Jyväskylä fail log

24.4.2015 MarilkaLeave a comment

Duunireissaaminen ei ole sita hauskinta reissaamista. Yksinäistä ja aika tylsää puuhaa. Olin tässä pari päivää Jyväskylässä. Fail. Monellakin tapaa, vaikkakin itse työ eli koulutus asiakkaalla sentään meni hyvin. Normisettiä.

Fail#1 – Taksi

Siitä on selvästi aikaa, kun viimeksi olen yrittänyt taksilla pieneltä maalaislentokentältä kaupungin keskustaan. Juu, lensin, koska piti ehtiä yhdeksäksi vaikka pääsin vasta samana aamuna lähtemään matkaan. Stadi-Vantaan ja maailman kenttien taksijonoihin tottuneena en mitenkään hogannut, että olisi pitänyt varata taksi paikalle etukäteen. Oli niitä siinä muutama odottamassa, muutamalle ensimmäiselle tulijalle, joiden joukossa en itse ollut, sillä pysähdyin vaihtamaan lentokengät pumpseihin.

Joku soitti taksikeskukseen, joten kuvittelin, ettei minun tarvitse. Taksikeskus ei kuitenkaan ollut ottanut kuuleviin korviinsa, että autoja pitäisi lähettää enemmänkin kuin vain se yksi tilataksi, jonka ko. henkilö oli omalle seurueellen tilannut. Viittä vaille yhdeksän soitin keskukseen turhautuneen puhelun, minkä jälkeen taksi kaarsi paikalle itse asiassa jo puhelun aikana. Olin 20min. myöhässä.

Fail#2 – Vihreät

Vihreillä oli kahvikoju keskellä kävelykatua. Eikö ne tiedä, että vaalit oli jo?

Poliittista peliä paremmin ymmärtävä ystäväni valisti minua, ettei se ollut ollenkaan fail, vaan ihan tarkoituksenmukaista toimintaa – minkä toki jo tiesinkin, mutta. Kiitoskahvit? Äänestitte oikein, tarjoamme kahvia? Jostain syystä sellainen touhu ei vakuuta minua millään tavoin, oli puolue mikä tahansa. Tehköön työnsä eduskunnassa niin että äänestäjät näkevät äänestäneensä oikeaa puoluetta. Kahvia voi tarjota kuka vaan, vaikka minä.

Fail#3 – Happy Bithday

Ei pidä yrittää kirjoittaa englanniksi, jos ei osaa. Typo pubin aidassa 😀

Fail#4 – “Täällä voit pelastaa maailman ja vähentää noidannuolia”

Lappu hotellihuoneeni WC:ssä. En muuttunut supersankariksi vierailuni aikana. Paha pettymys.

Fail#5 – Luminen rekisterikilpi

Taivaalta tuli vettä, tuuli oli kova. Odottelin taksia hotellin aulassa. Paikalle kurvasi auto, ei taksini vaan ykstyisauto, jonka etukilpi oli täydellisesti jäisen usean sentin paksuisen lumikerroksen peitossa, sillä laittomalla tavalla. Miten? Miksi?

Fail#6 – Myrsky ja myöhästynyt lento

Lennon takaisin Stadiin piti lähteä 17:50. Klo 17:30 taululla luki “Estimated 18:10”. Klo 17:50 taululla luki “Estimated 18:35”. Klo 18:20 lentokone ei vielä ollut saapunut Jyväskylään edes. Lopulta se rullaili portille ja päästiin koneeseen. Lento lähti 18:40 ja laskeutui pomppuisasti 19:30. Koska Helsingissä riehunut myrsky. Olin himassa tuntia myöhemmin kuin piti. Silloin tuntikin on pitkä aika, kun odottaa kotiinpaluuta duunireissusta. Myrsky oli jo laantunut siihen mennessä, kun taksi toi minut kotiovelle.

Fail#7 – “Tilaa taksisi etukäteen”

Kyllä minä nyt jo tiedän! Missä tuo tiedotus siis oli silloin kun olisin ko. tietoa tarvinnut? Jyväskylän lentoaseman lähtöportilla. “Palaatko myös lentäen? Tilaa taksisi etukäteen.” Kiitos tiedosta, poistuessani sitä erityisesti tarvitsin. Ehkä muistan ensi kerralla.

Fail#8 – “Aloitamme laskeutumisvalmistelut”

Kone rullasi kohti kiitorataa, nousuaikeissa. Lentoemo taisi painaa väärää kuulutusnappia 😀

Karikon kosketus

23.4.2015 MarilkaLeave a comment

Toisinaan Facebookissa kysellään niitä kirjoja, jotka erityisesti ovat koskettaneet tai tehneet vaikutuksen. Olen ennenkin pysähtynyt miettimään, mutten muista millaisia listoja olen saanut aikaan. Tänään kirjailin mielessäni tällaisen:

Colleen MacCullough – Tim (vaikka rakastan Okalintuja, Tim oli paljon vaikuttavampi kirja minulle)
Väinö Linna – Tuntematon sotilas (ketä suomalaista se EI olisi koskettanut?)
Anton Tsehov – Lokki (en enää muista siitä mitään, mutta muistan sen huikean tunnelman, joka sai lukemaan muutakin Tsehovia)
Leon Uris – Kolmiyhteys ja Redemption, Mila 18, Exodus (historiallisia romaaneja, jotka tekivät minuun lähtemättömän vaikutuksen ja saivat lukemaan muutakin ko. aikakausien kuvauksia)
Veronica Roth – Divergent (uudempaa ja kohderyhmänä nuoriso, mutta entäs sitten? Sai pohdiskelemaan tätä yhteiskuntaa ja ihmisyyttä, jopa itseäni)
Joni Aereckson Tada – Joni (tuo tyttö, joka halvaantui kaulasta alaspäin ja taisteli!)
Anne Frank – Nuoren tytön päiväkirja (listan viimeisin, muttei todellakaan vähäisin!)

Tänään lisään tuohon listaan uuden kirjan: Seita Vuorelan kirjan Karikko. En ole ihan senkään kohderyhmää, mikä tuntui lukiessa himpun verran, muttei paljon. Tarina on kudottu aivan uskomattoman taitavasti, tunnelma on huisi, Seitan kyky kutoa, kietoa, paljastaa pala palalta on aivan omaa luokkaansa. Kirja herättää ajatuksia, tuntemuksia, sellaisen leijalevan udun.

Kuinka koskettavaa oli juuri tänään, juuri kun luin tuon kirjan loppuun, lukea itse kirjalijan kuolemasta. Karikon kuolleet pojat ovat ennen aikojaan kuolleita, nuoria. Ei Seita Vuorela itsekään vanha kuollessaan ollut, 44-vuotias. Elämä kesken. Tarinoita olisi varmasti vielä ollut annettavana. Kuinka kauniisti hänen ystävätoimittajansa hänestä kirjoittivat, siteeraten muistokirjoituksessaan Karikon viimeisiä sanoja. “Täysin en lähde pois koskaan. Olenhan minä tarinankertoja.”

Seita Vuorela, tyttäreni lempikirjailija. Tuon vanhimman tyttäreni, joka suositteli minulle Karikkoa. Tyttäreni, joka pohtii, lukee ja miettii. Jonka sielu on vanha kuten minunkin sieluni.

Tarinankertoja jää elämään tarinoissaan. Jonain päivänä minäkin jään elämään tarinoissani, kuten he, jotka olivat minua ennen. Meistä jokainen jää elämään jollakin tavalla, joksikin aikaa, muistoissa, sydämissä, mielissä, tarinoissa, elämämme jäljissä. Monesti mietin tädin talossa asuessani, miten voin tuntea tädin kosketuksen kaikkialla, vaikken tätiä koskaan tuntenutkaan. Asun hänen talossaan, hän asuu siellä vielä, vaikka onkin kuollut. Tuntemattomasta tädistä on tullut oudolla tavalla läheinen.

Elämä. Niin hauras, niin pienestä kiinni. Niin ohut on se lanka, joka pitää meidät kiinni tässä maailmassa. Kuolema. Niin lopullinen, eikä kuitenkaan. Siirtymä jonnekin fyysisen maailman tuolle puolen. Tulemmeko joskus takaisin, uudessa elämässä? Vai jäämmekö revontuliksi taivaalle, haipuvaksi muistoksi johonkin fyysiseen, joka joskus oli meidän? Elämään rakkaittemme unissa. Viekö lautturi väsyneet sielut lopulta rauhaan meren tuolle puolen?

Sahajauhoa paidan alla

22.4.2015 MarilkaLeave a comment

Tähän mennessä keittiörempassa tapahtunutta:

Muutto. Tätitalomme keittiössä oli 65cm korkea tiskipöytä, jokunen seinäkaappi ja kulmaan rakennettu kiinteä kaappi. Muuton aikaan ostettiin uusi keittiö, sellainen, minkä joku myi Tori.fi:ssä kokonaisuutena. Vanhan piti olla purettuna ja uuden asennettuna ennen muuttoa. Heh. Eihän se niin mennyt. Erinäisistä syistä, joista vain yksi on, ettei mies ehtinyt sitä tehdä, mihin siihenkin on useampi syy kuin vain yksi. Uusi keittiö oli siis epämääräisinä pinoina purkamattomassa keittiössä. Hyvä kun sinne sisään mahtui. Ensimmäiset viikot syötiin syötiin take-awayta.
Vanhan purku. Kangettiin vanhat kaapit ja tiskipöytä irti ja pihalle.
Hella ja uuni. Uuni saatiin skulaamaan, mutta se hella. Vanhan talon vanhat sähköt ja adios keraaminen uuniin kytketty liesi. Mikä lie oikosulku ja hella sirpaleina. Väliaikaiseksi korvaajaksi tuli yksi yksinäinen induktiokeittolevy.
Raivaus. Olihan se jossain vaiheessa järkeistettävä, se keittiö, vaikkei sitä vielä saatukaan paikalleen. Jossain vaiheessa siis kannettiin kaikki ulos ja uudelleen sisään, jotenkin fiksusti niin että käytettävissä oli muutakin kuin jääkaappi ja uuni.
Putkihomma. Ei se ihan yhdessä viikonlopussa mennyt. Vanhat putket pois, uudet tilalle. Sulkuventtiilit putkiin, ettei tarvii aina koko talon vesiä katkoa, jos jotain keittiössä tehdään (kuten vaihdettiin hanaa ja tiskiallasta ja…). Vanha järisyttävä rautaviemäriputki pois ja (väliaikainen) muovinen tilalle. Puukkosaha ja monen monta muuta työkalua tarvittiin. Muutama niistä putosi lattian välitilaankin. Ongin ne sieltä ihan parhaalla työkalulla, sellaisella grabby toolilla! Se on pelastanut paljon.
Redneck-keittiösaareke. Joulun aikaan oli jo pakko saada lisää pöytätilaa keittiöön. Duunattiin parista sahapukista ja yhdestä keittiötasosta väliaikainen saareke. Se seisoi siinä nelisen kuukautta.
Muurausten purku. En enää edes muista, miksi ne muuraukset piti piikata irti. Siihen oli joku vallan hyvä syy. Hellan takana on nyt vielä kiva tiiliseinä, jonka säilyttämisestä sellaisena vähän haaveilin, mutta siihen liittyy liian monta muttaa.
Sähkötyöt. Alusta asti oli selvää, että keittiön sähköt pitää uusia. Sitten kävi selväksi, että koko talon sähköt pitää uusia. Sitten kävi selväksi, ettei keittiötä voi uusia ennen kuin sen sähköt on uusittu. Ne sitten maaliskuussa uusittiin.
Uusi liesi. Ostettiin se jo joskus alkutalvesta, mutta seKIN odotti niitä sähköjä. Sähkötöiden myötä saatiin siis uusi liesi käyttöön, joskin sillei hienosti muutaman kakkosnelosen varaan väliaikaisasennettuna 😀
Maalaus + kaapiston asennus, osa 1. Viime viikolla keittiössä lopulta alkoi tosissaan tapahtua. Osa 2 sitten ens viikonloppuna.

Viime torstaina tartuin pajavasaraan ja isoon sorkkarautaan, sen jälkeen kun olin repinyt seinästä N kappaletta vanhojen sähköjohtoputkien kiinnikkeitä. Ai miksikö minä eikä mies? Koska miehen kädestä katkesi luu pari kuukautta sitten, eikä hän voi edelleenkään kovin kummoisia hommia sillä tehdä. Sitä paitsi, etenkin tuo kaappien purkaminen käy ihan terapiasta, kun saa tuhota kaiken frustraation ulos 😉

Hakkasin, väänsin ja riuhdoin ja sain kuin sainkin kaapit palasiksi ja seinästä irti. Jäljelle jäi vain maalaamaton seinä ristinmerkkeineen.Lauantaina otin käteeni (lue: mies ojensi) monitoimityökalun, jolla raavin ja sitten hioin seinän ja epätasaisuudet pois. Hengitysmaski naamalla, suojalasit silmillä, kuulosuojaimet korvilla. Silti satunnaiset hippuset löysivät tiensä silmiini ja toiset paitani alle.

Kun seinä ja katto olivat sileät, oli aika ottaa pensseli kauniiseen käteen ja alkaa maalata. Reunat, listat ja katto urineen pensselillä, muu seinä telalla. Ekalla kierroksella en juuri maalilla sotkenut, sillä otin rauhallisesti, mutta tokalla kierroksella alkoi olla hoppu saunaan peseytymään, joten sain sekä lisää pestävää että muutamat maalipisarat lattiaan suojakankaan mentyä mystisesti vähän myttyyn. Sauna maittoi, samoin uni, ja maali sai kuivua yön yli. Ei siitä ihan täydellisen tasaista pintaa noilla kahdella kerroksella tullut radikaalien värierojen vuoksi, mutta good enough for government work. Ehkä joskus tulee vielä korjattua seinän maalaukset siltä osin kuin seinä on kaappien asentamisen jälkeen näkyvissäkään.

Sunnuntai oli urakkapäivä. Aamupäivällä jo tartuttiin toimeen ja alettiin tyhjentää kaappeja ja raivata kamaa keittiöstä ulos, että siellä oli tilaa rakentaa uutta. Kiinnitettiin kaappeja seiniin millintarkan suunnitelmani mukaisesti. Se oli tetristä parhaimmillaan, kun perjantai-iltana istuin keittiön lattialla rakentamassa palapeliä nimeltä “miten mahdutetaan kaapit keittiöön”. On ihan toista alkaa keittiönsuunnittelu siitä, että on keittiön mitat, joiden perusteella mietitään kaapit, kuin tämä meidän keissi. Palat loksuivat kohdalleen, ja kaikki meni kuin Strömssöössä. keittio2 Iltapäivästä alkoi jo innostus olla hurja, kun nähtiin kättemme jäljet. Sahattiin yksi taso kahtia väliäaikaiskäyttöä varten ja autotallista haettiin joskus jo taannoin ostettu uusi taso käyttöön. Vain tason jalat puuttuivat, sillä keittiössämme ei ole kovinkaan paljon alakaappeja. Se tosin sopii meille kuin nyrkki silmään, sillä standardi alakaappikorkeus on liian korkea siihen ikkunan kohdalle. Pätkäistiin (“you’ve become pretty good with that circular saw,” sanoi mies) se uusi taso sopivaksi ja haettiin Ikeasta siihen säädettävät jalat. keittio3 Sunnuntai-iltaan mennessä keittiön toinen puolisko näytti jo ihan keittiöltä. Matot oli lattiassa, ruoka ja keittiötarpeet kaapeissa ja tasojen päällä, yrtit ikkunalla ja valot kaappien alla. Keittiön toinen puolisko on vielä ihan keskeneräinen tekele. Sen seinäkaapit on ikkunan edessä sen uuden tason alla (kunhan ne siitä lähtee, tulee siihen matala avohyllykkö ja taso lasketaan niin alas, että ikkunan saa auki), tiskiallas ja allaskaapit menee uusiksi, uudet tasotkin tarvitaan ja ihan ensiksi tiiliseinän uudelleenrappaus. Siinä sitä urakkaa ensi viikonlopuksi. Uudet huonekalut ja tiskikone odottavat autotallissa, vain tiskiallas vielä hakematta (mutta varattu jo sekin). Tavoite on, että sunnuntai-iltana on keittiö valmis ja saadan tiskari taas käyttöön! Vastahan tässä on puolisen vuotta tiskattu käsin pienessä keraamisessa altaassa. Kaikkeen sitä sopeutuu, mutta on se huippua saada keittiö kuntoon! keittio4

Vuosi ja risat leikkauksen jälkeen

15.4.2015 MarilkaLeave a comment

Reilu vuosi sitten tammikuun alussa pelotti. Kyllähän minä kirurgiini luotin, mutta pelotti silti. Pelotti, mitä tulisi leikkauksen jälkeen. En tiennyt ennestään juuri mitään, en ollut lukenut kauhukertomuksia, en edes niitä hyviä tavallisia. Ajatus leikkauksesta tuntui hurjalta ja mietin, miten pienestä ihmisen elämä on kiinni. En niinkään pelännyt kuolemista leikkauspöydälle, en ainakaan omasta puolestani, sillä enhän minä sitä olisi edes tiennyt, etten sitten herännytkään. Perhettäni minä ajattelin. Ja sitä, kävelenkö enää koskaan, vai tulenko leikkauksesta lopullisesti vammautuneena.

Nyt tuosta hetkestä on jo kulunut vuosi ja kolme kuukautta. Vuosi ja kolme kuukautta siitä, kun minut nukutettiin, päästäni kaavittiin pois akustikusneurinooma, heräsin teholla ja aloitin toipumisurakkani. Vuosi sitten tähän aikaan olin ollut töissä kuukauden päivät ja vielä mietin, näinköhän jaksan kokopäivätyötä enää oikeasti. Joka päivä huimasi ja olin jatkuvan uupunut. Tanssitunnit auttoivat huikeasti tasapainon takaisinsaamisessa, mutta kuulo ei vasempaan korvaani palaa koskaan.

Entä nyt? Olen ollut töissä leikkauksen jälkeen vuoden ja kuukauden. Enää ei huimaa, mutta väsymys on jatkuva. Ei enää ihan yhtä paha kuin vuosi sitten, mutta on kuitenkin. Päässäni ei ole koskaan hiljaista, sillä vasen korva suhisee, surisee, vinkuu ja kohisee. Toisaalta, nukun paremmin kuin varmaan koskaan, sillä oikea korva tyynyssä saan suodatettua 90% ulkoisista äänistä. Olen tottunut kuulovammaani ja toisinaan saan siitä ylimääräistä hupiakin. Ei se sitä poista, etteikö meluisat lounasravintolat ja paikantamattomat äänet turhauttaisi edelleen.Olen työkykyinen ja se on pääasia.

Kaiken kaikkiaan elelen ihan normaalia elämää. Jos tuon puolikuurouden unohtaa, ei akustikusneurinooma, leikkaus, päässä yhä asustava jämä tai mikään muukaan vaikuta elämääni enää millään tavalla. Tai no, tasapainoni heittää ehkä vähän normaalia herkemmin, kasvojani pistelee satunnaisesti, syvyysnäköni on vähän epäluotettava – luultavasti vasemman silmän kuivumisen vuoksi.Pitäisi käyttää silmätippoja. Ei mikään noista silti varsinaisesti vaikuta elämääni. Tässä se kulkee tasaisesti arkea ja viikonloppua, työtä ja kotihommia, perhettä, remppaa, ulkoilua, sun muuta.

Kuukausi sitten minulla oli pään vuositarkastus. Kirurgi sanoi, että siellä sitä on, vähän enemmän kuin olisi arvellut leikkauksen jälkeen itse, muttei nähnyt mitään merkkejä siitä, että se olisi siellä kasvamassa takaisin. Kaikki siis oikein hyvin ja vuoden päästä uusi magneettikuvaus.

Sauna

29.3.2015 MarilkaLeave a comment

There are different kinds of saunas. There are the regular electric saunas you can find in every other appartment in Finland. There are the fancy Sun sauna home spas, like the one we built into our house with my ex. There are the public saunas in gyms and swimming halls, with that distinc smell of humid hot wood and sweat combined. There are the shared saunas of appartment buildings when the appartments don’t have saunas. There are the “savusaunas”, smoke saunas, where the walls are black with soot and the air tastes like smoke. And then there are the “mökkisaunas”, the saunas with wood burning stove (mökki is a cottage, summeplace).

Some people love the savusauna. I don’t, really. I love the classic, preferably a bit old, mökkisauna. The smell of the burning wood, without the sting of the smoke. The gentle heat from the wood stove, the kiuas, so much sweeter than in the electric saunas ever. The rugged rustique of the old wood panel walls. The kind of sauna people have at their summer places. The kind of sauna you can find in an old house like this one we live in now. The kind where you can expect to find birche leaves on the floor after some back slapping with a “vihta” – a bunch of birch branches – in early summer time.

I’ve experienced them all in my life. I guess most Finns have. I used to think the sauna at our summer place was the best one on this earth, and probably it is. With my ex, we tried to make the sauna experience fancy with the special soapstone electric kiuas, fancy rounded sauna benches, romantic led lights, fake stone walls and smoked glass wall between the sauna and shower room. It was nice, very nice. Given the choice, I’d still pick the one we have now, any day. I love the countryside feeling of this house, of our sauna.

There are as many different sauna-goers as there are people in this country. Some go to sauna every day. Others once or twice a week (probably the most common thing). Some only at mökki, others use only public saunas. Some don’t like sauna, some can’t live without it. The one thing that is common, though, is that everybody goes to sauna naked. Ok, in public saunas, even the Finns sometimes tend to get a bit shy and try to use a towel or their swimming suit, but that is actually forbidden.

Finns have sauna evenings with friends, in company gatherings, with family only, alone, on Saturday, at Juhannus, Christmas or any given holiday and when ever. Sauna is part of the culture, part of social gatherings, part of celebrations. And the experience is always a bit different. The whole event is different depending on the kind of sauna you are going to, the people you are going to sauna with, the occasion.

Finnish sauna is not lukewarm. Finns affectionately call it the Swedish sauna if the temperature is below 70 degrees C (160F). Most commonly the temperature in a proper Finnish sauna is 80-90C (176-194F). And then we throw water on the rocks on the stove to make the air sizzle. The Finnish sauna rocks can handle that, they don’t crack.

Our sauna evenings with my husband are something special every time. The girls used to join us, but no anymore. We used to take the dogs to the sauna with us, but since they really don’t like it, we don’t anymore. So it is just me and my loved one, in our country style old wood sauna, with a sausage pan hanging over the stove.

It all starts with cleaning the sauna and shower room. The floor always has some wood chips and dirt from the previous sauna evening and it’s good to hose it down anyway. The wood basket needs to be filled, the ashes taken out. Then my husband starts the kiuas, adds wood, sees that it keeps going and heats up the sauna nicely, and places some sausages on the sausage pan. While he’s tending to the sauna, I take the dogs out and take care of other stuff so that our sauna evening can be un-hurried and end in relaxing on the bed, drifting off to sleep, sauna-fresh.

When sauna is ready, we get into our birthday suits, take some drinks and mustard with us and go to sauna. Sometimes we just take a couple cans of beer and cider (in Europe, cider is a fermented drink, beer strenght, made of apples or pears), sometimes we prepare a tray with an ice bucket, some frozen soapstone glass holders and a bottle or two of cider.

We hop into sauna, with our drinks, and pour some scented water in our special soapstone kiuas stones with holes to hold water. This way, in addition to getting an instant blast of hot humidity, we also get a steady drizzle going, when the water boils in those stones, spewing out like from a fountain. The sausages are done too by the time sauna is ready, so we munch on some while enjoying the heat of the sauna.

When the heat gets too much to take any more, it’s time to go to the shower. The only thing I’m missing in out home currently is a door downstairs, by the sauna, so that you could step outside to the cool winter air or sweet summer night while taking a break from sauna. As we don’t have that door – once I did open the garage door and go out but that seems a bit too much ado – shower room it is. Shower, hair washing, back scrubbing, sitting around with drinks in our hands, enjoying the calm and the company of each other, in the soft light of some led lights and a candle.

We go back and forth, taking our time in sauna and the shower room. For an hour, two even. And when we’re ready come out, the sauna is not hot anymore and we are ready to relax in bed and have a good night’s sleep, maybe after a smoke (well, husband smokes, I don’t) under a starlit sky, if the weather is nice. Our home is next to small forest, stepping out into the darkness is almost like at mökki ❤