kohta tulee se ero!"
Onneksi se ei kuitenkaan aina mene noin. Onnea vaan kaikille vastavihityille – tai kuten Jaska Jokunen eräässä vanhassa stripissä siteeraa isoisäänsä pitkän avioliiton salaisuudesta: "Ei siinä onnea tarvita, vaan taitoa." Siispä taitoa vaan kaikille vastavihityille!