Kaikenmaailman hajatuksia on pyörinyt mielessä, mutta eihän minulla ole ollut aikaa kirjoittaa niistä ensimmäistäkään. Tänään on Juhannuspäivä ja vaikka tuossa jo tänäänkin ehdittiin vähän pihaa laitella, armahdettiin naapureita kilkkeeltä ja kolkkeelta ja otettiin loppupäivä vapaaksi kivimieshommilta. Kivien väliin jäänyt sormeni ja pari viikkoa sitten uudellenmurtunut jalkateräni kiittää levosta. Ja minä ehdin kirjoittaa kaikki mielessä pyörineet aiheet kimarapostaukseksi pihalla aurinkotuolissa loikoessani aurinko armaan hellässä syleilyssä.

Viimeinen protunuori uunista ulos

Protuilu ei todellakaan ole meidän perheen nuorison osalta ohi, vaikka teineistä nuorinkin on nyt oman leirinsä käynyt. Kaukana siitä! Hyvällä todennäköisyydellä kaikki kolme nuorta on ensi kesänä leireillä appareina. Keskimmäinen on menossa jo toista kertaa appariksi, esikoiselta on elämän pyörityksessä jäänyt nyt pari kesää väliin. Tosikoinen ilmoitti haluavansa ehdottomasti liittyä protu-yhdistykseen ja mennä myös ensi kesänä leirille appariksi.

Meidän katraasta ei siis edes se yksi kirkkoon kuuluva (tai kuulunut? en edes tiedä) halunnut riparille, vaan jokainen on vuorollaan käynyt protuleirin ja ammentanut sitoutumatonta, joskin ehkä hivenen vihervassari-kallistunutta liberaalia elämänoppia protulta. Sieltä on tullut kotiin himpun verran aikuistuneita, himpun verran lisää avaimia ja työkaluja ja ehkä vähän syvyyttäkin saaneita nuoria. Omien arvojen tutkailua, elämän moninaisuuden pohdintaa, erilaisten mielipiteiden ja näkemysten tarkastelua omien valossa. Ehkä vähän kyseenalaistamista, ehkä vähän vahvistusta omille ajatuksille.

Vaikka olen – tai ehkä juurikin siksi – itse sieltä melkoisen uskovaisesta ympäristöstä kotoisin, minusta protuleirit ovat hienon hieno juttu! Opetataan nuoria ajattelemaan, arvioimaan ja hyväksymään erilaisuutta. Ei anneta arvoja ämpärillä tai edes lusikalla, vaan pohditaan erilaisia arvoja ja mietitään omaa arvopohjaa ja mitä se elämälle tarkoittaa.

Jo silloin kun lapseni syntyivät, olin sitä mieltä, että heidän tulee itse päättää mihin uskovat vai uskovatko, vaikka silloin vielä toivoinkin heidän löytävän kristillisen uskon. En ehkä edes tehnyt kamalan paljon sen eteen kuitenkaan, en etenkään kun oma uskoni lähti jo niihin aikoihin hiipumaan, kunnes loppui kokonaan. Nyt en sitä edes halua. Manipulointia ja kontrollointia, rakkaudettomuutta ja tuomitsemista. Loppujen lopuksi aika kaukana Raamatun ja Jeesuksen sanomasta, jos niikseen tulee.

Uskokoon siis ken uskoo, mihin uskoo, mutta protulta kannattaisi meidän kaikkien ottaa oppia. Erilaisten uskomusten ja arvojen hyväksyminen tuputtamatta omia edistää ihmiskunnan rauhaa niin paljon enemmän kuin rakkauden julistaminen väkivallan keinoin. Sen oppi kuningas Arthurkin yritettyään kitkeä laittomuutta ja väkivaltaa niiden omin keinoin. Does not work that way.

Nuorin protulaiseni siis nautti leiristään yhtä paljon kuin isosisaruksensakin – ja miksei olisi nauttinut? En usko sieltä kovin monevan palaavan kotiin ja tokaisevan, että ihan paska leiri. Aika väsynyt tyttö sieltä tuli: nukkui seuraavat 20 tuntia putkeen. Lähti sitten kavereita tapaamaan ja seuraavana iltana isänsä luo, mistä tie vei mökille Juhannukseksi. Paljon en siis ole neitoani pariin viikkoon nähnyt ja jo on merkit ilmassa, että reissaa Tampereen suuntaan pitkin kesää, minkä ehtii ja rahavarat sallivat, sillä sieltä olivat parhaat protukaverit kotoisin. Mikäs siinä. Tuttua huttua esikoisen protukesän ajoilta. Kyllä se siitä sitten taas rauhoittuu, viimeistään kun protulahjarahat loppuvat 😉

Elämäni hakunjatkeena

Suurin syy siihen, että yksi jos toinenkin blogipostaus on jäänyt kirjoittamatta, on tämä meidän pihamme. Vielä tässä kesän kynnyksellä se oli täynnä villiintynyttä pensasta, jonka juuriverkosto oli kovettanut koko pihan noin 15 sentin syvyydeltä.Tässä oli muutamakin kanto, ja liian lähellä taloa kasvanut vaahtera ja paljon hyttysiä. Aloitimme pihanraivausurakan katkomalla kaikki pensaat maan tasalle ja siitä se sitten on jatkunut uudelleenmaisemointityönä.

Esikoinen teki kovan urakan hakatessaan hakulla lähes koko piha-aluuen kaikki pensasjuurakot pois. Siitä sitten minä jatkoin hakkaamalla ensin yhden kannon säpäleiksi, sitten muokkaamalla maata penkereiksi ja sitten hakkaamalla toisen kannon jämät miehen aloitettua homman, ja sitten vielä kaivettiin sen kaadetun vaahteran kanto juuripalloinen ylös.

Nyt pihassa on kolme pengerrystä, maisemointikangasta ja soraa, ja muurikiviä penkereiden muuria varten, jota tänään jo vähäsen aloitin. Aivan erinäköinen piha! Vielä vähän ankea, mutta kun visiot vilkkuvat silmissä, tiedän, että hyvä siitä tulee! Ihan silkkaa iloa ei tämäkään työnteko toki ole ollut, vaan muutamatkin itkut, hampaidenkiristykset ja riidat tämä elämäni hakunjatkeena on aiheuttanut, kun on ollut “pakko” painaa vaan, vaikka väsyttää.

Samaan aikaan kun toivon, ettei minun ikinä enää tarvitsisi tarttua hakunvarteen (kuitenkin aina tarvitsee, tänåänkin), olen suunnattoman ylpeä aikaansaannoksestamme ja siitä, miten hieno tästä vielä tulee kun saadaan kiveykset paikalleen ja kukkalaatikot ja kaikki. Sitten voin nauttia kesästä ja pihasta ja sanoa: “I made that!”

Gale force winds

Kesä ja aurinko on tänä vuonna hellinyt huolella. Viime päivinä on kuitenkin tuuli ollut sitä luokkaa, että torstaina pihalla istuessani, auringon vielä paistaessa, oli olo kuin Tinoksella olisi ollut. Aurinko porotti kuumana, mutta tuuli oli kova kuin meltemi Tinoksella. Himpun verran vilpoisampi, joskaan ei kamalan paljon. Tarkkailin pienten puiden mittaisiksi kasvaneita tomaatteja, kurkkuja ja chilejä valmiina kantamaan niitä jälleen kerran sisälle, mutta torstaina tuulensuunta oli sellainen, että terassinseinustan kasvit olivat kokolailla tuulensuojassa.

Ihan samaa ei voi sanoa eilisestä myrskystä. Tuuli oli navakka koko päivän ja aurinko pysytteli pilvessä, välillä ripsi vähän vettäkin.Oikein hyvä sää pihatöille; ei päässyt tulemaan liian kuuma toisin kuin tänään, kun huhkin bikineissä paljain jaloin ja ilman hanskoja, saaden näin vekin sormeen sen jäätyä kiven ja maanalaisen betonikulman väliin. Alkuillasta tuuli yltyi suoranaiseksi myrskyksi ja edellä mainitut korkeat kasvit saivat turvapaikan makuuhuoneestamme yöksi. Viimeksi ne olivat sisällä, kun yölämpötilat olivat liian matalia niille, noin viikon ajan kesäkuun alussa.

Tuulen tuivertaessa gale forceissa mies arpoi ribsien grillaamisen ja uunissa valmistamisen välillä. Lopulta päädyttiin grilliin sitten kuitenkin ja niin saatiin hiiligrillatut ribsit itse tehdyn coleslawn seuraksi. Menu oli sama kuin viime vuonna, ja sitä edellisenäkin, sillä erotuksella, ettemme tällä kertaa tehneet baked beanseja lisäksi. Viime vuonna en myöskään tehnyt coleslawta itse, sillä meillähän ei silloin vielä ollut keittiötä…

Puutarhan antimia

Vaikka piha onkin vielä kovasti vaiheessa, on meidän kesäpuutarhamme jo hyvässä vedossa, kiitos toukokuun helteiden. Ensimmäiset tomaattitertut kasvavat ihan silmissä, kurkku on täynnä pieniä kurkunalkuja, salaattilaatikko pursuaa salaatista, paprikat ovat väärällään paprikoita, chilit kukkivat, yrtit kukoistava ja ensimmäisen kesäkurpitsan jo noukin ja laitoin salaattiin toissapäivänä.

On aivan huippua voida vain kävellä pihalle ja napsia yrttejä salaattikastikkeita ja marinadeja varten, ottaa sitruunamelissaa tai minttua jääteetä ja mojitoja varten (vain oma limepuu puuttuu 😉 ), poimia tuore kesäkurpitsa ja salaatinlehdet – ja ajallaan tomaatit, kurkut, munakoisot ja paprikatkin – omasta puutarhasta salaattia varten.

Onhan tuossa hommaa, hoivata taimia Suomen oikukkaassa kesässä ja vähän tyhmäksihän sitä itsensä tunsi kantaessaan niitä edestakaisin sisälle ja ulos aamuin illoin. On se sen arvoista kuitenkin! Tulee melkein yhtä halvaksi kuin ostaa kasviksensa kaupasta 😉 Oman puutarhan antimet kuitenkin maistuvat paremmilta – ja nyt ne oikeasti pystyvät kasvamaankin, kun puskat ovat poissa varjostamasta terassia.