Päivä vesipuisto Serenassa. Tyttöjä string-bikineissä (miten ne oikein pysyy niillä päällä, kun ne vielä on niin langanlaihojakin ne tytöt?!), poikia polvipituisissa uimashortseissa. Ryysistä ja venäjää. Pää täynnä vettä Villivirrassa. Ei kuulosta kovinkaan hauskalta 😀 Mutta oli siellä oikeasti ihan kivaa, kunnes uupumus valtasi aivan täysin.
Kovin kummoisiin vesiliukumäkiin en itse päätynyt, sillä vietin päivän pääasiassa tosikoiseni kanssa esikoisen painellessa omilla teillään serkkutytön kanssa. Uimataito on ihana asia, samoin kuin teini-ikäiset sukulaislapset 😀 Tämä serkkutyttö ei kuitenkaan halunnut mennä "mustaan putkeen" eli pimeään putkiliukumäkeen, joten sinne kelpasi kaveriksi äiti. Paitsi sitten kolmannella kerralla esikoinen jo laski yksin.
Villivirta oli kuitenkin se päivän sana. Kaikkien muiden rengas-, matto- ja ties minkä mäkien jälkeen esikoinenkin aina palasi Villivirtaan. Ja tosikoisen kanssa oltiin siellä koko ajan. Ja kun en minä enää jaksanut, meni tyttö sitten serkkujen ja siskon kanssa. Kyllähän tosikoinenkin ehti muitakin liukumäkiä kokeilla, osan minun kanssani, osan serkkujen kanssa. Ja vähäsen kokeiltiin kellukkeitta uimistakin, parin metrin verran sekin sujuu 🙂
Villivirta on aina ollut Serenassa minunkin suosikkini. Mutta nyt olen kyllä saanut siitä vähintään viiden vuoden annoksen yhdessä päivässä. Lopulta se alkoi ahdistaa ja rasittaa, etenkin kun samalla yritti pitää huolen, että lapsen pää ponnahti aina pintaan jokaisen laskun ja pyörteen jälkeen. Vettä tulvi sisään pään jokaisesta aukosta ja meno tuntui vähintäänkin holtittomalta. Eikä asiaa lainkaan helpottanut se ihmismäärä, joka virrassa yhtaikaa laski.
Muistanhan minä itsekin, kuinka teininä oli kiva siellä virrassa kokeilla kaikenmaailman temppuja. Mutta kun väkeä on niinkin paljon kuin siellä tänään oli, tuntuu kohtuuttoman ahdistavalta saada ryysiviä teinejä päälleen joka suunnasta, kun eivät ollenkaan katso miten menevät ja kamala kiire on koko ajan ja kulkevat siellä sitten vielä sellaisena megalaumana! Siinähän jää jalkoihin aikuinenkin, lapsista puhumattakaan. Tokihan siinä lukee, että kokeneille uimareille, mutta kyse on enemmän koosta ja vauhdista kuin mistään muusta.
Yhtä kaikki, siellä Villivirrassa ne lapset viihtyivät. Over and over again. Sieltä heidät lopulta väkisin pois raastettiin, uupuneina ja mököttävinä. Seitsemän tunnin mellastamisen jälkeen.