Meillä kilisteltiin tänään duunissa shampanjalaseja (lue: muovimukeja), ei tosin "perjantain kunniaksi" kuten eräs työkaveri sanoi kurssilaisilleen, vaan ihan, hmm, muista syistä. Minä valikoin autoilija-version, koska olin hetikohta lähdössä autolla hakemaan lapsia ja saman tien vielä Keski-Suomeen mökille. Tämän kun ääneen totesin, eräs toinen työkaveri totesi, että ota shampanjaa sitten vaan, eihän sinne liikenteeseen selvänä uskalla mennä.

Vitsihän se tietenkin oli, mutta rehellisesti sanoen, oli se aika pelottavaa. Nimittäin mökkimatka. Päivittäin suhailen pääkaupunkiseudun työmatkaruuhkissa, joita moni pitää aivan kamalina ja pelottavina. Mutta ne eivät ole mitään verrattuna siihen aggressiiviseen joukkioon, joka kesäisen työviikon päätteeksi änkee Lahdenväylälle suuntana kesämökki. Niitä samoja työmatka-autoilijoita kyllä, mutta jos töihin ja sieltä himaan onkin arkisin kiire, on kesämökille näemmä tuplakiire.

Moottoritie on täynnä autoja, ajetaan sataakolmeakymppiä ilman turvavälin poikastakaan, ohoh! nyt jarrutetaan, no vaihdetaan kaistaa väliin jota ei ole. Maantie – tai kai se on jonkin matkaa ihan moottoriliikennetie – on myös täynnä autoja. Ajetaan kilometrien mittaisessa letkassa, milloin kasiakymppiä, milloin sataakymppiä (nopeusrajoituksista riippumatta), ei edelleenkään pidetä turvaväliä (turvaväli on nynnyjä varten!), ohitetaan yksi auto, kohta toinen auto, hupsista! menipä vähän tiukaksi ohitus, mutta kun pitää päästä ohi! Vaikkei siitä mitään kostukaan. Jono jatkuu silmän kantamattomiin.

Että aja siinä sitten itse turvallisesti! Ainakin yritin. Ja päästiin me ihan kunnialla perillekin. Me ja miljoona muutakin pääkaupunkiseutulaista, apparently.

Täällä mökillä on ihanan rauhallista. Istuin rantakalliolla katselemassa auringon painumista metsän taa ja järven höyryämistä viileässä illassa. Smoke on the water, fire in the sky. Ihana katko kaikelle sille ruuhkalle, mitä koti- ja työelämässä tällä hetkellä on. Duunia on vielä pari viikkoa lomaan ja lisää projektia pukkaa. Vaikka mikäs siinä, ainakaan ei tekeminen lopu, vaikka loma lähestyy! Kotona onkin seuraavat kaksi viikkoa varmaan ihan aavemaiselta tuntuva hiljaisuus, kun lapset jäävät tänne mökille minun palatessani sunnuntaina taas stadiin ja maanantaina sorvin ääreen.