Kohtalaisen vaikeaa oli nousta kolmelta
sängystä, vaikka syy mukava olikin. Pikaiset aamupesut –
jotka tosin minulla sisälsivät myös sen kymmenen
minuutin heräämissuihkun – ja matkalaukkujen keralla
autoon. Tyttäret pohtivat, oliko kukaan muu hereillä siihen
aikaan yöstä. Tosiaan, oli yön hiljaisin aika menossa,
mutta eihän pk-seutu koskaan kokonaan nuku. Kuutisenkymmentä
autoa tytöt laskivat matkalla lentokentälle.

Kentällä lähtöselvitys
ja turvatarkastukseen. Tosikoisen reppu haluttiin tsekata erikseen –
oli mokoma neiti pakannut penaaliinsa sakset salaa minulta, vaikka
nimenomaan olin hänelle sanonut, ettei niitä voi mukaan
ottaa! Ystävällinen naistarkastaja palautti tyttären
sakset penaaliin ja totesi vain että ensi kerralla sitten
ruumaan. Turvatarkastajat hymyilivät vinosti, kun minä
läksytin tottelematonta lastani, joka vain muikisteli, ettei
muistanut. Joopa joo.

Tarkastuksen jälkeen istuttiin
Roberts Coffeehen croissanteille, mehuille ja latelle, aamupalalle
siis. Tsekkasin kännykästä, Las Palmasissa oli 17
astetta lämmintä, parikymmentä astetta luvattu
seuraaviksi viideksi päiväksi. Ja mutsin mukaan siellä
etelässä, Playa del Curassa, on asteita päiväsaikaan
viidestä seitsemään enemmän. Ja sen Pica
mikä-se-nyt-olikaan lumetkin ovat sulaneet, joten bye-bye lumi
puoleksitoista viikoksi ja welcome aurinko ja lämpö!

“Koska me ollaan maassa?” kysyi
tosikoinen ainakin kymmenennen kerran lennon aikana, jota oli
kestänyt jo peräti puolitoista tuntia. Oli typy ehtinyt
piirtää maamolle yhden piirustuksen lisää, lukea
yhten Tatu&Patu-kirjan ja syödä aamiaistarjottimelta
peräti puolet sämpylästä. Ostettiin kuulokkeet
tytöille, että voivat kuunnella lastenohjelmaa, mutta
“millon sitä oikein tulee?” ja “ei nää
kuulokkeet pysy mun korvissa”.

Juomakärryistä esikoinen
halusi ostaa pienen kokistölkin ja tosikoinen omenamehun, ja
nälkäkin olisi kuulemma ollut jo, mikä ei ollut ihme,
kun ei kummallekaan oikein se aamiainen maistunut. “Pitäskö
juoda suoraan tästä tölkistä niin voi leikkii
äitii kun se juo siiderii…” Matka jatkui lukien, Unoa pelaten, musaa kuunnellen… Kaikenkaikkiaan oikein hienosti – ja lopulta kone laskeutui tähän ihanaan lämpöön Las Palmasiin, mistä meitä oli vastassa äitini ja matka jatkui vielä autolla Playa del Curaan.

Kunhan oli saatu itsemme majoitettua, lähdettiin vuokra-autollamme Puerto Ricoon, mutta koska sieltä ei kerrassaan saatu parkkipaikkaa, ajettiinkin Arguineguiniin asti. Käytiin ruokakaupassa ja palattiin kämpille laittamaan ruoaksi kotoisesti tortellineja 😉 Istuttiin mutsin parvekkeella tuijottelemassa tuota ihanaa maisemaa ja juteltiin loman mahdollisista reissuista. "Täällä kaikkialle on lyhyt matka, varsinkin sinne mikä on lähellä," valisti mutsi tosikoista.

Minä istuin esikoisen kanssa parevekkeen kaiteella, lempipaikallani, kun esikoinen hihkui: "äiti, tuolla merellä kävelee jättigorilla!" Todentotta, niin käveli! Aivan selvästi, jättimäinen gorilla kulki viistosti rantaviivaan nähden verkkaisesti pitkin merenpintaa. Häkellyttävää… Yritin keksiä, mikä moinen gorilla oikeasti oli, kunnes viimein hogasin, että varjoliitoahan se.