Monesti on tullut valiteltua sitä, miten hirveän vaikeaa se aamunouseminen minulle on. Koska se todellakin on. Johtuu tietenkin siitä, että illalla tulee valvottua, eikä mentyä ajoissa nukkumaan. Se on vaan helpommin sanottu kuin tehty. Siis se, että menisi ajoissa nukkumaan. Kun illalla ei uni tule. Mutta aamulla nukuttaisi. Se on sisäänrakennettua.

 

Iltaisin voin olla väsynyt ja ajatella, että tänään menen ajoissa sänkyyn. Voin vaikka pestä hampaani yhdeksän aikaan, kuten monesti teenkin. Hampaidenpesusta on kuitenkin piiitkä matka sänkyyn asti! Normaali-iltoinakin välissä on telkkari, kirjoja, tietokone, päiväkirja, milloin mitäkin. Eilen illalla päässäni kuitenkin naksahti pahemman kerran, jopa minun (tai ehkä juuri minun 😉 ) standardieni mukaan.

 

Eilen illalla puoli yhdeksän aikaan vihdoin ryhdistäydyin ja aloin viikkailla pyykkejä kaappiin. Katsoin samalla Moonlightingin yhtä jaksoa, pyykkien laitto on niiiin tylsää hommaa. Sain pyykit kaappiin ja ajattelin puoli kymmenen aikaan, että nytpä vielä istahdan lokoisasti sohvalle katsomaan toisen jakson Moonlightingia ennen nukkumaanmenoa.

 

Se olisikin ollut se normaali asia, mitä iltaisin teen. But not last night, nuh-uh.

 

Aloitin jo jakson. Pääsin alkumusaan asti, kun sain sen hetkellisen mielenhäiriön. Suljin telkun ja meninkin keittiöön siivoamaan. Tyhjensin ja täytin tiskikoneen, mutta sen sijaan, että olisin jättänyt asian siihen, päädyinkin pesemään koko keittiön, lattiaa ja kaappien sisuksia lukuunottamatta. Niin ja tuoleja – ai vitsi, tosikoisen tuoli olisikin varmaan tarvinnut pesun, se unohtui. Höh. Keittiön hohtaessa ajattelin, että on sopiva hetki pestä hampaat ja mennä nukkumaan.

 

Niinhän sitä luulisi. Menin pesemään hampaitani, mutta samalla tuijotin likaista lavuaaria ja pesin hampaitteni jälkeen sen. Ja sen jälkeen koko WC:n lattiaa myöti. Siihen mennessä minulla olikin jo niin kuuma, että menin ulos takapihalle vähän vilvottelemaan. Seurauksella, että aloin kastella pensasaitaa ja lopulta kastelin koko pihan.

 

Kello taisi olla jo vaille kaksitoista, kun viimein kömmin sänkyyn. Mutta mitä sitten tapahtui? En suinkaan nukahtanut heti, vaan aloin pyöritellä tätä blogientryä mielessäni. Looney mikä looney.