Kun hiiret on poissa, kissat tanssii pöydillä.

 

Sitä jotenkin luuli, että kun lapset on poissa, ehtii tehdä vaikka mitä, käydä elokuvissa ja laittaa kodin taas kuosiin ja tehdä kaikkea sitä, mihin ei ikinäkoskaanmillonkaan ole aikaa. Katin kontit! 

 

Olenhan minä pikaisesti shopannut sunnuntai-iltana ja piipahtanut tänään Halosella (matkalla asiakkaan luota takaisin toimistolle). Juossut maanantaina duunista Stockalle, sieltä faijalle viemään sille sen uuden koneen tykötarpeineen ja takaisin stadiin. Loppuilta sujuikin rauhaisammin syömässä siskon kanssa, mutta aivan liian pian kello oli jo monta.

 

Eilisilta vierähti raksalla vaihteeksi styroxboxeja kantaen ja katsottiin me illalla sentään yksi elokuva. Tänään siihen mennessä kun oltiin saatu jotain syötyä, oli kello jo melkein seitsemän. Siis mihin aika oikein katoaa?! Vielä pitäisi pakata huomista mökillelähtöä varten, ainiin ja muistaa ottaa kuorokamat myös juhannuksen konferenssikeikkaa varten. Ja olisi ihan kiva olla vaihteeksi nukkumassakin ennen puolta yötä, jottei aina väsyttäisi aamulla niin kamalasti.

 

Aamuisin tuntuu siltä, että ei kai sieltä sängystä tarvitse noustakaan, kun ei ole lapset kotona. Huh? Onhan se työpäivä edessä kuitenkin! Nekin on sitten venyneet, kun on voinut venyttää. Ei nyt mitenkään kamalasti, viiteen asti suunnilleen, mutta silti illat on loppuneet aina kesken, eikä mitään ole ehtinyt edes miettiä. Pitäisi maksaa parit synttärilahjat työkavereiden tileille ja polttaa yhdet ristiäiskuvat cd:lle ja siivota ja ajaa nurtsi ja ja ja, oishan tuota. Ja vaikka vaan olla. Mutta ettei mitään saa tehtyä. Pelkästä olemisesta puhumattakaan!

 

Meillä kamala siivo, postit levällään keittiön pöydällä ja keittiöstä ja kodinhoitohuoneesta keräilin tusinan verran limsapulloja plus eiliset siideripullon ja -tölkin paperikassiin – pitäisi viedä pullot kauppaan (on muuten ihan parhaita ne palpa.fi:n radiomainokset "tölkkiä ei jätetä" 😀 ). Tiskipöytä on kaaos ja pyykkikasat pursuvat niin puhtaiden kuin likaistenkin puolella. Nurmikko rehottaa – tai nyt voi kai jo sanoa, että rehotti, sillä tuolta kuuluu sellainen ääni, että mies taisi sen homman hoitaa alta pois.

 

Tällaistako se oli meidän elämä ennen lapsia? Ei syöty juuri mitään, jääkaappi aina tyhjänä, koti siivoamatta? Vai onko tämä kenties vain sen syytä, että yhtäkkiä ei vain tarvitsekaan lasten vuoksi tsempata keittiötä puhtaaksi tai jääkaappia täyteen ruokaa?

 

On se, tällainen vanha pari menee näköjään aivan raiteiltaan, kun ei ole lapset pitämässä päivää pakollisessa rytmissä. Eikä ole edes ehtinyt niitä lapsia loppujen lopuksi ikävöidäkään. Hyvä kun on kerran soittaa muistettu (ja silloinkin anoppi ehätti ensin tekstaamaan, että soittakaa lapsille). Kamalia vanhempia me ollaan! Tai sitten vaan niin loman tarpeessa. Oikean loman. Siis sellaisen, jossa mennään pois ilman kännykkää ja tietokonetta. Ja tullaan kotiin virkistyneinä valmiina muistamaan ja ehtimään taas kaikki asiat.

 

Kissa menee nyt pakkaamaan.